Tyyppiesimerkki siitä miten suuressa firmassa kukaan ei enää hallitse kokonaisuuksia.Firman ympäristökonsulentit ovat kehitelleet ko.mallin ja markkinointiosaston pomot ovat sitten innoissaan taputtaneet karvaisia kämmeniään.Kellekään ei ole juolahtanut mieleen että firman tärkein bisnes on kuitupuun jalostaminen.Jos raaka-aineen toimittajia kannustetaan kasvattamaan ja myymään mahdollisimman vähän kuitupuuta (kaikkea puuta) niin mikä on tilanne parinkymmenen vuoden päästä jos kampanja sattuisikin olemaan menestys?

”Samaan aikaan opitaan tekemään vähemmästä määrästä raaka-ainetta enemmän tulosta?”

Ok

Arvopohjainen realismi voisi olla valttia metsäpolitiikassakin. Meidän on sopeuduttava siihen että raaka-ainepohja ennemminkin kutistuu kuin laajenee. Metsäpinta-alaa menee muihin hankkeisiin (rakennetuksi maaksi) mm. voimalinjoihin ja voimaloiden pohjiin sekä suojelualueiksi. Metsäteollisuus ei voi meillä kasvaa muuten kuin tekemällä vähemmästä raaka-aineesta arvokkaampia tuotteita. Tämä lisäselityksenä Ranelle.

Samaa mieltä Annelin kanssa raaka-aine hommasta, nyt kun tämä energiapuu buumi on vielä jonkin aikaa, niin eihän siinä loppuen lopuksi ole mitään järkeä polttaa kuitua ja tukkiakin, samoin nämä sertifikaattien vaatimukset jotka tiukentuu koko ajan jos ajatellaan metsäteollisuutta. Kymmen vuoden päästä meillä tuskin on nykyinen määrä sellutehtaita, ja varmasti ei ole paperitehtaita nykyinen määrä..

Muutosvastarintaa tarvitaan ja paljon, ja vaikuttamista tarvittaisiin siihen ettei suojelutavoitteet ja sertifikaatit kiristy liikaa yksityisen metsänomistajan maille, sinänsä siinä tulee äkkiä pää vetävän käteen.. Turve on hyvä esimerkki tästä, miten nopeasti ajettiin energiaturpeen tuotanto alas eikä siitä sitten paluuta ole näköpiirissä. Sinänsä ymmärrän Metsäliittoa että se tuo vaihtoehtoja, mutta sehän on sitten jokaisen metsänomistajan oma asia käyttääkö niitä. Samaahan se on esim UPM rohkaisee liittymään PEFC pois ja tilalle FSC eipä ole koskaan käynyt mielessä vaihtaa kun pakon edessä.