Keskustelut Metsänomistus Paikkatietoikkuna

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 28)
  • Paikkatietoikkuna

    Teen historiakirjaa ”puuhamaastani” ja imuroin siihen ilmakuvia tuolta paikkatietoikkunasta. Ne onnistuin yhdistämään Ifolorin kuvakirjaohjelmalla tarkoituksenmukaisiksi aukeamiksi.

    Mukava oli myös katsella vuoden 2011 syksyllä otettua ilmakuvaa, jossa tarpeeksi suurennettuna näkyi vaikkapa äestäjän tekemät urat.

    Hyötyä saattaisi olla esimerkiksi rajapyykkien paikkojen etsimisissä, kun ilmakuvaan lisää kiinteistöjaotuksen, sillä kuvasta erottuvat yksittäiset puut ja pensaat.

    Ongelmaksi kuitenkin tuli se, ettei paperitulostus ollutkaan se, mitä näin tietokoneen ruudulla vaan joku ruutu kartalla ja pienemmässä mittakaavassa. Ifoloriakin varten piti tallentaa usempi ruutu, jotka sitten kirjan ohjelmalla onnistui kasaamaan. Varmaan joku tietokoneita paremmin hallitseva tietää ratkaisu, miten sen kuvanäkymän saisi suoraan tulostettua. Tai sitten ei se olekaan mahdollista.

    Joulupyhinä voi siis ainakin paremman puutteessa käydä laskemassa metsänsä puut koneen näytöltä.

    Hyvää joulua
    T
    Timppa

  • nuori isäntä

    Itse olen kallistumassa siihen, että toivottavasti ei koskaan tule HCV alueet julkisiksi.

    MO:lla tulisi tietenkin olla avoimesti tieto käytettävissä ja ylipäätään valmistelu olisi pitänyt tehdä aivan toisin kuin nyt, mutta se keskustelu kuuluu jo sitten tuonne toiseen ketjuun…

    puunhalaaja

    En oikein tiedä miten tällaiseen julkiseen palveluun voisi laittaa tuollaista epävirallista yksityisen sektorin infoa kuten HCV?

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Ei kai voikaan mutta helppo olisi laittaa kun pohja-aineisto on sama.

    puunhalaaja

    Ei kai voikaan mutta helppo olisi laittaa kun pohja-aineisto on sama.

    Totta, mutta ei luulisi olevan mahdoton tinki jos firmat tai itse FSC -julkaisisivat tällaisen palvelun. Se parantaisi mainetta.

    Uusmetsäläinen

    Ihan hyvä ja käyttökelpoinen tämä paikkatietoikkuna.

    Paitsi, että  ilma- ja ortokuvat ovat auttamattomasti vanhentuneita sekä täällä että useimmissa muissakin karttapaikoissa (esim. Metsään.fi).

    Olisi niin tarpeen ja mukava katsella tuoretta harvennusjälkeä ajantasaisesta ilma- tai satelliittikuvasta. Kysymykseni on, mistähän  löytää ilmaisia ajantasaisia ilma- ja satelliittikuvia metsistään?

    Gla Gla

    Googlemapsin ilmakuvat on monesti uudempia kuin maanmittauslaitoksella.

     

    puunhalaaja

    Minun kulmilla kansalaisen karttapaikan ilmakuvat ovat uudempia kuin googlen.

    puunhalaaja

    Nyt on tullut tänne latvusmallit. Eli se latvusmalli uusin – kohta. Kenellä foorumin korkein puu?

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Millähän saataisiin julkaistuihin karttoihin kuvausvuosi näkyviin? Sekin olisi jo jotakin, kun tietäsi miten vanhan kuvan kanssa asioita setvii.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    Visakallo Visakallo

    Juuri niin, kuten Taneli kirjoitti! Nyt joutuu kuvausvuotta päättelemään kuvissa näkyvistä tuoreemmista ajourista ja puukasoista.

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 28)