Keskustelut Luonto Pakkasvauriot metsissä

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 13)
  • Pakkasvauriot metsissä

    Muistaakseni vanhassa Cajanderin metsänhoito-opissa on mainita, että pakkanen/kylmyys aiheuttaa eniten metsätuhoja. Onkohan tämä unohtunut nyt. Itä-Lapin metsätuhoissa 1980-luvulla taisi olla kysymys myös äkkiä tulleista kovista pakkasista lokakuussa, kun maa oli vielä paljas. Nyt on ollut kylmin joulukuun alku 50 vuoteen, tänäänkin päivällä vielä -18 C. Lunta vain muutama sentti.

    Syvään menevä routa voinee aiheuttaa keväällä kuusien kuivumista . Myös puun runkojen halkeamista ?

    Talvi 2019-2020 oli taas ennätyslauha. Ei lunta kuin nimeksi talvella. Ei näyttänyt aiheuttavan suurempia haittoja ?

     

     

  • mettämiäs

    V. 1986 syksyllä talvi yritti Lapissa tulla aikaisin, mutta ei onnistunutkaan. Tuli kova ”takakesä”, kelit menivät mössöksi ja vuodenvaihteessa lunta oli napapiirin korkeudella vain muutama sentti. Siihen iski sitten ne kovat v. -87 talven pakkaset ja jäljet näkyivät ”happosateiden seurauksina” niin, että viisaat ennustivat jo suuria metsätuhoja tulevan. Kummasti vaan ne metsät suurelta osin kuitenkin kuitenkin toipuivat ja ne happosateetkin hävisivät jonnekin…

    Reijo Ruotsalainen

    Kyllä nämä pakkaset tekevät luonnolle nannaa ja eetvarttia.
    Miettikääpä päissänne miten…

    Gla Gla

    Ainakin jotkut vieras/tulokaslajit varmaan miettivät, tulivatko sittenkään oikeaan paikkaan. Toivottavasti myös hillitsee tuholaisten selviytymistä. Kesäleimikoiden myyjillä on kovat odotukset talvesta. Se tosin liittyy otsikkoon vain vihreiden mielestä.

    Visakallo Visakallo

    Koivuhan se pahiten kovista pakkasista kärsii. Kyllä siinä korvat lukkoon menee, jos vieressä tukkikoivuun pakkashalkeama tulee. Pakkasten hyvänä puolena on, että suomaiden aavistushakkuut ovat nyt täällä etelässäkin täydessä käynnissä. Aukkoja tulee kovan maan reunasta kovan maan reunaan.

    jees h-valta

    Gla, mitä tarkoittaa lauseesi: Kesäleimikoiden myyjillä on kovat odotukset talvesta? ( siis ei ainakaan minun kesäleimikoihini vaikuta talvi sitä eikä tätä)

    Apli

    Hakkuukelithän on nyt aivan loistavat, pakkasta ollu koko maassa reilusti ja lunta ei niin paljon, maat ja tiet jäätyneet hienosti, kuusikoiden harvennuksetkin onnistuu havutuksella ja vaikka näyttää lauhtuvan ensiviikolla roimasti ei heti ole haittaa, jouluun asti täysillä oli erään koneyrittäjän kommentti asiaan..

    Gla Gla

    Jees, sori. Talvileimikko… Kiva, että joku lukee minunkin kommentteja, vaikka onkin kirjoitettu 5:14.

    Tomperi

    ”Syvään menevä routa voinee aiheuttaa keväällä kuusien kuivumista . Myös puun runkojen halkeamista ?”

    Onko tämä:  uskomus,  omakohtainen havainto vai kirjaviisautta?

    Scientist Scientist

    Lähinnä kirjaviisautta (Cajander ym), mutta myös jonkin verran omakohtaisia havaintoja.

    Tässä Kari Mielikäisen tekstiä 1990-luvulta.

    ”Vähälumisina pakkastalvina maa on routaantunut
    syvälle. Tällaisia talvia seuraavina kuivina keväinä
    sateet eivät ole sulattaneet routaa. Maa on ollut eristävän sammalkerroksen alla mittausten mukaan jäässä vielä kesäkuussa, jolloin kuuset ovat haihduttaneet itsensä kuiviksi. Sama ilmiö oli nähtävissä pakkastalven 1987 jälkeen erityisesti Pohjois-Suomen
    harsuuntuvissa ja kuolevissa suomänniköissä, jotka
    olivat jäässä vielä loppukesällä.”

    Tomperi

    Nyt pitäisi kaivaa mustaa valkealle, mikä kesä se oli -80 luvulla kun yhtäkkiä olikin semmonen kesä että läpösummat ns valhtivat etelään päin 200 lähes 300 km?

    Se voi liittyä näihin Mielikäisen havaintoihin? Tai sitten ei.

    Kuka muistaa vuoden? Tai saa selville?

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 13)