Keskustelut Metsänhoito Paljonko on tullut lumituhoja?

  • Tämä aihe sisältää 20 vastausta, 17 ääntä, ja päivitettiin viimeksi 5 vuotta, sitten AvatarApli toimesta.
Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 20)
  • Paljonko on tullut lumituhoja?

    Lumituhoja näyttää tulleen tänä talvena melkoisesti. Tein alustavan kierroksen vain metsäteitä pitkin autolla, joten arvio jää tässä vaiheessa hyvin karkeaksi. Kaikki metsäni ovat 130-150 metriä merenpinnasta, joten luntakin oli tullut melkoisesti. Eniten oli katkenneita tukkikoon kuusia. Koivuja oli aika paljon luokilla, niistäkin osa tukkikokoa. Mäntyjen tuhot näyttivät vähäisimmiltä. Korjattavan puumäärän arvio on tässä vaiheessa 100-200 mottia. Pahin tuhoalue oli kolme vuotta sitten harvennettu järvenrantakuusikko. 2017 kesäretkeläisten kanssa kuljimme siitä ohi. Aivan yksittäisiä puita ei lähdetä korjaamaan, vaan ne jääköön lahopuiksi lieventämään mahdollista uuden hallituksen julistamaa kulakkituomiota.

  • jpjulku jpjulku

    Ei näyttäisi tulleen lainkaan. Paikka Etelä-Savo.

    Nimetön

    Oulun-eteläisessä ei vahinkoja, tuulista ja kuivaalunta ennen suojasäätä.

    Menninkäinen

    Itsellä suurimmat tuhot tuli sekametsän mäntyihin. Puhtaissa männiköissä latvat kesti. Kuusikoissa latvoja siellä täällä alhaalla mutta ei mitään laajamittaista. Suojakeli puhdisti puhtaat koivikot niin säästyivät. Näin siis Etelä-Savossa.

     

    Lenkopetäjä

    Oulun-eteläisessä muutama mänty poikki nevalla

    Metsäkupsa Metsäkupsa

    Omissa metsissä joita olen pääsyt katsomaan,tuhot yksittäisiä puita.Tosin kyllä tukkipuista latva pudonnut,siinä missä kuitukokoisista.Hyvä metsän hoito auttaa tuhoihin.Itsellä samanlaista kuusikko ,kuin rajanaapurilla,niin siellä vartuneessa kuusikossa latvoja lumenpäällä kymmeniä per/ha.Itsellä tieltä näkyi yksi.Erään yksityistien laidassa sakeassa varttuneessa kuusikossa/ männikössä melkoinen siivo.Näkyi viikolla yhdistyksen edustaja isännän kanssa papereineen näkyi katselmusta tehneen.Etelä-Savo paikkana.

    ate

    Omilla tiluksilla tilanne huomattavasti parempi kuin viime vuonna. Pahimmilla alueilla n.5-10/m3 ha. Eniten vahinkoja kärsivät männiköt. Korkeus merenpinnasta 220 -270m. Pohjois-Karjala.

     

    hatelo

    P-Karjalassa tuhoja harmitukseen asti, mutta ei taida millään täyttyä metsävakuutuksen minimikorvausraja puhumattakaan valitsemastani muhkeasta omavastuusta. Yksi kolmisen vuotta sitten ensiharvennettu männikkö jää melko aukkoiseksi kun katkoja tuli jo vuosi sitten ja nyt on taas 50 runkoa poikki. Mutta eihän se ole moteissa kun 5. Pahimpia paikallisia tuhoja on parissa 20-vuotiaassa riukumittaisessa männikössä. Ei sieltä motteja kerry mutta runkoja poikki satoja. Sitten on tasaisesti kuusen latvakatkoja (muutama/ha) ym. pienempää. Sedältä tuhosi sen koivikon, josta kuvankin laitoin. Varttuneissa ku-taimikoissa melkein kaikki väliin jätetyt luontaiset männyt poikki. Jälkiä voisi yrittää siivota järjestämällä alueelle lähelle harvennuksen, jonka yhteydessä saisi myös nuo tuhomännyt talteen. Saa nähdä löytyykö konetta vielä loppukeväälle.

    Visakallo Visakallo

    Maaliskuun puolivälin jälkeen lähtee moto kierrokselle lumituhoja korjaamaan. Yhdellä puhelinsoitolla asia hoitui.

    Kurki

    Länsi-Kainuussa oli 2 kuukauden pakkasjakso, joka alkoi joulukuun alussa ja silloin aluksi satoi räntää jonkin verran, joka jäi puihin. Lumikuormasta suurin osa tuli pakkaslumena tyynissä olosuhteissa ja kerrytti suojaisten paikkojen taimikoihin ja varttuneempiinkin metsiin paljon lumikuormaa. Isommat puut eivät olleet kuitenkaan vaarassa koko aikana, kun tuuli puhalsi pakkaslumikertymät latvoista alas. Jonkin verran pukin pahimpia taimikoita lumista enkä ole nähnyt taimikoissakaan nyt nuoskakelien tultua minkään laisia tuhoja.

    Lännen suuntaan täältä lunta puissa on ollut vähemmän.

    metsä-masa metsä-masa

    Myös Pohjois- Karjala Kainuun itäosat säilyi hyvin pienillä vaurioilla. Alkutalvi kyllä  vaikutti jo muutaman viikon ajalta pahalta, mutta myöhemmät sateet ei olleetkaan tällä kertaa suuria, eikä lumimäärää kertynytkään kuin 40-50 cm.

    Vuosi 2018 olikin sitten erikoisen hankala lumi- ja myrskytuhoja tuli 15-25 m3 / ha, silloin kun tilan sijainti oli  190-240 m merenpinnasta. Omalla kohdallakin se sekoitti hieman ajateltua leimikkojärjestystä seuraavilta vuosilta.

    Motojen tuholistoille kertyi ainespuuta 580 M3, avohakkuu vältettiin, vai jokunen kuvio meni alemman harvennuskäyrän alle, mutta  silti se on harmin paikka kun parhaassa arvokasvussa oleva puustoa menetetään.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 20)