Kasvupaikkaluokitteluun mahtuu paljon vivahteita. Näillä esimerkkini savikoilla ei vuosikymmenienkään aikana synny minkäänlaista kunttaa, eli orgaanista kerrosta maan pinnalle. Kuusen juuristo jää hyvin pinnalliseksi. Vanhemmiten kuusi kasvaa hyvin, mutta ensimmäiset 10 vuotta istutuksesta tuntuvat hitailta. Kuusi kyllä nousee ja esim heinäämistä ei tarvitse tehdä. Mätästystä on tehty moneen eri malliin ja lopputulos on sama. Laikkumättääseenkään ei kovin kummoista kerrosta orgaanista ainesta saa. Rouste on paha ongelma, istuttajalta vaaditaan kokemusta ja näkemystä. Korkeita kekoja täytyy tietysi välttää, niillä ei kasva mikään puulaji.

Mistä sitten ljohtuukaan, mutta paikka paikoin savimättäät ovat 25v jälkeenkin paljaita. Rouste ja eroosio lievät niin voimakkaita ettei mikään kasvillisuus pääse tarttumaan. Savi myös kuivuu rutikuivaksi ja onko se sitten kaatosade kun pyyhkii sammaleenkin pois? Samasta syystä koivun luontainen uudistuminen on aika maltillista. Haapaa hyllä tulee hirven rehuksi aivan tolkuttomasti, mutta siihen ongelmaan on omat konstinsa.

Kaikki savikot eivät automaattisesti ole omt:tä vaikka toki rehevämmästä päästä mt:tä ne ovatkin. Näin ainakin opaskasvien perusteella.

Männyn alkukehitys näyttää ainakin näillä savimailla olevan aivan omaa luokkaansa ja ilmeisesti nykyinen taimiaines on sen verran laadukasta, että rungot ovat ainakin suoria. Oksia toki kasvaa, mutta näyttää siltä, että noin 2200kpl/ha tiheys kuitenkin riittää siihen, että tyvitukin oksat kuivuvat ennenkuin ehtivät liian paksuiksi.

Erlaesia savikoeta on melekeen yhtä paljo ku puhetta sellasista. Tiällä päennii liikuttaan veeteen ja ooämteen välillä, kasvillissuuven ja poniteetin suhteennii. Ratkasevvoo on mittee siinä saven piällä on ja paljoko vae onko mittää.