Keskustelut Metsänhoito Poikaoksat kuusentaimikossa

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 18)
  • Poikaoksat kuusentaimikossa

    Nykyään ilmeisesti varsin yleinen tilanne eli raivaus on jäänyt tekemättä ja lehtipuusto on hakannut kuusten latvoja. Kannattaako noita latvanvaihdon seurauksena syntyneitä pysty/poikaoksia leikata poikki vai onko ajan hukkaa? Raivauksen edetessä paljastuneet kuusentaimet ovat 0,5-4,0 m pitkiä. Kasvupaikka omt. Istutuksesta n. 15 vuotta.

  • Metsäkupsa Metsäkupsa

    Harva taitaa latvuksia ja poikaoksia leikkailla,kun tyhjän työnnä pitävät. Olen itse raivatessa sahaillut kaksihaarat ja poikaoksat pois.Tarvittaessa olen raivaussahan irroittanut valjaista ,jotta olen ylettänyt.

    Oksasahalla ja monitoimileikkurilla läheltä tiestöä myös käsitellyt ja ainakin hyvän mielen saanut. Heinätessä raivaveisellä pienistä taimista ylimääräiset latvat leikkaillut.

    köyhälaulaja

    Kysynpä palstan asiantuntijoilta mikä on aiheuttanut pituudeltaan metrin kahta puolta olevien kuusen taimien viimekesän latvakasvaimen käpristymisen alaspäin ja samalla kuivumisen, osasta jo neulasetkin varisseet, samoin ylimmän oksakiehkuran (viimekesän) oksien lerpahtamisen, osa niistäkin kuivunut?

    Tuho näyttäisi paikoin kohdanneen lähes kaikkia taimia, eivät ehkä kokonaan kuole mutta vikanaisia monilatvaisia kyllä taitaa puista tulla. Paikka on oulun korkeudella.

    Kurki
    jees h-valta

    Köyhälaulaja on vain saanut tuntea luonnon armottomuuden. Jos ei suojapuustoa ole halla niittaa. Ja tuhoa tulee.
    Mitä aloittajan kysymykseen tulee olen kyllä sitä mieltä että kuusi joka on latvansa menettänyt kannattaa poistaa ja kasvattaa koivu siinä kohtaa. Se joka sen kuusenrääpän teilasi. Varsinkin jos ja kun se kuitenkin on muuta puustoa pienempikin yleensä.

    köyhälaulaja

    Pakkanen se ilmeisesti on pannut, samaa vikaa oli kyllä suojuspuustoisissakin kuvioissa, ilmeisesti hallan kestävyydessä on taimikohtaisia eroja vaikka taimikot eräiltä osin täysin luontaisesti syntyneitä.

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Köyhälaulaja:
    ”pituudeltaan metrin kahta puolta olevien kuusen taimien viimekesän latvakasvaimen käpristymisen alaspäin ja samalla kuivumisen, osasta jo neulasetkin varisseet, samoin ylimmän oksakiehkuran (viimekesän) oksien lerpahtamisen, osa niistäkin kuivunut?”

    Jos tarkoin lukee tuon kuvauksen, niin voisi olla jokin muukin kuin halla.
    Halla ottaa vain ja ainoastaan sen vuotiseen kasvantoon, tietysti monen vuoden hallavahingot pensastuttavat kuusen.
    Hallan vikuuttama kasvanto lerpahtaa heti alaspäin kun se on sulanut ja vihreä väri vaalenee. Muutaman viikon aikana kasvanto kuivuu täysin rapeaksi ja ruskeaksi ja murenee tuulen heiluttelussa alas.

    Se mikä ei sovi hallan kuvaukseen on: ”osasta jo neulasetkin varisseet” hallan vikuuttamasta kasvannosta ei varise neulaset vaan se kokonaan kuivuu ja tippuu alas.
    Jos vauriota on tullut tämän kesän aikana kauemmaksi kuin siihen tämän vuotiseen kasvantoon, niin on joku muu kuin hallavaurio.
    Hommaa saattaa sekoittaa se että on hallavaurio ja sitten jotain muuta ongelmaa yhtä aikaa.

    Boorin puute tai paremminkin boorin ja typen epätasapaino voi aiheuttaa monilatvaisuutta, mutta sen syntyä en osaa kuvata.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Rivinelonen:
    ”Kannattaako noita latvanvaihdon seurauksena syntyneitä pysty/poikaoksia leikata poikki vai onko ajan hukkaa? ”

    En tiedä onko tarpeeksi tehokasta ajankäyttöä, mutta sillä kyllä saa torjuttua kaksihaaraisuutta. Itse olen sitä harrastanut lähinnä männyllä.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    tamperelainen tamperelainen

    Kuusentuomiruoste ?

    Leevi Sytky Leevi Sytky

    Sitä kuusentuomiruostetta esiintyi suurella alueella Kainuussa kesällä 2012. Mitenkähän ne kuusikot siitä selvisivät?

    Leevi Sytky Leevi Sytky

    Niinpä olikin, suopursuruoste. Liikuin juuri siihen aikaan sielläpäin ja sitä ihmettelin. Siitä oli keskustelua täälläkin.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 18)