Keskustelut Harrastukset Polttopuut "täplittyy", missä juurisyy?

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 44)
  • Polttopuut "täplittyy", missä juurisyy?

    Näin alkuun myönnettäköön, että olen tässä(kin) asiassa noviisi ja lukisin mielelläni asiallisia kommentteja/pohdintaa:

    Tein keväällä huhtikuussa koivuklapeja isoihin verkkosäkkeihin. Puu kuivuvat ulkona ilman päälikatetta ja huomasin parin säkin kohdallan päälipuissa halkaisupinnalla hieman mustia täpliä (en paljoa mutta joitakin). Kesäkuun lopussa poutasäällä ajoin ne latoon, ja syyskuussa kun kävin säkkejä ihmettelemässä, niin mielestäni täplittyminen olisi merkittävästi lisääntynyt ja on varsin laajaa. Muutaman halon pinta oli todella musta. Täplittyminen koskee vain halkoja, joiden halkaisupinta on ylöspäin tai ulospäin säkin sivussa (joissain tapauksissa myös päädyt täplittyneet). Ulkona ollessaan säkit kuivuivat hieman eri paikoissa. Puut on kaadettu tammi-maaliskuun aikana ja olivat niin kuivia kun voivat olla kun ajoin ne latoon ja pidin ne säkeissä.

    Olisi mielenkiintoista tietää, mitä tuo mahtaa olla ja mikä on juurisyy? Olen vasta muutama vuosi sitten aloittanut tekemään halkoja vähän enemmän, mutta näin ei aiemmin ole käynyt. Itse en ole keksinyt muuta syyllistä kuin siitepölyn, joka olisi tarttunut sateella pintaan ja kun syksyllä ilman kosteus noussut, niin tulee sitten esille.  Mitä sanoopi raati?

    Kiitokset etukäteen!

  • Jätkä

    Home ei estä palamista, jos se on kuivahtanut. Ongelmaksi voi hometäplät kehittyä, kun puita käsitellään vaikkapa sisätiloissa ja jos niitä jemmaillaan vaikkapa uunin kupeessa tms.

    Murjaisin äsken takkaan valkean, se on jo palanut ja pellit kiinni. Tarkalleen latasin ensin neljä halon pätkää, jotka tuikkasin tuleen, lisäsin sitten myöhemmin kolme pätkää ja se oli siinä.

    Puut ovat koivua ja tehty ”Ruhjekoneella”, eli Bilke S3 klapiruhjeen tekokoneella, joka on säädetty 40 senttiseksi ja ainoastaan halkaisee.

    Takkauuni on 3300 kiloa painava vuolukivitakka, jonka yläosassa on leivinuuni.  Seuraavan kerran se ehkä lämpiää Torstain / Perjantain tietämillä, hieman kelistä riippuen.

    Remie

    Jätkä osaa lämmittää, ei mahda mitään.

    jees h-valta

    Kyllä lämmittää VARMASTI!, tuo jäpä elää kehuilla huomattavasti pitempään kuin sen kakluuni lämpiää!

    akkli

    Kevät talvella pilkoin kirveellä 40mottia halkoja ,jotka ovat kuivuneet kevään mittaan tosikuiviksi on ollu mahtavat kuivatuskelit ,kilahtelee kun lyö puut yhteen.Ei muuta kuin peltiä päälle , ovat pakkauslavoilla paaleissa,kuivukoot lisää ja kesällä siirto trktorilla trukkipiikeillä varastoon.

    metsänkasvattaja

    jos  talvella  kaataa  ja   keväällä  tekee  klapit  niin  yhden  kevään  aikana  ne  eivät  ole   riittävän kuivia   latoon   vietäväksi  jossa  ei  ilma  vaihdu  tarpeeksi  paras  kuivattaa  ulkona hyvien  sadesuojien  alla   seuraavaan  kevääseen   ja  sen jälkeen  latoon  tms. liiteriin  tai  uuniin

    Japine56

    Jos on vesikesä puut tuppaa sinistymään oli ne missä vaan. Minulla meni tarvepuuksi otetut aisanpaksuiset kuusennäreet puhtaaksi vuollut kuuset välipuitten kanssa korkealle pinotut mustiksi. Aikanaan kun olin sahoilla hommissa käytettiin ky5 nimistä ainetta, vaikka pääosa meni sahauksen jälkeen keinokuivaukseen.

    Ky5 todettiin myöhemmin vaaralliseksi, mutta sitä on melkein joka puurakennuksen rakenteissa. Alkaa ajan mittaan haisemaan.

    akkli

    Kyllä tälläisena talvena ja keväänä puut ovt kuivaneet tosihyvin,täällä päin suomea.Saimaalta on puhaltanut tuuli tälle aukealle paikalle ja aurinkoa lämmön kera…Meillä on aina poltettu kuivaapuuta,milloin seuraavana talvena tai ylivuotisena,no nyt sattuu olemaan varastot huipussaan voi valita viidenvuodenpuista mitä polttaa

    Tolopainen

    Antaa puiden kuivua ensin rankoina yhden kesän ja seuraavana keväänä pilkkoo niin ei tule homepilkkuja. Yli kymmenen vuotta vanhoja klapeja polttelen. Ei kihise eikä nokeennu takka. Enää ei olisi edes tarvetta tehdä polttopuita, mutta noita lumppejä kertyy. Miksi muuten ammatti metsurit eivät lumpita tukkeja, se on vain motokuskien laitonta puuhastelua. Seuraavassa kaupassa siihen tulee kielto.

    Iivari10

    Koska motokuskit tietävät että se on metsänomistajalle rahallisesti kannattavampaa puottaa se 50cm lumppi jos sillä saadaan vika poistettua entä ottaa se lyhin kuitu pituus vian poistamiseksi. Meilläpäin ainakin se lyhin kuitu on 260cm et siitä voi tolopainenkin laskea mikä kannattaa ja mikä ei. Ja viitseliäs isäntä saa ”ilmaiseksi” hyvää klapi värkkiä.

    Jätkä

    Metsurille ei makseta centin centtiä lumpin teosta. Kuitenkin kannattais monasti lumppi-Tumppi tehdä, koska sen avulla voi olla, että ei tarvitse tehdä kuitupölliä hyvästä – kelvollisesta tukkipuusta. Suurempi syy on joskus se, että voi olla pikkulumpin avulla mahdollista tehdä kuitenkin jopa tyvitukki, jota muuten ei saisi, koska rungossa oleva vika rajoittaa pituutta liikaa.

    Myös kesken tukkirungon voi olla kannattavaa pätkäistä pikku lumppi. Joskus on leikattu ylisuuria oksia / oksakiehkuroita rungon keskimatkalta pois. Kymmenen sentin pala on voinut riittää…

    Jos MO ei ole täysi Tollo, hän kyllä tajuaa asian, mutta joku ei käsitä, ei sitten millään.

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 44)