Keskustelut Luonto poro

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 24)
  • poro

    Merkitty: 

    Poronliha parantaa huoltovarmuutta Suomessa on nykyään noin 200 000 poroa. Vuosittainen teurastusmäärä vaihtelee 2,5–3 miljoonan kilon vaiheilla. Porokannalla on Paliskuntain yhdistyksen toiminnanjohtajan Anne Ollilan mukaan iso merkitys pohjoisen huoltovarmuuden kannalta. – Porotalous on alkutuotannon aloista suurin Lapissa ja poron rooli hätätilanteessa on erittäin suuri. Meillä on lihantuotantoa, fasiliteetit liharuoan tuottamiseksi ja myös pororeserviä olemassa, Ollila sanoo. Muuhun lihakarjaan verrattuna, poron eduksi voidaan katsoa, että se laiduntaa vapaana. Metsissä ja tuntureilla liikkuvia poroja ei voi joukkotuhota. Itärajalla olevan Sallan paliskunnan poroisäntä Pasi Oinas sanoo, että porotaloudessa pitää varautua elintarvikekriisiin. – Suunnitelmat pitää olla, miten pystyisimme vastaamaan ja toimittamaan ihmisille poronlihaa ja muuta porotuotetta. Onko se tietty kilomäärä viikossa vai miten se tehtäisiin, Oinas pohtii. Suomessa on 54 paliskuntaa. Oinaan mukaan poronlihaa riittäisi joksikin aikaa kaikille suomalaisille. – En tiedä, että kuinka pitkäksi aikaa sitä riittää, mutta kyllä sitä on mahdollista ottaa ihan lyhyelläkin varoitusajalla.

  • Tolopainen

    Porotalous tuottaa valtiolle runsaasti tappiota, kyse ei ole mistään luontaistaloudesta, vaan valtion tukiaisilla toimivasta loisimisesta. Hirvet tuottaa valtiolle rahaa, mutta porot on iso kulu.

    Visakallo

    ”Hirvet tuottaa valtiolle rahaa”

    Paljonko Tolopainen arvioit nettotuloksi hirviaitojen ja -siltojen, hirvikolareiden jälkiseurausten ja metsätalouden menetysten jälkeen?

    mehtäukko

    Joku poro-naisihminen kertoi tv:ssä, kuinka porot olivat viime sodissa ruokaturvana pohjoisessa. Ehkä silloin olikin, kun ruuantuotanto yleensäkään ei ollut kummoista. Nyt laitumet on kaluttu,pedot tappavat eikä tuotanto luonnon armoilla muutenkaan voi olla hyvin hallittua. Onko se lihamäärä ja kustannukset ratkaisu mihinkään?

    kmo

    arto; jos joku kriisi vie polttoaineet maatiloilta, miten bensaa löytyisi poromiesten kelkkoihin? Taitaisi porotalous hiljentyä ensimmäisenä.

    Puuki

    Ajoporot lienee silloin käytössä, jos moottorikelkat ei kulje.  Aikoinaan esim. Hallan ukko (oli isoukin tuttuja) ajeli pitkiä matkoja pitäjästä toiseen porolla.

    Hirvet ja kauriit on osa ruokaturvaa nykyään , jos tulee nälkä.  Vhp:ja taitaa olla jo reilusti  yli 100 000 , hirviä suunnilleen 100 000 ja muita kauriita kymmeniä tuhansia.

    Jätkä

    Ihminen pärjää ilman lihaa, Melko pitkälle pärjätään myös ilman maitoa.

    Jos tilanna iskee päälle, tulee ensiksi huutoa Kahvin puutteesta. Leipää ja kalaa saavat ne, jotka osaavat leipoa ja kalastaa, Kaupunkilaispakolaiset vaan pitää saada pysymään loitolla. Pitääkin hankkia hiivaa muutama kilo jauhosäkin viereen viileään varastoon.

    Poronlihan varaan laskeskelu ei pitkälle kanna. (Urosporoille tehdään pieni, mutta raaka toimenpide vuotta ennen kuin niiden vuoro on lahtiryhmään,) liha on silloin täyttä poronlihaa. Sama temppu pitäisi tehdä myös uroshirville!

    Sulli

    Aika äkkiä on nuo käppänät syöty. 2,8 Mkg kun jaetaan viiden miljoonan kansalle, niin jokaiselle jää nafti 0,5 kg eli käteen jää reiluhko K-kaupan jauhelihapaketti. Koko vuodeksi.

    hemputtaja

    Vai pitäisi poronhoito lopettaa ja opetella jäkälän syönti. Ei missään nimessä.   Pitkässä juoksussa ainoa kannattava toimi noilla leveysasteilla, jos ruuasta puhutaan.

    Nirppanokkien turistien passaus loppuu kun koittaa huonot ajat – kyllä silloin alkaa poron liha maistua.

    mehtäukko

    ”…Oinaan mukaan poronlihaa riittäisi joksikin aikaa kaikille suomalaisille. – lukee aloituksessa. Sulli laski sen n. 0,5 kg /hlö/v.

    Ei kukaan kai ole maininnut poronhoidon lopettamisesta?! Mistä tällaiset sekaannukset?

    Rukopiikki

    Eikait sitä pelkällä porolla ole tarkoitus ketään elossa pitääkään. Lisänä se on kaikki jos nälkäkuolema uhkaa.

    Vai pitäisi sitä vain jäkäliä etelän ihmisille kasvatella. Jos poroa ei olisi kesytetty niin olisihan sitä villejä tunturipeuroja ja metsäpeuroja silti olemassa. Niiden luontaista kantaa ei tiedä kukaan. Ennen hakkuita naavakuusikot pystyi varmasti elättää paljonkin mutta mikä oli sitten määrä kun pedot verotti.

    Kattelin tuossa yhdellä kankaalla istuessa muinaisia painanteita, on karttoin mukaan kivikautisia asujaimistoja. Pyyntikuoppia paljon lähistöllä. Metsäpeuroja niihin ajettu. Se liha on elättäny silloinkin.

     

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 24)