Keskustelut Puukauppa Puukauppa

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 11)
  • Puukauppa

    Nykyisillä hakkuuoikeuskaupoilla (pystykaupat) on pitkät perinteet Suomessa ja siten tietynlaiset kauppatavat vakiintuneet.
    Normaalistihan yhtiö ostaa hakkuuoikeuden kahdeksi vuodeksi, maksaa jonkun ennakon ja loppusumman kahden vuoden jälkeen (tai hakkuun loppumisen jälkeen).

    Jotta raha saataisiin nopeammin kiertoon ja hinta selkiytyisi, kun kauppapäätös on kerran tehty, olisi esimerkiksi avohakkuun huutokauppa varteen otettava vaihtoehto. Joissakin sivistysmaissa tämä on normaali käytäntö. Leimikosta pystytään tekemään hyvin tarkka arvio ja eikun huutokauppa pystyyn tapaan: 345 kuutiota kuusta/ha, lähtöhinta 13000 euroa/ha, huutokauppa loppuu kuukauden päästä, maksu viikon päästä huutokaupan loppumisesta.
    Hinta on lopullinen sekä myyjälle että ostajalle. Leimikko on tietysti nähtävillä ja rajattu maastoon.

    Näin tuotteelle tulee selkeä hinta kuin sokeripaketille ruokakaupassa.

    Tästä vaan sähköistä kauppapaikkaa perustamaan.

  • Puun takaa

    Sinällään hyvä ajatus, mutta entäs ne muuttuvat leimikkotekijät, kuten mahdollinen laho ja muut piiloviat, kelien takia huonontuvat korjuuolosuhteet, jne? Käykö niin, että puunmyyjät lopulta häviävät, kun ammattiostajat jättävät pelivaraa myös hyvissä leimikoissa?

    jees h-valta

    Eikös tuota sähköistä kauppapaikkaa pitänyt jonkun perustaman?
    Oliko MTK vai mikä, en muista. Mutta ei siitä vielä järin kauheasti aikaa ole kun siitä keskusteltu täälläkin.

    TTL

    Keskimäärin tai lähes aina ostajalla on meidän puukaupoissa parempi asiantuntemus kuin myyjällä.
    Jotenkin tuntuu, että myyjä ”häviää” nykymenetelmällä enemmän: Erikoispuut saatetaan hinnoitella todella ylös, mutta saanto on ns. 0,6%. Katkonnat vaihtelevat ja niitä on tavallisen metsänmyyjän todella vaikea tarkasti valvoa. Osalle kauppasummasta jää saamatta korko (no tietysti puut kasvavat – jos kasvavat).

    jees h-valta

    Joskus yllättyy myönteisestikkin. Odotin männikön tyvitervastaudin kuivattamasta 0,3ha:n alasta joka oli jo kuivunut niin että kuorikin irtoili lähinnä muodollista korvausta. Lisänä muutama tuulenkaatokuusi jotka Tapanista jo nurin olleita.
    Kun ei ostavaa firmaa minun tarvi mainita sanon vain että tuli jytky siihen nähden mitä odotin. Mutta en hirveä enempää kehua etteivät ota seuraavassa hakkuussa takaisin korkojen kera.

    Metsäkupsa Metsäkupsa

    Olen nykysysteemiin melkolailla tyytyväinen.Kyllä olen pystynyt ostajan kanssa sopimaan aukkohakkuissa melko nopean aikataulun.Kuukausia ,ei vuosia kaupanteosta hakkuuseen.

    MJO

    Hinta on lopullinen sekä myyjälle että ostajalle. Leimikko on tietysti nähtävillä ja rajattu maastoon.

    Näin tuotteelle tulee selkeä hinta kuin sokeripaketille ruokakaupassa.

    Tuote ei kuitenkaan ole yhtä selvä ostajalle, kuin 1 kg sokeripaketti.

    Päijänteen tyttö

    Tuon sähköisen kauppapaikan perustamisesta luin Padasjoen Sanomista 25.10.2012 seuraavaa:

    ”Yksi keino aktivoida metsänomistajia ja lisätä toimintaa metsissä on tuoda puukauppa- ja työkohteet verkkoon avoimeen kilpailuun.Suomen Metsäkeskus lanseeraa oman Metsään.fi -palvelunsa marraskuussa metsämessujen yhteydessä.Lisäksi Metsänhoitoyhdistys Päijät-Häme ottaa vuodenvaihteen tienoilla käyttöön oman sähköisen palvelunsa Puumarkkinat.fi.”

    ”Palvelun tarjoajat liittyvät mukaan noin vuoden kuluttua, jolloin metsänomistaja voi pyytää verkon kautta tarjouksia metsänhoitotöistä ja puun ostajilta.”

    kisi

    Puukauppojen hoitaminen pelkästään verkossa on huuhaata. Kyllä pitää vaan yrittää nostaa ahteri irti mukavalta alustalta ja sormet sileiltä näppäimiltä, ja lähteä metsään rämpimään. Konkreettinen kontakti kasvotusten on kaiken lähtökohta.

    jees h-valta

    Kisi oikeassa. Jos ei maastoon lähde on turha sitten itkeä jos joku asia jää tyystin huomiotta. Kun ne jotkut voi jopa mo:lta unohtua.
    Paikanpäällä yleensä sovitaan ja usein myös merkataan samalla kuvion rajat ja lanssipaikat. Myös ojituksien suuntia tulee joskus katseltua ettei turhaan ylitellä koska yleensä nekin siitä huononee.

    Olemme noin vuosi sitten käynnistäneet Oulunseudulla puupolttoaineille sähköisen markkinapaikan bioenergiapörssin. Kauppapaikka on ollut auki helmikuusta asti. Kohteita on ollut mukavasti myynnissä ja kauppojakin on solmittu. Hankeen toteuttaja on Oulunkaaren kuntayhtymä ja osatoteutajana Suomen Metsäkeskus Pohjois-Pohjanmaa. Käykääpä tutustumassa!

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 11)