Keskustelut Metsänomistus Puun kilpailuasema voimalaitoksilla heikentynyt

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 26)
  • Puun kilpailuasema voimalaitoksilla heikentynyt

    Puun kilpailuasema voimalaitoksilla on heikentynyt monesta syystä. Kivihiilen hinta on laskenut ja lisäksi kotimaiset vero- ja tukipäätökset ovat vaikeuttaneet puun asemaa. Tämän vuoden alussa turpeen vero nousi, ja puun käytöstä sähköntuotannolle maksettava tuki pieneni.

    Metsäntutkimuslaitoksen tilaston mukaan viime vuonna haketettiin 8,3 miljoonaa kuutiota puuta. Pienpuusta haketta saatiin 3,5 miljoonaa kiintokuutiota, kannoista miljoona ja hakkuutähteistä 2,5 miljoonaa kiintokuutiota.

    Tänä vuonna kiinnostus metsäenergiaan on kärsinyt, sanoo toimialapäällikkö Tage Fredriksson Bioenergia -yhdistyksestä.

    – Puun käyttö sähköntuotannossa ei ole läheskään niin mielenkiintoista kuin se oli vielä viime vuoden puolella. Ja tämä trendi on jatkunut. Kivihiilen hinta on pudonnut pikku hiljaa, ja sen takia puhtaasti sähköntuotannossa puu ei ole enää kilpailukykyinen, Fredriksson kertoo.
    Yle Uutiset

  • tamperelainen tamperelainen

    Meillä sössitään rahat taloudellisesti kannattomattomaan tuulivoimaan ja energiana käytetään kivihiiltä.EU vielä mahdollisesti säätää direktiivin,jolla pienpuun ernergiakäyttö kielletään.
    Onneksi saatiin tämä rikkidirektiivi meri-ilmaa puhdistamaan

    Puun takaa

    Suomi on kuoleman vakavassa tilanteessa.
    Nykyinen hallituspohja ei pysty talouden korjausliikkeen edellyttämiin päätöksiin.
    Yrittäjyyden kynnys on madallettava välittömästi,
    ja kotikutoiset talouden elvyttämistä estävät ympäristömääräykset on kumottava.
    Suomi-laiva on uppoamassa, mutta meille tarjotaan vain kesäviihdettä
    kaikilta kanavilta.

    Rane

    Ranella on ratkaisu ongelmaan.Hallitus nurin,uudet vaalit,kepu ja persut muodostaa hätätilahallituksen,nopeasti uusi hallitusohjelma,Sipilä pääministeriksi ja vihreät sotketaan niin syvälle suohon etteivät sieltä enää nouse.

    jees h-valta

    Kannatan lämpimästi Ranen ajatusta!
    Suomi tarvii rajun suunnan muutoksen ja ”koulupojat ja tytöt” pois tuhoamasta valtakuntaamme!

    arttuu

    Nimen omaan. Suomessa tällä hetkellä ministereinä roskasakki joista kukaan, ei kukaan ole tehnyt opiskelujensa jälkeen ns. oikeita töitä vaan ovat heti siirtyneet julkisen hallinnon palkkalistoille politiikkaan pyörittelemään papereita. Ja nimenomaan jos (kun) kepu tai persut on seuraavassa hallituksessa ei sinne ole mitään asiaa vihreillä ja hyvä niin. Samaten voi käydä ruottalaisillekkin joilla ei ole omaa kantaa mihinkään. Kaikki käy kunhan saa istua audin takapenkillä. Hyvä esimerkki on tämä kivihiili vs. turve. Vihreille turve on pahinta saastetta mutta kivihiiltä voi rahdata suomeen ennätys määriä. Poissa silmistä poissa mielestä on vihreiden kanta kaikkeen maaseutuun liittyvään.

    abietis

    Meillä näitä pissapäisiä pääministereitä on riittänyt.
    Nyt kun Jyrki boy on saanut Suomen talouden ravalle, paskahousu aikoo lähteä karkuun.

    Mutta kyllä kannuksen elikeinoasiamiehen kokemuksellakin suomelta vietiin itsenäisyys.

    Puhumattakaan kansalle pyllistävästä Mooseksesta.

    Jyrki on juuri se Hitmän.Mutta vielä tarkemmin ampuu se Valros.
    Hän on Suomesta tuhonnut pankkilaitoksen, yhdessä Manun kanssa.
    Juuri Valros oli suomen talouden tuhoamisen arkkitehti ja kyseessä on suunnitelmallinen harkittu tuhoaminen.

    Pontimena omaisuuden uusjako.

    En tiedä mikä tähän meidän herrkansaamme on mennyt. Kaikki saavutetut edut on luovutettu vieraiden hallintaan.

    Lukekaa toverit muutakin kuin erkon sensuurimediaa, huskvarnan käyttöohjetta tai taimikonhoito-opasta.

    6 m3 6 m3

    Aika kaksipiippuinen juttu tuo rikkidirektiivi. Koskettaa juuri niita laivoja Itamarella, jotka vievat sita ”vihreaa kultaa” ja malmia maailmanmarkkinoille.

    Puun takaa

    Suomi putosi luottoriskilistalla
    Sijoitusyhtiö BlackRockin valtiontalouden tilaan perustuvassa ranking-listauksessa Suomi on tipahtanut kolme sijaa alaspäin. Naapurit Norja ja Ruotsi ovat priimusten joukossa Sveitsin ja Singaporen kanssa.
    Suomen akilleenkantapää on BlackRockin raportin mukaan sen haavoittuvuus ulkoisille talouden häiriöille, jotka ovat täysin sen oman hallinnan ulottumattomissa.
    Ulkoista riskiä tarkastellessa Suomi tippuu jonon hännille sijalle 44.
    Kaikkiaan listauksessa oli mukana 48 maata. Jumbosijoilla olivat Egypti, Venezuela ja pohjimmainen Kreikka.

    Taloussanomat

    suorittava porras suorittava porras

    V¤¤¤ks män , kun kylän kohdalla laulettiin….
    Eipä olla häävissä seurassa.

    Maalataan nyt vielä pari peikkoa lisää sinne seinälle.

    Yrittäjiltä alkaa olla talkoohenki lopussa , kun puhutaan hakkuutähteiden ja kantojen keräilystä energiaksi. Erityisesti pienialaiset ja kaukana teistä sijaitsevat työmaat ovat korottaneet yrittäjien verenpaineita. Ovat kertoilleet , että jokaisen kuorman tilkkeeksi on pistettävä riihikuivaa rahaa omasta pussista. Tämä tarkoittaa sitä , että nykyisessä talouden tilanteessa kotimaisen energian tulevaisuus ei näytä hyvältä . Kun talkoohenki (ja rahat) loppuvat , lakkaa työkustannuksiltaan liian kalliiden energiajakeiden toimittaminen energialaitoksille. Pienpuutakin katsotaan kieroon samasta syystä.

    Leevi Sytky Leevi Sytky

    Uskomatonta, miten tyhmää kommentointia tässä ketjussa! Varsinkin rane. Ja jesse peesaa. Olette te kyllä taulapäitä, voi taivahan jumala!
    No, näitähän persupellet edustaa.

    Kuvitelkaa nyt, että nämä pökkelö-ja pökälekaartilaiset olisivat hallitusvastuussa. Johan näitä raukkoja (persut) saa jo nyt hävetä; tietävät ulkomaita myöten mitä reikäpäitä nämä soinin joukot ovat.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 26)