Keskustelut Harrastukset Selkäkipu

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 22)
  • Selkäkipu

    Merkitty: 

    Per se mökillä vähän lapioi ja oi että ”noidan nuoli”, nyt vuode potilas ja polttopuu hakkuille mieleni.

  • Visakallo Visakallo

    90-luvulla selkä kajahti, eipä silloin auttanut 600 Buranat. Ne kipulääkkeet, jotka jotain auttoivat, vaikuttivat myös näköön, ettei lukeminen onnistunut kun kerrankin siihen olisi ollut aikaa. No, eipä luetusta olisi paljoa ymmärtänytkään, oli sen verran tokkurainen olo. Pari kuukautta siinä tuli sairaalassa ja kotona kattoon tuijotettua. Kävelemäänkin piti opetella uudelleen. Jälkikipuja oli vuosia, mutta ne ovat iän myötä onneksi helpottaneet kun on pitänyt itsensä joka päivä liikkeessä.

    Tolopainen

    Aiheuttaako Silvenafil Visakallolle mitään sivuvaikutuksia.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Jos kipulääke ei auta, annosta ei saa lisätä ohjeen yli, vaan otetaan kahta erityyppistä ilman reseptiä saatavaa kipulääkettä, eli siis parasetamolipohjaista ja keto- tai ibuprofeenipohjaista samalla kertaa ottaen. Etenkin parasetamolin yliannostus voi tappaa.

    Tolopainen

    Burana on lähes ilmaista reseptillä, sadan kpl purkki 600mg maksaa vähän yli kympin. Puolittamalla niistä saa 200kpl, joka on riittävän tehokas normisärkyihin, riittää kahdelle henkilölle pariksi vuodeksi.

    Visakallo Visakallo

    Tolopaiselle vastaan, etten onneksi nykyisin tarvitse lääkkeitä.

    Tolopainen

    Eihän niitä tarvitse, jos ei myönnä tosiasioita. Kolesteroli ainakin on lähes kaikilla suomalaisilla liian korkea samoin verenpaine.

    isaskar keturi

    En ole lääkäri, enkä tässä iässä enää ala, mutta kerron, miten itse hoidan selkää. Jos kramppi, niin lihasrelaksanttia heti vaan (esim. sirdalud – vain reseptillä). Jos väsymystä (jäykkyyttä) kevyttä jumppaa ja lepoa. Jos iskiashermon tai muu hermopinne nikamien välissä, kävelyä epätasaisessa maastossa – hermot löytävät taas kolonsa.

    Jätkä

    Selkä – ja nivelkipuihin, jotka eivät vaivaa joka päivä – ja yö, on esim Burana vahvemmasta päästä hiukan auttanut. Otan niitä kuussatasia kahta kerrallaan pohjalle, lisäksi otan kaksi Panagodia. Jos särky vieläkin jatkuu, otan kaksi Oxyratio Depot:tia.

    Jos nuo eivät auta, pitää kääntyä lääkärin puoleen. Tuota viimeksimainittua ei saisi ottaa tiheämmin kuin kahdeksan tunnin välein. Panagodia saa ottaa max 8 kpl/ vrk. Buranaa vapaammin, mutta kun se ei oikein auta.

    Autoilua pitää rajoittaa tuollaisina päivinä.

    Ensimmäinen noidannuoli iski n. 17 vuotiaana, toinen joskus 23 vuotiaana, kolmas n.32 vuotiaana ja neljäskin alle nelikymppisenä. Se tulee yllättäen ja jopa mitenkään rasitukseen liittyen. Yleensä ristiselällä tehty nopeahko kiertoliike – ja se on siinä.

    Metsuri motokuski

    Eikös noidannuoli ole selkälihaksen revähdys. Sehän voi tulla vaikka sukkaa laittaessa. Vaiva paranee itsestään kun lihaksessa oleva sisäinen haava paranee. Särkylääke on tietenkin hyvä että liikkuvuus säilyy eikä turhaan kramppaa lihasta. Kranppauskin on vain kehon suojaus jolla se pyrkii saamaan lihaksen liikkumattomaksi. Noidan nuolet ovat helppoja selkäsairauksia ja yleensä sijaitsee selän jommalla kumnmalla puolella. Välilevyn pullistumat ovat sitten eri asia ja ne yleensä säteilevät kipua jalkoihin. Yleensä ottaen suurin syy nykyihmisen selkäkipuihin on lihaskunnon heikkois ja paljon istuminen.

    isaskar keturi

    Näin selitetään terveyskirjaston sivulla noidannuoli.

    Selän venähdykseksi sanottu tilanne syntyy melko helposti nopean heilahduksen tai äkillisen noston aiheuttamana. Selkä kipeytyy äkillisesti ”kuin puukolla selkään iskien”, jalat voivat tuntua menevän alta, ja usein selkää on kivun vuoksi pidettävä johonkin suuntaan kallistettuna. Yleensä kyseessä on nikamien välisten pienten nivelten antama kipusignaali, joka laukaisee selkärankaa tukevien lihasten kouristuksen. Tällaisessa tapauksessa selkään ei ole tullut varsinaisesti vauriota, vaan kipu tulee pääasiassa jännittyneistä lihaksista, jotka suojelevat selkää enemmiltä liikkeiltä.

    Selän venähdyksen aiheuttama lihaskouristus menee ohi yleensä parissa päivässä, mutta voi joskus kestää parikin viikkoa.

    Siis venähdyksen ja revähdyksen ero on se, että revähdykseksi sanotaan lihaksen pientä repeämää, kun venähdys on sidekudoksen (jänne, nivel tms.) repeämä.

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 22)