- Tämä aihe sisältää 13 vastausta, 5 ääntä, ja päivitettiin viimeksi 3 vuotta, 6 kuukautta sitten toimesta.
-
Stihl 460 raivaussahan laakerointi
Rupesin kevätpäivän ratoksi vaihtamaan runkolaakereita vanhaan Stihl 460 raivuriin. Vauhtipyörän puolelta oli ruvennut kampiakseli lekuttamaan. Sahan osiksi purkaminen oli helppoa moottorinrungon halkaisuun saakka. Toisen puolen laakerikin lähti lämmittämällä kevyesti irti. Ongelma tuli eteen juuri tuossa vauhtipyöränpuoleisessa ,kuluneessa laakerissa. Lämmittelin lohkon ensin kunnolla, ja löin tampilla laakeria ulos, mutta kun haulit olivat hioutuneet pienemmiksi, lähti pelkkä laakerin sisäkehä ja haulit irti. Ulkokehä jäi lohkoon. Stefan reikä on pienempi, kuin laakarin reikä, joten tuon ulkokehän irroittaminen lyömällä on mahdotonta, koska se jää kokonaan piiloon ulkopuolelta katsottaessa. Kysynkin asiantuntijoilta, onko mitään kotikonstia, miten tuon kehän saisi irti. Tiedän kyllä, että korjaamollahan se saadaan kyllä irti, mutta kun tuo sahojen rassailu on osittain harrastusta, tekisi mieli hoitaa homma itse. Näkyy muuten Stihl käyttävän edelleenkin taiwanilaisia laakereita.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.