<h1 class=”western”><span style=”font-size: medium;”>Morjens.</span></h1><p><span style=”font-size: medium;”>Sukupolvenvaihdoksista…</span></p><p><span style=”font-size: small;”>Tässä vuoden ekoina päivinä kun pakkanen huitelee pohjois-pirkanmaalla -30 asteessa, ei nyt juuri isommin muuta tekemistä ole niin päätin kirjoittaa ja kysyä että minkälaisia kokemuksia tai tarinoita muilla lehden lukijoilla tai palstan selaajilla on sukupolvenvaihdoksista.</span></p><p><span style=”font-size: small;”>Ammatiltani olen metsäkoneenkuljettaja sekä maaseutuyrittäjä.</span></p><p><span style=”font-size: small;”>Aktiivisena lehden lukijana törmää tämän tästä toistuvaan sukupolvenvaihdos ongelmaan, tarinoita on varmasti erilaisia ja yksi niistä löytynee meiltä kotoa, itse olen syntynyt 1997 eli siis tänä vuonna 27-vuotias. </span></p><p><span style=”font-size: small;”>Omalla kohdallani jarruna on pikemminkin isovanhempani, niin rakkaita kun ovatkin.</span></p><p><span style=”font-size: small;”>Mikäänhän ei missään nimessä saa muuttua tai mitään ei voi tehdä toisin…</span></p><p><span style=”font-size: small;”>Tilaa voitaneen kutsua ainakin vielä maatilaksi, maitoa tuotetaan mutta mikäli se jatkuisi tämänkin sukupolven pitäisi investoida kovasti, halua olisi mutta järki sanoo tehdä jotakin ihan muuta.</span></p><p><span style=”font-size: small;”>Tilan metsissä näen kuitenkin potentiaalia varsin paljon, mutta asiaan.</span></p><p><span style=”font-size: small;”>Vaarini rakennutti v.1984 uuden navetan ja konehankintojakin oli tehty, vaari sai pari vuotta myöhemmin rajun sydäninfarktin ja isäni ryhtyi 23-vuotiaana tietysti pitämään tilaa, olihan se pakko jonkun jatkaa silloin, puutavara-auto hommat jäi. </span></p><p><span style=”font-size: small;”>Siinä kiireesti sukupolvenvaihdosta tehdessä silloin jätettiin tietysti asumisoikeus vanhemmalle polvelle, olihan se rasitteena merkittävä veron keventäjä jatkajalle, eikä sitä varmaan niin silloin kiireessä ajateltu mahdollisena haittana myöhemmäksi.</span></p><p><span style=”font-size: small;”>Se kiusa ja riesa onkin jatkunut jo sitten melkein yli nuoremman sukupolven, ja vaikuttaen nyt jo minunkin suunnitelmiin tai vanhempieni ja minun välisiin omistussuhteisiin tai niiden muutoksiin.</span></p><p><span style=”font-size: small;”>Isovanhempani asuvat siis edelleen tilan päärakennuksessa, vanhempani hankkivat 2000-luvun alkupuolella läheltä toisen tilan jossa edelleen asuvat ja käyvät sieltä hoitamassa eläimet ja muut askareet varsinaisella pääkallo-paikalla. </span></p><p><span style=”font-size: small;”>Kriteerinä lieni että sen verran kaukaa tuo toinen talo piti kuitenkin hankkia että aamutossuissa ei vanhukset perille pärjää. </span></p><p><span style=”font-size: small;”>Kaikki jotka ovat kokeneet tätä samaa niin varmasti tietävät mistä puhun. </span></p><p><span style=”font-size: small;”>Samassa huushollissa asuminen vanhemman sukupolven kanssa on perin hankalaa, pitkän päälle suorastaan raivostuttavaa, mikään ei saa muuttua ja nokka tungetaan joka asiaan mikä ei heille millään tavalla kuulu, hyysätään ja hössötetään, kysellään ja kytätään, kirjeetkin avataan valmiiksi, heidän vieraansa on sitten kaikkien vieraita.</span></p><p><span style=”font-size: small;”>Heillä olisi reilu 30 vuotta ollut aikaa tehdä tilaa jatkajille, pitäisi joskus ymmärtää luopua vaikka kukapa kotoaan haluaisi lähteä joten tämä jarruttaakin nyt minun ja vanhempani välisiä kauppoja, koska jostakin syystä en halua ostaa tilaa minkä asuin rakennuksesta isovanhemmillani ei ole aikomustakaan lähteä, asioista on kyllä yritetty keskustella järkevin perustein.</span></p><p><span style=”font-size: small;”>Jos ostan tilan tai talon, oma oletukseni on se että myös sielä asuisin, tällä hetkellä asun kylillä vuokralla hermoja kiristävässä rivitalo-pätkässä em. syistä, samalla rahalla lyhentelisi vaikka lainaa tai hassaisi johonkin oikeasti fiksumpaan, muualta en ole ostanut taloa koska muuttotappio alueella se saattaisi olla perin hankala myydä tarvittaessa eteenpäin…toisaalta jos sen olisi vaikka parikymppisenä hankkinut, olisi sitä tässä jo aika kyytiä odotellessa lyhennellyt….sitä on lukuisia kertoja kuitenkin miettinyt, odottaako tässä ihan turhaan sellaista mistä on jo vuosia haaveillut, vai meneekö tämä homma ihan reisille. </span></p><p><span style=”font-size: small;”>Jos itsellä olisi usko ja toivo loppunut tässä niin olisin vaihtanut maisemaa varmasti jo aikoja sitten, ja olisiko taas sinetöity yksi tilan autioituminen lisää, kukapa tietää.</span></p><p><span style=”font-size: small;”>Ollaan kuitenkin onnistuttu vanhempien kanssa tehdä vuosien aikana jo metsätilakauppoja melko mittavastikin, hyvä se kaikki, lienisikö kuitenkin järkevämpi ostaa kaikki yhtenä kokonaisuutena.</span></p><p><span style=”font-size: small;”>En usko että olen ongelman kanssa yksin, mutta eritoten kun nykyinen tilarakenne yleisesti alkaa olla mitä sattuu suurilta osin maassamme ja tilanne tuskin on ainakaan paremmaksi muuttumassa liiaksi lykättyjen spv:ten ja kuolinpesien myötä, jos tänne korpeen ja jäisten peltojen keskelle maaseudulle vielä joku ennen harmaantumistaan haluaa elämänsä kivijalkaa pönkittää tai perustaa niin mielestäni se on hieno asia, jotenkin pitäisi sukupolvenvaihdoksiin saada kannustimia lisää, vai mistä se sitten onkin kiinni, ja myös vaihdoksia miettiä pitemmällä aikajänteellä, sekä niitä oikeuksia ja rasitteita, ja se mihin ne vaikuttaa.</span></p><p><span style=”font-size: small;”>Edellä kirjoitettu oma tilanne pähkinänkuoressa, libreOffice-kirjotus alustasta loppuu sivut kesken jos rustaa kaiken pilkusta pilkkuun mitä nämä vuodet pitävät sisällään.</span></p><p> </p><p><span style=”font-size: small;”>Nyt haluaisinkin kuulla teiltä muilta sukupolvenvaihdoksiin liittyvistä ongelmista, millaisia ne ovat kohdallanne olleet.</span></p><p> </p><p><span style=”font-size: small;”>Antti </span></p><p> </p>