Keskustelut Metsänomistus Suoraa puhetta EK:n Ilpo Kokkilalta

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 15)
  • Suoraa puhetta EK:n Ilpo Kokkilalta

    Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) hallituksen uuden puheenjohtajan Ilpo Kokkilan torstaina esittelemät talousnäkemykset olivat yhdenmukaiset ulkona vallinneen marraskuisen harmauden kanssa.
    Synkän pilviverhon takaa ei juuri valonpilkahduksia näkynyt.

    Kokkilan mukaan Suomella on edessään valtavat haasteet, kun maa velkaantuu ja ikääntyy, ja teollisuuden kilpailukyky on samaan aikaan vinhassa alamäessä.

    Kokkilan mielestä yritysten toimintaedellytysten turvaaminen on Suomen pelastamisessa avainasemassa, sillä maa menestyy vain, jos sillä on menestyviä yrityksiä.

    – Ilman perusteellisia ja varmasti myös ikäviä muutoksia me emme tästä selviä, Kokkila sanoi tiedotustilaisuudessaan EK:n syyskokouksessa.

    Kokkila muistutti, että teollisuudesta on neljän vuoden aikana hävinnyt 60000 työpaikkaa, kun tuotantoa on siirtynyt halvempien kustannusten perässä muille maille. Samaan aikaan julkiselle sektorille on syntynyt 30000 uutta työpaikkaa.

    Suomalaisten työuria pitää Kokkilan mukaan pidentää, opiskeluaikoja lyhentää ja eläkeikää nostaa. Samaan aikaan liian kalliin julkisen sektorin menoja on karsittava.

    – Me käytämme enemmän rahaa kuin tienaamme. Suomi ei ole pelkästään suhdannetaantumassa, josta päästään parin vuoden sisällä ulos, vaan olemme menossa samaan suuntaan kuin ne Etelä-Euroopan maat, joita me kovasti arvostelemme, Kokkila painotti.
    STT

  • Metsäkupsa Metsäkupsa

    Puhe suoraa Ek. Ilpo Kokkilalta,mutta SAK:n Lauri Lylyltä asia taisi mennä yli hilseen.Toivottavasti kuuntelee Raimo Sailasta,jotta vältäisimme kilpailukyvyn lopullisen murenemisen.Yleensä paisunut julkinen sektori varmin tapa hävittää rahat kassasta.Tyhjästä paha nyhjäistä.

    6tukki

    Tuo julkisen sektorin kalleus tulee näinä matalasuhdanteen aikoina aivan korostetusti jatkuvasti esille. Aivan ilmeisesti sieltä vielä löytyy säästömahdollisuuksia ( mm. päällekkäsyyksien purku, suurempien ja tehokkaampien palveluyksiköiden käyttöönotto ja palvelutuotannon tehostamistoimenpiteet). Kunnallisten palvelujen hinta/asukas vaihtelee eri puolilla Suomea huomattavasti. Hyvät toteutukset tulisi siis saada laajempaan käyttöön.

    Toisaalta julkisen sektorin palvelut ovat juuri niitä, jotka kuuluvat hyvinvointivaltion tarjontaan. Millä tavalla leikkaamme kustannuksia koulutuksesta, päivähoidosta, terveydenhuollosta, erikoissairaanhoidosta, vanhusten palveluista ja sosiaalipalveluista, ettemme samalla kurjista nimenomaan heikommassa taloudellisessa asemassa olevien jokapäiväistä elämää?

    Noin kaksikymmentä vuotta sitten laman aikana leikattiin monia palveluja tuntuvasti. Näitä leikkauksia on viime vuosina maksettu ihan miljardikustannuksin – hyvinä esimerkkeinä näistä kuluista on nuorten eläköityminen mielenterveyspotilaina ja nuorten syrjäytyminen. Ennaltaehkäisy on aina halvempaa kuin korjaava toiminta…

    EK:n resepti tilanteen korjaamiselle on valtion lisätuki yritystoimintaan, eläkeiän huomattava nosto, palkkojen alentaminen ja julkisen sektorin kulujen karsinta. Tällaisten toimenpiteiden sanelu ”yhden tahon” vaatimuksena ei yleensä johda hyvään lopputulokseen. Lama-ajoista selviytyminen on toteutunut yleensä parhaiten ns. kolmikantasopimuksena eli oman osuutensa yhteisten talkoiden hyväksi antavat valtio, työnantajat ja työntekijät.

    tamperelainen tamperelainen

    Nuoret mielenterveyseläkeläiset ja syrjäytyneet ovat hyvinvointiovaltion tuotteita.Nuorisoa hyysätään kuin pikkulapsia,syrjätyneeksi heittäytyminen on liian helppoa.Jos vaikeat olosuhteet aiheuttaa mielenterveysongelmia ,niin suurista ikäluokista puolet olisi ollut hoidokkeja.Todelliset psykiatriset potilaat on eri asia,mutta nyt kyseessä suomalainen muotiepidemia.50-60-luvulla osattiin kasvattaa nuoriso,silloin ei kaikensortin sosiaalikuraattorit ja kasvatuspsykologit olleet sössimässä
    Eläkeikää voidaan nostaa parilla vuodella-Kaikkien tutkimusten mukaan suomalaisten terveys ja työkyky on parantunut.Eihän se aamuinen töihinlähtö aina herkkua ole mutta ei me kaikki voida jäädä sisäruokintaankaan näin kylmässä maassa.EK pyyhkii SAK:lla pöytää.Jos Saksassa ja SAS;ssa n alenettu palkkaa ja pidenny työpäivää,niin se tapahtuu pomminvarmasta myös Suomessa

    Peräkylän Tarzan

    90-luvun laman alkaessa oli vastaavanlainen tilanne. Muutamat talousihmiset kyllä sanoivat, mihin ollaan menossa, mutta heitä ei haluttu kuunnella, ja sitten jysähti. Pahimmillaan vuonna -94 oli yli 700 000 suomalaista työttömänä. Silloin valtio oli laman alkaessa lähes velaton, mutta nyt velka on jo valmiina olemassa.

    6tukki

    Mielestäni emme voi verrata 50- ja 60-luvun nuorisoa suoraviivaisesti tämän hetken nuoriin yhtäläistämällä heidän mahdollisuutensa edetä elämässään. Muistan itse tuolta ajalta (siis 50- ja 60-luvulta) selkeän eron tämän päivän nuoriin. Silloin nimittäin löytyi huomattavasti helpommin töitä. Jos ei ympärivuotisesti, niin ainakin kesien ajaksi. Tämän päivän alle 25-vuotiaista nuorista esim. Oulun seudulla n. 25 % on jatkuvasti työttömänä ja ihan vain sen takia, ettei kaikille vain yksinkertaisesti löydy mielekästä työpaikkaa. Ennen oli tarjolla monenlaisia ”sekahommia”, nyt vaaditaan lähes paikkaan kuin paikkaan (sikäli kun niitä on tarjolla) vähintään ammatillinen koulutus.

    Yksi tällainen nuori syrjäytyessään yhteiskunnasta lopullisesti (muutaman vuoden yhtäjaksoisen työttömyyden jälkeen) maksaa meille veronmaksajille vähintään 1,2 miljoonaa euroa. Ajatelkaa, 10 000 syrjäytynyttä nuorta maksaa yhteiskunnalle 12 miljardia euroa!
    Kyllä tuollaisesta potista pitäisi voida irroittaa merkittävät määrärahat nuorten monipuoliseen aktivoimiseen, kouluttautumiseen ja työllistämiseen.

    Sitten tämä alle 35-vuotiaana mielenterveydellisistä syistä eläkkeelle siirtyvä nuorten joukko. Tästä ryhmästä puhutaan valitettavan vähän, vaikka siitä on jo muodostunut yhteiskunnalle eräänlainen aikapommi, joka tulisi saada purettua mahdollisimman pian. Koen suorastaan järkyttävänä sen tosiasian, että meillä siirtyy eläkkeelle mielenterveydellisistä syistä nuoria vuosittain sellainen joukko, että laskiessamme heidän kustannuksensa yhteiskunnalle elinkaarensa loppuun asti siitä muodostuu yhteensä noin kuuden miljardin euron kulut. Meillä siis eläköityy joka vuosi tuollainen nuorten joukko, joka aiheuttaa elinaikanaan n. kuuden miljardin kustannukset!

    6tukki

    Innostuin jo kirjoittamaan siinä määrin, että joudun jakamaan tekstiä kahteen osaan.

    Niin, sen verran vielä, että en jaksa lakata hämmästelemästä, miksei tuollaisesta kuuden miljardin kulupotista/ryhmä lohkaista tuntuvaa määrärahaa, joka käytettäisiin psykiatriseen hoitoon, terapioihin ja uusiin lääkkeisiin eli hoidettaisiin nuoria ennaltaehkäisevästi(= hoitoa sairauden alkuvaiheessa, jolloin paranemisennuste on hyvä).

    tamperelainen tamperelainen

    Vapaankasvatuksen tuloksia. Annettu elää ku pellossa ilman mitään rajoja. Vähemmästäkin sekoaa, kun ei ole koskaan tarvinnut ottaa vastuuta mistään Huudellaan vain oikeuksien perään
    Nuoriso ei paskaduuneihin mene.Ei kiinnosta siivoojan,roskakuskin tai putkimiehen työt tai sotaväkeen meno.Mieluummin istutaan kaljamukin ääressä,heittäydytään syrjäytyneeksi elämäntapaintiaaniksi.Toiset saa painaa niska limassa hommia.
    Ensimmäsenä pitäisi romuttaa täysin epäoikeudenmukainen sosiaalinen tukiverkko Työn teko pitää olla AINA kannattavampaa kuin pleikkarin peluu tai videoiden katselu kotona.Tämän jälkeen mielnterveysongelmatkin vähenevät
    Suurin syy että nuoret eläkeläiset eivät enään palaa työelämään on sosiaalisissa tuissa.Eläkeläisen statuksesta luopuminen olisi hyppy tuntemattomaan
    Suomessa alkaa olla samoja piirteitä kuin Etelä-Euroopan maissa.Meilläkin joudutaan todennäköisesti ajamaan sosiaalista tukverkkoa alas,silloin olisi tärkeätä että ihmisillä olisi vahvaa ammattitaitoa ehkä useammaltakin alalta.Koulutusta kyllä saa,jos kiinnostaa

    Puun takaa

    Keskustan Juha Sipiläkin sanoi tänään suoria sanoja Suomen taloudesta. Laajalla yrittäjän kokemuksella hän totesi Suomen ajavan tällä menolla päin seinää. Toivomme hartaasti hänen olevan väärässä.

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Onhan sitä todistettu jo monella suulla, että ei mene taloudessa hyvin.

    Epäluotettavin todistajista on kuitenkin Kokkila ja EK, sieltä veisataan tätä virttä aina, siihen veisuuseen ei lamaa tarvita.

    En tiedä onko taas samaa ilmassa kuin 90 luvun lamassa. Silloin meni ainakin Pohjanmaalla terveitä pienyrityksiä konkkaan vain kun uskoivat näitä lamauttaja hoilaajia.
    Etujärjestöistä kuulemma oikein soiteltiin ja vaadittiin kaikkia työnantajia lomauttamaan yhteisen edun nimissä. Kun yrityksestä ilmoitettiin että meillä on tilauksia riittävästi, emme me voi lomauttaa, niin sitten sanottiin että te petätte työnantajain yhteisen asian. Kun yrittäjäriepu sitten lomautti, painostuksen alla, niin toimitukset viivästyivät ja tuli sakkomaksuja, jotka sitten aiheuttivat konkurssin.
    Tätä ei tietysti kukaan pysty todistamaan, mutta niin monta samanlaista kertomusta olen kuullut, että ei savua ilman tulta.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    tamperelainen tamperelainen

    90-luvun alussa oli suomalainen pankkikriisi,joka voitiin hoitaa kotimaisin voimin,nyt meneillään vähintäänkin eurooppalainen,jopa globaali lama.Velkaannumme muita maita nopeammin.Suomalaisentyön kustannukset ovat nousseet liian korkealle.Meidän julkinen sektori on liian kallis.Firmojen ainoa mahdollisuus varautua tulevaan on työtekijöiden irtisanominen.Saksassa ja Baltian maissa taloutta on tervehdytetty palkkoja alentamalla.Meillä SAK on täysin eksyksissä,puuhastelee ylimääräisten koulutuspäivien kanssa
    Suomessakin n 10% palkka-ale säilyttäisi työpaikkoja,ei siis sanottavasti alentaisi kansantalouden liikevaihtoa,antaisi uutta orastavaa talouskasvua.
    Tanelille sanoisin että irtisanominen ja irtisanomisusuhkailu on työnantajaleirin työtaisteluase,työntekijöillä on lakkouhkailunsa ja lakkonsa.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 15)