Keskustelut Luonto Susillakin alkoi koulu…

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 204)
  • Susillakin alkoi koulu…

    Merkitty: 

    Susi raateli tiistain ja keskiviikon välisenä yönä kahdeksan lammasta Inkoossa. Asiasta kertoo sanomalehti Västra Nyland.

    Västra Nylandin haastattelema lampuri Leena Ingberg kuvailee oloaan järkyttyneeksi.

    Kuolleita lampaita löytyi kuusi. Lopulta vielä kaksi lammasta piti lopettaa niiden saamien vammojen vuoksi.

    Yksi lampaista oli osittain syöty. Muut niistä oli ainoastaan tapettu.

    Inkoon-Snappertunan riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Henrik Holmbergkertoo Västra Nylandin haastattelussa, että tällainen käytös on sudelle tyypillistä silloin, kun sillä on pentuja.

  • arto arto

    Siellä emä opettaa pentuja saalistamaan.

    mehtäukko

    Nahkurin orsille koko pesue.

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Kun sudet saavat rauhassa hoitaa virkansa (pudottavat hirvikannan muutamaan tuhanteen koko maassa), niin täällä avautuu mahdollisuus tuottaa korkealaatuista hirvituhovapaata puuta vuositasolla 100 miljoonaa kiintokuutiometriä enemmän kuin nyt. Vaikutus kansantalouteen on massiivinen: kansantalous kaksinkertaistuu. Kenenkään ei tarvitse ryhtyä lammaspaimeneksi. Yhteiskunta pystyisi kustantamaan jokaisen lammas-, sika- ja poropaimenen bahamasaarille viiden tähden hotelliin loppuiäksi pelkillä lisääntyvän puuntuotannon koron koroilla. Jos otetaan minimaalinen osa koroistakin käyttöön, niin jokainen maataloustukiaisia nauttivakin (mukaanlukien metsästystalousministeri leppä) pääsisi osalliseksi samasta onnesta.

    eero heikki eero heikki

    Nirri poes niiltä susilta !

     

    Planter Planter
    mehtäukko

    Koirienko? Mikä muu ratkaisu mahtaa ympäristölle olla parempi kuin nirri pois? Mielenvikaisen rakin turvallisin paikka on monttu.

    tamperelainen tamperelainen

    Samaa mieltä mehtäukon kanssa

    harrastelija harrastelija

    Ihmisen paras ystävä on Plander – koira! Koiran paras ystävä on toinen koira…

    Minulla on koirista aika monta juttua – jopa koiran jalostuksesta. Esim. Ruotsissa ollaan tiukemmassa näyttelyssä. Hampaita tutkiessa tai vaikkapa muille koirille ärähtävä koira suljetaan pois! Metsästyskoiralla tulee olla vahva vietti, mutta jos viha suuntautuu ihmiseen, niin loppu on lähellä!

    Koiran vihaisuuden takana on ihminen. Jalostuksella ei-toivottavat piirteet on karsittava roduista. Ikävä kyllä kaikista ihmissistä ei ole koiran pitäjäksi!

    merpe

    Sudet tappaa kuusi lammasta, ne pitäisi tappaa kaikki.

    Mutta voi harmi, koirat tappaa vielä enemmän, tapetaan kaikki.

    Mutta voi harmi, ihminen tappaa vielä enemmän (pelkästään autoilla), no tapetaan kaikki.

    Mutta voi harmi, vaikka ihminen, koirat, sudet  tapetaan, vielä kuolemaa riittää, no tapetaan kaikki elollinen maan päältä.

    Mutta voi harmi, jollakin toisella planeetalla voi olla elämää…..

     

    mehtäukko

    No ei se logiikka ihan noin mene,merpe.

    Niin liioissa susissa,kaikissa koirasusissa ,hirvissä,merimetsoissa……………………………..on ihmisellä oikeus ja velvollisuus listiä liiat. Samoin sekopäät koirat.

    Se kait tästä vielä puuttuisi, että aletaan syöttää naapureita elukoille!!?

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 204)