Keskustelut Luonto Susille henkivartijoita???

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 142)
  • Susille henkivartijoita???

    TV:n uutisissa haastateltiin susipartiota, jonka tehtävänä on toimia susien henkivartijoina.

    On maailma malliin menny, kun yhteiskunnalla on varaa mokomaan partiointiin. Esimerkiksi syrjäseuduilla kestää poliisin tulo kohtuuttoman kauan. Kuka päättää nykyään yhteiskunnan rahanjaosta??

    Terveisin: Korpituvan Taneli

  • Metsuri motokuski

    Jos meidän pihalla susi pyörii satakin kertaa vuodessa niin en paljon kaatolupia kyselis. Onneksi näin ei ole.

    Metsäkupsa Metsäkupsa

    Karhut on ihan ok,mutta sudet eivät minun pirtaani mahdu.Ymmärrän koiranomistajia ,joiden hyvinkin rakas kumppani joutuu suden suuhun.Tämä katkeroittaa kyllä mielen,jonka jälkeen ei susihukka saata armoa saada.Onneksi näillä kulmilla vain karhuja,ilveksiä myös,vei takavuosina aitauksesta siskonlasten lemmikanin,ei mukavalta tuntunut.Itsellä ei nykyisin mitään lemmikkieläimiä,kun aikanaan rakas kissa pihassa joutui pedon tappamaksi,päätin ettei toista surua enään siltä saralta tule.

    jees h-valta

    Metsästyksen suolahan siinä vain paranee kun saattaa tulla lunta omaankin tupaan. Onko kovin reilua valittaa koiratappioista jos ollaan kuitenkin luonnossa eläimiä tappamassa. Niillä ei ole siihen valitusoikeutta, valitettavasti. Saattaa ne kiintymyssuhteet eläimilläkin jonkinmoiset olla. Miksi asettaa itsensä johonkin ylivalta-asemaan kun on kuitenkin raaka tappaminen menossa. Metsurimotokuski, entä jos pihassasi pyörii jatkuvasti hirviä, peuroja, kauriita, villisikoja, miksi ne eivät aiheuta murhaamisintoa vaikka laittomasti?

    petep

    Ei taida edes äänestäminen auttaa tähänkään hulluuteen. Sitä sitten voi jokainen miettiä kuka susia hyysää.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Villisika kekkuloi moottoritiellä Lohjalla ja aiheutti ketjukolarin (ei Lahdessa).

    https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006358634.html

    Olisi hyödyllistä kuulla, jos joku kokeilee kuulapyssyllä susia hätyytellä, että onko riittävästi tehoa. Pieni riski siinä on, että sudelle tulee esimerkiksi silmävamma, mutta jos tulee, sitten voi hälyttää SRVA:n lopettamaan sen.

     

    jees h-valta

    Sori A.J. nin olikin.

    Timppa

    Kyllä varmaan ovat nuo syrjäseutujen asukkaat iloisia nähdessään joskus poliisin.  Sen saaminen todelliseen tarpeeseen taitaa olla sattumanvaraista.

    Hyvin tuon parin näkeminen lisää ymmärrystä susia kohtaan  Eikö niin Jesse.  Miten siellä perukalla itse suhtautuisit?

     

    kim1

    Jesse: Näköjään Satakuntalaiset tulevat susien kanssa juttuun…

    Kolme vuotta sitten möyrysin Porin ruosniemestä Haapamäelle hiluxillavanhaa rataa pitkin…8 viikkoa siinä meni aikaa,toki sillä välillä 130 kivirummun ympäristön poistin puustosta…(kaikkeen sitä tavallinen ratajätkä joutuukin)..varsinkin urakan alkupuolella paikalliset tulivat usein juttusille…,onhan se vanha ratapohja oiva ulkoilureitti…aika tyynen rauhallisesti yksi paikallinen mies minulle käsin viittomalla näytti susien kulkureittija…,jokin yksittäinen metsäsaareke oli vissiin susien lempikohde / tukikohta..aika levollisin mielin oli kyseinen mies…,tuskin oli kurat housussa,heh

    ate

    Susille henkivartijoita? Voihan sen noinkin sanoa. Vaikka nykyistä susipolitiikkaa ei ”kovin onnistuneeksi” voi sanoa, niin silti nämä susien omatoimiset tappamiset ovat rikollisuutta. Kun on omin silmin nähnyt ja kuullut mitä kaikkea ns.”salametsästykseen” liittyy, niin näille ”sankareille” raastupa on ihan oikea paikka.

    Miikkam

    Koiran menetys on toki kova paikka, mutta ei kai sitä autoilijaa tai veturikuskiakaan ammuta jos koira alle jää. Ainakaan toivottavasti.

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 142)