Keskustelut Metsänomistus Talvivaarasta piristysruiske Sotkamon metsätaloudelle

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 251)
  • Talvivaarasta piristysruiske Sotkamon metsätaloudelle

    Talvivaaran kaivoksesta paraikaa valuva, ravinteikas hulevesi lienee mitä parhainta lannoitetta Sotkamon metsille. Oletettavasti alueella harjoitettava metsätalous saakin näin osakseen odottamattoman piristysruiskeen huomattavan vuotuisen kasvulisäyksen muodossa.

    Asioihin perehtyneenä voin vakuuttaa, että tiedotusvälineiden propagandistinen ja mustamaalaava uutisointi on antanut Talvivaaran tilanteesta täysin vääristyneen kuvan. Tilanne Talvivaarassa on täydellisesti hallinnassa, eikä mitään todellista ongelmaa ole. Lukekaa huuliltani: ei ongelmaa Talvivaarassa.

  • Anton Chigurh

    Ei ole myöskään kuudetta sukupuuttoaaltoa. Eikä ole ekologisesta lokerostaan ulos riistäytynyttä lähes karvatonta päiväeläintä. Ja se päiväeläimen aiheuttamia ongelmia.

    6tukki

    Olisikohan jopa niin, että alueelta myyntiin tulevasta energiapuustakin maksettaisiin tavanomaista paremmin – meinaan uraanipitoista lannoitevettä on käytössä yhä laajenevalla alueella…

    Korpituvan Taneli

    Kyllä se on niin että tuollaiset liemet pitää pysyä altaissaan. Kornia asettaa kyseenalaiseksi se etteikö kyseessä olisi jonkun sortin ympäristötuhon alku.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    Gla

    Ville Niinistöllä on nyt näytön paikka. Antoi sen verran suorapuheisen haastattelun eilisessä Tekniikka&Taloudessa, että katastofin ja ministeriuran jatkuminen yhtä aikaa on varsin hankalaa.

    Verkosta löytyi Talouselämän sivuilta samanhenkinen juttu:

    http://www.talouselama.fi/uutiset
    /niinisto+talvivaaran+kaltaisia+
    ongelmia+ei+enaa+tule/a2154372?s=r

    (Kokeilen kisin neuvomaa tapaa tehdä linkki, josta ei tarvitse poistella välilyöntejä. Ja tosiaan, tuohan toimii!)

    Kunpa Talvivaaran suhteen voitaisiin palata taivastelemaan Paulan osakekauppoja nykyisten asioiden sijaan.

    Gla

    Harrastelija: ”Nyt pitäisi yhteistuumin selvittää puutteet, korjata virheet ja rakentaa prosessi sisäisen kierron mukaan toimivaksi.

    Haluaisin nähdä sen päivän, jolloin porvarit, duunarit vihreät ja media yhteistuumin olisivat rakentamassa toimivaa yritystä, josta ihmiset saisivat ansaitun leipänsä !”

    Minäkin haluaisin yhtä jos toistakin. Edellytys toimivalle järjestelmälle kuitenkin on se, että eri tahoilla on omat vastuualueensa. Jos näitä ei hoideta, pitää syylliset viedä saunan taakse. Sosialismi on jo kyntensä näyttänyt, tilalle tarvitaan realismia.

    6 m3

    Hyvin pitää vanha sanonta paikkansa:
    ”Se on helppoa maalla viisas olla, kun merellä on vahinko sattunut.”

    Viisaat perässä hiihtäjät antavat neuvoja, ja nyt huutelevat: ”Mitä minä sanoin”.

    Täysin samaa mieltä harrastelijan kanssa tuossa asiassa, tuo perässä hiihtäjien räksytys ei auta asiassa mitään.

    Raaka-Aarne

    Negatiivisella tavalla tarkoitushakuisen uutisoinnin sijaan nyt olisi keskityttävä täysillä Talvivaaran tuotannon palauttamiseen normaalille tasolleen. Vain siten on mahdollista turvata yhtiön kannattavuus jatkossa, ja sitä kautta osakkeenomistajien tavoitteiden saavuttaminen sekä turvata Sotkamon alueen työllisyys.

    Kuten olemme viime pävinä havainneet, globaalit pääomamarkkinat rankaisevat armottomasti osakkeen pörssikurssin jyrkän alentumisen muodossa yritystä, joka on mediassa joutunut negatiiviseen valoon. Jos Talvivaaraan kohdistuvaa pääomapakoa ei onnistuta pysäyttämään ajoissa, kansainväliset sijoittavat hylkäävät yhtiön lopullisesti, mikä voi olla sille kohtalokasta. Niinpä Talvivaaran tuotanto on saatava käynnistettyä uudelleen mitä pikimmiten.

    Raaka-Aarne

    Leevi Sytky

    Vaikka Vuoksen vesistö pilaantuisi? Eikö ensisijaisesti pitäisi huolehtia ettei myrkyllisiä päästöjä pääse enää vesistöihin?
    Onko luontoarvot uhrattava mammonan alttarille?

    6 m3

    Totta h…..ssä päästöt pitää saada kuriin, niinkuin myös savolaisten isäntien paskanlevitys pelloille rankkasateilla.
    Siivotkaa ensin oma takapiha.
    Talvivaara päästöt on hyvä ”matto” jonka alle lakaista omat paskat piiloon, kun Talvivaaran piikkiinhän nekin menee.

    ostaamyy

    ”Negatiivisella tavalla tarkoitushakuisen uutisoinnin sijaan nyt olisi keskityttävä täysillä Talvivaaran tuotannon palauttamiseen normaalille tasolleen”

    Näyttää siltä että käsi on taas syvällä veronmaksajien taskussa.

    Keskittyköön vastulliset täysillä.
    Vaan näin siinä käy kun vastuulliset keskittyvät vain rahan tekemiseen turvallisuuden kustannuksella

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 251)