Keskustelut Puukauppa Tämäkin ralli pääsee vauhtiin.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 385)
  • hatelo

    Näin monien haukkumana kapitalistina voin sanoa rehellisesti, että onhan tuo metsäteollisuuden tarjoama linja aivan irvokasta. Firmat tekee historiansa parasta voittoa ja tehtaat imee puuta ja markkinat sellua. Palkankorotukset nollissa ja puun hinta ei nouse. Wahlroosin teesit häärii tässäkin takana. Lopputulema tulee olemaan vielä aivan toinen.

    jees h-valta

    Kunhan myös puun hintaa nostetaan alkaa ymmärrystä löytyä kyllä suorittavienkin palkoille. Ensin kuitenkin pitää korjata julkisten alojen työntekijöiden lomarahojen leikkaukset ja työajan pidennykset pois. Sitä raskaampaa työtä ei olekkaan mitä esim. sairaaloissa tehdään. Mielestäni metsäteollisuuden palkat eivät ole erityisen jälkeenjääneet mutta en väitä erityisen hyväksikään.

    Tolopainen

    Julkisella puolella on liian lyhyt työaika ja liian pitkät lomat. Ei niitä lomarahoja mikään työantaja maksa, ne maksaa yksityisten alojen veronmaksajat. Julkisella puolella lauantai ei ole lomapäivä ja lomarahakin on 66% palkasta. Miksi yksityisllä sektorilla ei ole vastaavia etuja sillä porukalla, joka nuo edut maksaa.

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Tolopaisen kanssa täysin samaa mieltä, harvinaista meille kyllä.

    Julkisella puolella on sellaisia erivapauksia, joita muilla palkansaajilla ei ole.

    Metsäteollisuus osoittaa melkoista realismin puutetta nollatarjouksellaan. Onkohan aikomus taas käyttää työsulkua niinkuin taannoin.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    oksapuu

    Norske Skog taitaa vajota konkurssiin, kyllä taas paperiköpiä koetellaan…

    Oston paikka, vakavaraiselle paprufirmalle…

    Jätkä

    ”Julkisella puolella on liian lyhyt työaika ja liian pitkät lomat. Ei niitä lomarahoja mikään työantaja maksa, ne maksaa yksityisten alojen veronmaksajat. Julkisella puolella lauantai ei ole lomapäivä ja lomarahakin on 66% palkasta. Miksi yksityisllä sektorilla ei ole vastaavia etuja sillä porukalla, joka nuo edut maksaa.”

    -Lapsen tieto, naisen muisti, ei ole partasuu urohon.

    Julkisella puolella annetaan matalien palkkojen vatineeksi hieman pidemmät lomat, mutta tuo prosentti ei ole mistään kotoisin.

    Julkisellakin puolella maksetaan loma-ajalta täyttä palkkaa ja lisäksi ns. lomaltapaluuraha, joiden yhteenlaskettua summaa sanotaan virallisesti lomarahaksi. Se on 150 %, mutta siitä pidätetään vero, joten Tolloimmankaan ei kannattaisi julkisesti olla kateellinen. ihan hiljaa pimeässä komerossa toki.

    Tolopainen

    Esim. valtiolla palkat ovat nousseet huomattavasti nopeammin viime vuosina kuin yksityisellä puolella. Kaikki satojen tuhansien työpaikkojen vähennykset ovat tapahtuneet yksityisellä puolella. Ei meillä kestävyysvajetta olisikaan, jos ei olisi liian suurta julkista sektoria. Julkisista menoista suurin osa on palkkamenoja. Se ei mitenkään muuta tilannetta, jos rouvanne sattuvat olemaan julkisella töissä. Julkisella puolella on parempi työsuhdeturava kuin yksityisellä, siksi siellä pitäisi olla pitempi työaika eikä palkka tulisi tekemättömästä kuten nykyisin.  Kuntatyöntekijä sairastaa vuodessa lähes kuukauden ja teollisuustyöntekijä viikon, jossain on jotain mätää. Ota Jätkä asioista selvää lomalisä on julkisella puolella 66% eli yhteislaskusi summa on 166% yksityisellä puolella 150%. Suomessa vitsaillaan Kreikan 13 kk palkalle Suomessa maksetaan julkisella puolella 4kk palkka tekemättömästä työstä.

    Tolopainen

    Minut tietääkseni esim. Nokia oli yksityinen yhtiö samoin kaikki suljetut paperitehtaat. Sekä ne kymmenet vaatetusalan yritykset, jotka ovat lopettaneet. Suomesta on lopetettu kaikki kulutustavarateollisuus. Kunnallinen byrokratia on paisunut valtavasti 70-luvulta, jolloin silloisen kotikuntani kunnatoimistossa oli kolme työntekijää. Nyt siellä on useita kymmeniä ehkä lähelle sata,yleensä kunnassa on työntekijöitä 10% asukasluvusta ja puolet menoista katetaan valtion avustuksilla. Kaikki pienet kunnat ovat kopioineet organisaationsa isojen kaupunkien organisaatioista. Löytyy hallintojohtajaa ja kultuurisihteeriä, joiden aika menee papereiden pyörityksessä.

     

     

    Jätkä

    Lähde. Valtuvarainministeriö: ”Lomarahan suuruus on maksimissaan 4,2 % / kk täysien lomanmääräytymiskuukausien määrällä kerrottuna.

    Laskelman teon jätän Kateellisen kotitehtäväksi, mutta voin antaa vinkin: Se ei ole lähelläkään 66 % :a.

    Tolopainen

    Julkisella puolella lauantai ei ole lomapaivä, joten palkallisen loman pituus on viidenneksen pidempi kuin yksityisellä ja koko ajalta tulee loma-ajan palkka.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 385)