Keskustelut Harrastukset Tapio ja ”riista”….

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 24)
  • Tapio ja ”riista”….

    Mikähän ihmeen ”riista” ne metsäneläimet ja linnut ovat!
    Tapiokin ilmeisesti ”esineellistää” luomakuntaamme vain metsästäjien huvittelutappamisen välineistöksi. Maalitauluiksi joita jopa metsänomistajan pitää huomioida metsänkäsittelyssään.
    Järkkyä touhua….

  • japine

    On sulla jutut…

    Metsuri motokuski

    Nyt jesse tais aloittaa jo juhannus viinojen juonnin…..

    mehänpoika

    Kyllä ”jesse” ihmettelee samaa asiaa kuin minäkin. Miksi riistan vaatimukset täytyisi aina ottaa huomioon metsien käsittetyssä? Täytyy vain ihmetellä!

    Joskus takavuosina metsästäjäorganisaatiot saivat Tapion metsänhoito-ohjeissa läpi ajatuksensa, että riista metsän yhtenä tuotteena kuuluu metsätalouteen kuten puuraaka-aineenkin tuottaminen. Avuksi otettiin marjat, sienet ja jäkälä, kaikki metsien sivutuotteita kuten riistakin.

    Sitten ajateltiin harrastusten ymppääminen metsänhoidon rinnalle tasavertaisiksi toiminnoiksi. Jokamiehenoikeus sallii marjastuksen, sienestyksen sekä kulkemisen toisen maalla kunhan ei aiheuta vahinkoa tai haittaa. Voipi olla melko lähellä sellainen ajankohta, että metsästystäkin vaaditaan jokamiehenoikeuden piiriin kuuluvaksi.

    Näin voisi asiat hyvinkin olla, jos metsästykseltä purettaisiin kaikenlainen riistaeläinkantojen säätely, ja purettaisiin myös kaikenlaisen kaupallisen toiminnan kuuluminen jokamiehenoikeuksiin.

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Jeespoju on osunut hehtaaripyssyllään poikkeuksellisesti lähes tauluun. Enempää ei voi odottaa, saati vaatia.

    Myös poikkeuksellisesti täydet viisi (5) pistettä.

    Metsuri motokuski

    Voidaan kysyä myös mitä pahaa siinä on että metsänhoidon suosituksissa otetaan myös riistakannat huomioon ? Riistaan kuuluu paljon muutakin kuin hirvet. Eikä hirvissäkään mitään negatiivista ole kunhan kanta on kohtuullinen.

    On tämä elämä siitä kummallista että ihan väkisin , vaikka ei tahdokkaan, joutuu ottamaan muitakin huomioon. Kaikesta ei vpi itse päättää. Mutta välillä on niin että saatta joutuu myös kysymään apua. Kyllä riistakin muiden mukana voi sisältyä tähän huomoitaviin asioihin.

    Gla Gla

    Riista on ihan selkeästi määritelty asia, joten jos se huomioiva metsänhoito laitetaan kansien väliin, en oikein ymmärrä tätä purnausta.

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Poikkeuksellisen paljastava kommentti.

    tamperelainen tamperelainen

    Metsänomistaja joutuu monenmoisten asioiden maksumieheksi.Rakentaa ja ylläpitää tiet marjastajille,metsästäjille.Metsän lakikohteidenkin tulonmenetykset voisi valtiovalta kustantaa ympäristötukena.Jokamiesoikeuksen perusteella pidetään metsääsi kaatopaikkana.Näyttää monen keskivertosuomalaisen kädestä muovipussi ja tölkki putovan helposti polulle.Pitää huomioida riistaa,eräs metsästäjä kehotti muinua aikoinaan purkamaan vanhat piikkilanka-aidat riistan hyvinvoinnin takia.
    Sitten ovat nämä METLAT ja Tapiot,jotka puuhastelevat erinäisten sekundaariasioiden parissa.En saisi vastausta,jos kysyisin milloin on optimaalisinta raivata vatukko taimikon päältä,mutta riistasta ja kuoriaista on varmaan enempikin tietämystä
    Metallipajan omistajalla on huomattavsti vähemmän perskärpäsiä ja muita verenimijöitä

    Ei yksistään riitä että elää ja antaa muidenkin elää vaan pitää myös luoda ja ylläpitää toisten harrastemahdollisuudet

    jees h-valta

    Niin on kuin tamperelainen nääs sanoo!
    Ja miksi hemmetissä ”riistaksi” laskettavat eliöt ovat jonkun Tapion erityissuojeluksessa. Eikö murheissaan kuuluisi sitten olla kaikista elukoista ja linnuista. Rastaat koko monipuolisuudessaan ovat varmaan kesähakkuiden kovin kärsijälinnusto. Pesivät juuri tuuheiden kuusien oksistoissa ja aivan viimepäiviin asti poikueet pesissä. Aina kun kuusi kipataan pesä ja linnut siinä tuhoutuvat.
    Samoin monien pikkulintujen pesät. Myös uunilintu sotketaan pesineen helposti hakkuulla. Mutta kas per…e kun pitää olla huolissaan vain ammuttavasta. Kyllä on törkeys kyseisessä instanssissa huipussaan!

    Gla Gla

    Ei Tapio ole sanomassa, että metsää pitää hoitaa riistaohjeiden mukaisesti. Onhan Tapiolla ohjeet puuston intensiivikasvatuksestakin ja ties mistä muusta vaihtoehdosta. Jokainen ihan itse saa päättää, miten hoitaa. Kuten myös sen, salliiko kesähakkuut ja pesien tuhoutumisen.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 24)