Keskustelut Metsänomistus Terve Metsä, Henki, Viesti, Makasiini, Aarre…

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 12)
  • Terve Metsä, Henki, Viesti, Makasiini, Aarre…

    Siinäpä sitä on luettavaa painotuotetta vieläpä sopivassa ja näyttävässä muodossa. Mitäpä mieltä foorumin raati on näiden vertailusta? Suuryhtiöiden tuotteet tulevat ”kotiin kannettuna”, Makasiini Metsälehden mukana ja Aarre pitää tilata erikseen.

  • jees h-valta

    Sanotaan että kaikkia muita tulee mainituista lueskeltua paitsi kaksi ensimmäistä. Nyt olen senverran tuore Aarre-lehden tilaaja etten voi kovasti arvostella mutta edelleen aika köykäisen oloinen aviisi. Lähinnä verrattavissa Mökki-lehteen. Värikäs ja tyhjänpäiväinen. Noiden lisäksi nostaisin Maaseudun Tulevaisuuden metsäjutut aivan ykköskiinnostukseen ja kyllä mhy:kin ”kevytlevite” tulee plarattua. Yllättävän hyvä on myös Metsä-Groupin Viestin sisältö. Sanotaan että minulle kaikkein kiinnostavin.

    Petkeles Petkeles

    Ihan hyviä kaikki. Joskin nykyään sorrutaan liikaa sellaiseen ”Sirkka 64v hoitaa puolen hehtaarin metsäänsä vesurilla ja tekee haavanoksista unisieppareita” artikkelien tekemiseen.

    Pehmeitä juttuja saa olla kunhan metsätaloudesta ja metsänomistuksesta ei ammattilehdissä tehdä mitään golfharrastusta!

    pikkutukki

    Yhtiöitten lehtien tehdasjutut hyviä , mutta metsänhoitojutut menevät alkeisiin ja mainostyylisiä , sopivat aloittelijoille . Metsälehtivuosikerran voi yhtenä vuonna säästää ja lukea ne vuosi vuoden perään uudestaan .Konevertailut aika maatiaistasoa näissä ns. alan lehdissä .MaasTullista voi lukea ne varsinaiset metsäalan uutiset .

    Puuki

    Mitäs vikaa on golf:ssa ?  Siinä pelissä on vaikeampi onnistua ”riittävän hyvin” kuin päästä samalle tasolle metsänhoidossa.

    Umpin lehti on hienolle paperille painettu, mutta jutut ei ihan natsaa todellisuuden kanssa, kun sanoivat yhteistyösopimuksenkin yksipuolisesti irti.

    harrastelija harrastelija

    Maastullista samaa mieltä, varsinaisena metsälehtenä en sitä listannut vaikka se on tullut vuodesta toiseen. Terve Metsä tulee vaikka SE 90-luvulla taisi olla viimeksi kauppakumppani. Sama pätee melkein UPM:n, viimeisestä puukaupasta on yli 5 vuotta. Kiinteistökaupoista on kyllä vähemmän. Eb tiedä kumman tapahtuman jälkeen Metsän Henki tulee?

    Konepuolella Koneviesti tulee luettua aina kirjastokäynnillä.

    Visakallo Visakallo

    Kymmenkunta eri metsään liittyvää lehteä näyttäisi tulevan, kun myyntejäkin on ollut useammille ostajille. Kaikissa lehdissä on enemmän ja vähemmän asiaa. Asiakaslehti on nimensä mukaisesti aina asiakaslehti ja etujärjestön lehti taas etujärjestön lehti, ja niin pitää ollakin. Metsänomistajia on hyvin erilaisia, joten on aivan ymmärrettävää että lehtien jututkin ovat silloin erilaisia.

    Rane2

    MT:n metsäuutiset saa erikseen sähköpostiin.Siis tilaaja.

    Metsäkupsa Metsäkupsa

    Kaikkia on luettu,Aarre lehteä kylläkin vain näytenumeroina.Paras mielestäni Metsälehti.Firmojen lehdistä TerveMetsä.Maaseudun Tulevaisuuskin on vuosien mittaan petrannut.Kahteen kertaan tulee luettua metsäalan aikakauslehdet,kun penkille pääsyt puolenvuoden pinkka syntymään.Useimmat kirjoitukset eivät vanhene,vuoden aika kylläkin vaikuttaa ajankohtaisuuteen.

    metsä-masa metsä-masa

    Tykättyjä ja luettuja lehtiä ovat kaikki. Jokainen julkaisu on tietysti omistajansa näköinen, mutta siinä on se niiden kiinnostavuus !!

    pikkutukki

    Vieläkö muistatte kun tuli EU ja silloisen MT:n . Jutut oli sen tyylisiä että nyt sitä kyllä kuollaan kaikki . Se meinasi tarttua ja piti katkaista lehden tulo . Nythän lehti on asiallinen ja jopa hyvä ! En tiedä tarttuuko nämä 🙂  !

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 12)