Keskustelut Metsänomistus Tuhoaako ilmastolaki biotalouden edellytykset Suomessa?

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 11)
  • Tuhoaako ilmastolaki biotalouden edellytykset Suomessa?

    Lausuntokierroksella ollut ja toukokuussa eduskuntaan tuleva ympäristöministeriön sorvaama ilmastolakiesitys saattaa vaarantaa Suomessa orastavan biotalouden edellytykset.
    Maa, joka on itse tehnyt ainoana maana maailmassa metsistään päästölähteen ja muuttanut turvesuonsa fossiiliseksi energiaksi, onnistuu nykymenolla tuhoamaan myös uuden orastavan biotaloutensakin.

  • hemputtaja

    Tämä Isänmaamme oikea nippeli säädösten ihmemaa.

    Mahtavatko muissa EU-maissa edes ajatella mokamaa lakia. Jos ei, pitääkö jumalauta kaikki typeryydet tehdä ensin.

    Veikkaan, että muistavat olleen semmoisen veron kuin henkivero. Luulevat, että siinä on verotettu hengitystä.

    Odottakaa vain. Kohta on kännyköissä pakko-ohjelma, joka valvoo hengitystä ja maksu tulee ulos puhalletusta ilmasta, pierua unohtamatta.

    Puun takaa

    Onneksi vastuullisemmat hallituspuolueidenkin poliitikot ovat jo alkaneet puhua taloutta raunioittavien ympäristö- ym. säädösten purkamisesta.
    Tosin nyt ollaan jo liian myöhässä, ja talousromahdus tulee sitä ennen, mutta sen jälkeen alkaa kasvu terveemmältä pohjalta ilman nykyistä säädösterroria kuten Kreikassa on jo tapahtunutkin.
    Nyt kannattaa päättäjien käydä tutustumassa uuteen kreikkalaiseen hallintokulttuuriin. Ilmassa on siellä samaa uuden ajan alkua kuin Virossa 90-luvulta lähtien.

    tamperelainen tamperelainen

    Byrokratia lisääntyy ja elämä kylmässä ,pohjoisessa Suomessa tulee entistä kalliimmaksi.
    Viherkommunistit saavat peuhata Suomessa mielenmäärin.
    Lehtomäen jätevesiasetus realisoituu parin vuoden sisään.
    Ei tarvitse kummastella miksi eläminen ja työ tulee Suomessa kalliiksi

    Puun takaa

    Nyt on eduskunnan herättävä! Tämä ilmastolaki on Suomen taloudelle ja erityisesti biotaloudelle tuhoisampi kuin mikään tähänastinen laki. Esim. rikkidirektiivi on pientä tämän rinnalla.

    Hallitus hyväksyi tänään esityksen ilmastolaiksi. Se sisältää tavoitteen vähentää päästöjä vähintään 80 prosenttia vuoteen 2050 mennessä. Asiasta kertoo ympäristöministeriö tiedotteessaan.

    Yrityksille ei aiheutuisi laista uusia velvoitteita. Lailla on tarkoitus saavuttaa päästövähennystavoite mahdollisimman kustannustehokkaasti. Myös suunnitelmallisuutta pidetään tärkeänä.

    Hallitus velvoitettaisiin raportoimaan eduskunnalle ilmastopolitiikan toteutumisesta säännöllisesti.

    Pitkän aikavälin suunnitelma hyväksyttäisiin kerran kymmenessä vuodessa, kun keskipitkän aikavälin suunnitelma hyväksyttäisiin kerran vaalikaudessa.

    Keskipitkällä suunnitelmalla olisi tarkoitus vähentää päästökaupan ulkopuolisten tekijöiden päästöjä. Näitä ovat esimerkiksi liikenne, asuminen ja maatalous.
    Ilmastolain on tarkoitus tulla voimaan ensi vuoden keväänä.
    Taloussanomat

    Ammatti Raivooja Ammatti Raivooja

    Vuonna 2050 Suomessa ajetaan (lentävillä)sähköautoilla. Kivihiili on korvattu ydinvoimalla. Hybridimännyt tuottavat pelloilla liikennepolttoaineiden raaka-ainetta. Maailmalla kärsitään öljypulasta ja sen hinta kivunnut taivaisiin. Saastuttaminen ei ole enää kannattavaa. EU on selvinnyt fossiilisten raaka-aineista siirtymisessä uusiutuviin parhaiten maailmasta kiitos lakien, jotka ovat painostaneet teknologiseen kehitykseen. Suomalaiset tienaavat isot cääshit pesureiden myynnillä välinpitämättömästi ympäristöön suhtautuneisiin maihin.

    http://yle.fi/uutiset/suomalaiskeksinnosta_lupaava_hiilidioksidin_talteenottomenetelma/7279318

    Puun takaa

    Valitettavasti hiilidioksidipesurit eivät mene kaupaksi, sillä päästöoikeudet ovat jatkossakin lähes ilmaisia.
    Lisäksi pesurit tarvitsevat toimiakseen erittäin paljon vettä, joten niiden käyttö rajoittuu vain Suomen tapaisiin maihin, jossa vedestä ei ole pulaa. Suurimmassa osaasa maailmaa näin ei ole.

    MaalaisSeppo

    Tamperelaioselle tiedoksi, että alkuperäinen jätevesiasetus oli Enestamin (RKP) tuotoksia. Lehtomäen toimesta asetusta hieman helpotettiin, muttei riittävästi. Ellei asetuista olisi muutettu, se olisi jo voimassa kaikessa ankaruudessaan.

    jees h-valta

    Tamperelainen se jaksaa turhia ”mörköjä” pelätä. Itse ostin juuri mökin itäsuomesta jossa uuden asetuksen henki ei aivan parhaalla tavalla täyty. On kyllä Biolanin ekohuussia mutta esim. keittiövedet menevät normaaliin betonikaivoon selkiytymään. Aionkin hommata viiden kuution umpitankin johon voin sitten oman aikataulun mukaan kytkeä sisäwc:n ja saunavedet sun muut. Remontin kustannus ei neljää tuhatta enempää tule kustantamaan kaikkine kaivuu ja viemärin vetoineen. En noista summista suuria paineita ota.

    Leevi Sytky Leevi Sytky

    Jesselle hatullinen pisteitä! Mistä päin itäistä Suomea mökki löytyi?

    jees h-valta

    Kouvolan Jaala.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 11)