Etusivu Keskustelut Metsänhoito turvemaat

Tämä aihe sisältää 55 vastausta, 17 kirjoittajaa, ja siihen kirjoitti viimeksi Rane2 2 päivää, 17 tuntia sitten.

55 vastausta (näytetään 1-10)
  • turvemaat

    Tagit: 

    julkisuudessa on ollut esillä monia turvemaiden käyttöä tulevaisuudessa rajoittavia asioita. Milloin kunnostusojitusta ollaan kieltämässä, turvemaiden harvennuksia rajoittamassa ym. Mitä mieltä arvon raati näistä? Pitääkö tässä alkaa turvemaita myymään pois?

  • Pete

    Olen ehkä naivi, mutta uskon omaisuuden suojan kuitenkin sinnittelevän sillä tasolla, että turvemaiden ojia voi perata jatkossakin ja puuta hakata. Somella ja järjestelmällisellä asennemuokkauksella on toki pelottava voima. Käykö niin, että teollisuus saadaan peloteltua niin, että ”vastuullinen” puunostaja ei enää vaikkapa 15-20 vuoden kuluttua tee edes tarjousta turvemaan leimikosta…?

    Juniperus

    Metsien hiilinielu olisi tutkimuksien mukaan neljänneksen nykyistä suurempi, jos suometsien maaperästä ei syntyisi nykyistä määrää päästöjä. Pitäiskö nyt alkaa ojittaa uudestaan ja tiheämmällä ojastolla ja ehkä lannoittaakkin sellaisia turvemaita joiden ojasto on lähiaikoina tukittu umpeen (ennallistettu) , jotta ne saadaan tuottamaan puuta paremmin ja näinollen hiilinieluiksi. Myöskin voitais nämä metaania ja hiilidioksiidia tuottava turve nostaa kokonaan pois suosta ja ehkä kuivata (ennen käytetty esim.kuivikkeena) ja käyttää osana maanparannukseen tai johonkin josta muodostuu hiilinielu. Turvemaiden uusiokäyttö ehkä sopivampaa kuin niiden myyminen.

     

     

     

     

    mehtäukko

    Samaa mieltä.

    Jatkuvastihan suolletaan vaikka mitä propakantaa tuutista jos toisesta. Toivottavasti tutkimus alalla on valveutunutta ja jonain kauniina päivänä pullahtaakin sensaatio!!

    Kun Suomen turpeen energiavarat ovat suuremmat kuin Norjan öljy-, ja kaasuvarat yhteensä, mittakaava ei ole mitätön.

     

    Puuki

    Turvetta voi käyttää esim.biokaasun teossa sidosaineena lietelannan seassa. Kaasut tulee talteen ja lannasta tulee entistä parempaa maanparannukseen  bioreaktorissa, joita on jo käytössäkin .

     

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Ennallistettu suo on hiilinielu, kun turvekerros alkaa uudelleen kasvaa! Metaania alkaa kyllä tulla jonkin verran, kun suo luonnontilaistuu uudelleen. Puuta tuottavia soita kannattaa lannoittaa ja käyttää; huonot suot voi ennallistaa tai antaa ennallistua itsekseen.

    jees h-valta

    Aika kituliasta on hiilinielun kehitys jos sitä milliä vuodessa aletaan turvetta kasvatella. Tehokkaampaa olisi tehokas puuntuotanto poistetulta turpeelta  alkaen.

    Puuki

    Ohutturpeisella rehevällä suomaalla ra-koivu sitoo hiiltä alle 20 vuodessa saman verran kuin turve sitoisi keskimäärin n. 200 vuodessa.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Ei kaikkien soiden turve kelpaa käyttöön. Tuossa edellä ei ollut puhe rehevistä soista vaan Juniper puhui ennallistetuista soista, jotka on siis jo todettu metsänkasvatuskelvottomiksi.  Vakavasti puhuen, Suomen metsien kokonaiskasvusta suuri osa on turvemailla, ja jos niille tulee Red2-direktiivistä käyttörajoitteita, se on vakava paikka.

    Jätkä

    Eikö tuollakin alalla kannattaisi seurata tekniikan kehittymistä? Rahkasammal kasvaa melkoista vauhtia ja se käyttöarvo on mininkertainen polttoturpeeseen verrattuna – vaikka se syöttäisi polttouuniin.

    Puuki

    Onhan niitä ennallistettu tukkipuuta hyvin kasvavia turvemaitakin joskus.

    Metaani taitaa olla paljon haitallisempi kasvihuonekaasu kuin hiilidioksidi.  Mutta onhan niitä tietysti puun kasvatukseen sopimattomiakin ojitettuja soita Suomessa siellätäällä.

55 vastausta (näytetään 1-10)