Keskustelut Metsänomistus Tuulivoimakysymyksiä

Esillä 10 vastausta, 1,011 - 1,020 (kaikkiaan 1,385)
  • Tuulivoimakysymyksiä

    Merkitty: 

    Aiemmin on jo ollut keskustelua maanvuokrasopimuksista mutta avataan lisäksi yleinen ketju jossa voi käsitellä aihetta laajemmin. Tuuli- ja aurinkovoima saattavat olla yksi teema kevään kuntavaaleissa.

    Maanomistajain liiton toiminnanjohtaja Kimmo Collander:

    – Pidän hyvänä Keuruun mallia, missä kunta myöntää kaavan tuulimyllyn rakentamiseen, kun ostaja sitoutuu maksamaan asiallisen korvauksen johtolinjan alle jäävästä maasta. Tämän menettelyn soisi leviävän laajemmalle ja toivottavasti maankäytöstä keskustellaan kuntavaaleissa laajemmin myös maanomistajan näkökulmasta.

    – Lunastuslaki on tulossa keväällä eduskunnan käsittelyyn. Toivottavasti eduskuntaan mennään oikeusministeriön lausunnolla olleen luonnokseen perustuvalla esityksellä.

    http://www.sttinfo.fi/tiedote/70799008/maanomistajien-kimmo-collander-lunastuslaki-ei-vastaa-tata-paivaa

  • Visakallo Visakallo

    Kyllähän ne verot ja siirtomaksut nousevat tasapuolisesti meiltä kaikilta, on sitten tuulimyllyjä maisemissa tahi ei. Pelkästään Fingridin investoinnit tuulivoimasta johtuviin valtakunnallisiin siirtolinjoihin ja sähkövarastoihin ovat ovat useita miljardeja lähivuosien aikana. Ei niitä datakeskukset, eikä vety- ja terästehtaan meille maksa, vaan juuri me suomalaiset veronmaksajat ja sähkön kuluttajat. Lisäksi tulevat vielä paikallisten sähkö- ja jakeluyhtiöiden omat kulut.

    Visakallo Visakallo

    Kerropa hikinen94 omalta kohdaltasi sähkön ja siirron hintakehitykset viimeisen 10 vuoden ajalta ja sitten vuodesta 2018.

    Husq165R

    EDIT

    Visakallo Visakallo

    EDIT

    oksapuu

    No pitäisikö asialle tehdä jotain?

    Jos kerta on varaa vaihtaa auto joka toinen vuosi uuteen niin sillä yhdellä välirahalla latoo melkoisen rivin aurinkopaneeleja talon katolle…

    Visakallo Visakallo

    Jaa, 3-5 vuoden auton vaihtoväli on näköjään kutistunutkin tällä jo kahteen vuoteen…

    Eipä ne aurinkopaneeli niin vieraita minullekaan ole…

    Joko olet oksapuu saanut ne kuoletettua?

    Minulla menee vielä kymmenkunta vuotta. Toivottavasti pelittävät sinne asti…

    MaalaisSeppo

    Visalla on 10 v sitten ollut tosi halpa sähkö, jos hinta on nyt niin paljon kalliimpaa kuin silloin, kuten Visa ilmoitti.

    Tarkistin sähkölaskusta hinnan muuttumisen. Elinkustannusindeksillä korjattuna sähkön hinta on noussut 32% ja siirto 34%. Vanha sopimus joka pian päättyy. Nyt energian saisi halvemmalla.

    Tämä huoltovarmuusmaksu on mielenkiintoinen, kun peritään kuluttajilta. Ilmeisesti tarkoittaa siirron huoltovarmuutta, kun peritään siirron yhteydessä. Pitäisi olla myös tuotannon huoltovarmuusmaksu, joka perittäisiin tuottajilta. Ydinvoimalta, vastapainevoimalta ja vesivoimalta ei sitä perittäisi. Ei myöskään varavoimalta.

    Leuku Leuku

    Kerropa hikinen94 omalta kohdaltasi sähkön ja siirron hintakehitykset viimeisen 10 vuoden ajalta ja sitten vuodesta 2018.

    Esim täältä voi katsoa miten sähköenergian hinta on oikeasti kehittynyt:

    Siirtohinta ja verot eivät riipu tuotantomuodosta.

    kmo kmo

    Visakallo. Fingrid laskuttaa jokaiselta kantaverkkoon liittyvältä samat asiakasmaksut. Missä vaiheessa datakeskukset ja vety- sekä terästehtaat vapautuvat kyseisistä maksuista?

    Visakallo Visakallo

    Näinhän ne asiat juuri ovat, kuten MaalaisSeppo tuolla edellä kirjoitti. Sähkön hinta elää ajoittain molempiin suuntiin, mutta siirto ainoastaan ylöspäin. Kymmenen vuotta sitten täällä samaan kiinteistöön sai sähkön ja siirron veroineen ja perusmaksuineen yhteensä vielä alle kymmenellä sentillä. Nyt se on n. 20 senttiä.

Esillä 10 vastausta, 1,011 - 1,020 (kaikkiaan 1,385)