Keskustelut Metsänomistus Tuulivoimakysymyksiä

Esillä 10 vastausta, 1,021 - 1,030 (kaikkiaan 1,385)
  • Tuulivoimakysymyksiä

    Merkitty: 

    Aiemmin on jo ollut keskustelua maanvuokrasopimuksista mutta avataan lisäksi yleinen ketju jossa voi käsitellä aihetta laajemmin. Tuuli- ja aurinkovoima saattavat olla yksi teema kevään kuntavaaleissa.

    Maanomistajain liiton toiminnanjohtaja Kimmo Collander:

    – Pidän hyvänä Keuruun mallia, missä kunta myöntää kaavan tuulimyllyn rakentamiseen, kun ostaja sitoutuu maksamaan asiallisen korvauksen johtolinjan alle jäävästä maasta. Tämän menettelyn soisi leviävän laajemmalle ja toivottavasti maankäytöstä keskustellaan kuntavaaleissa laajemmin myös maanomistajan näkökulmasta.

    – Lunastuslaki on tulossa keväällä eduskunnan käsittelyyn. Toivottavasti eduskuntaan mennään oikeusministeriön lausunnolla olleen luonnokseen perustuvalla esityksellä.

    http://www.sttinfo.fi/tiedote/70799008/maanomistajien-kimmo-collander-lunastuslaki-ei-vastaa-tata-paivaa

  • Ammatti Raivooja Ammatti Raivooja

    Inflaatiokorjattu tai kuluttahintaindeksillä korjattu tilasto on hyvä kun inflaation ja kuluttajahintojen rajun muutoksen on aiheuttanut energian hinnan muutos eikä niinkään palkkainflaatio. Määräaikaisten sähkösopimusten hinnat on kaksinkertaistuneet muutamasda vuodessa. Kuluttajille on tarjolla pörssi tuulivoimaa kun teollisuus voi käyttää omia vakaita tuotantoja olkiluoto ym.

    Visakallo Visakallo

    Leukun linkittämä tilasto kertoo juuri sen saman kuin omatkin muistiinpanoni samalta ajalta.

    kmo: Kyllä Fingrid laskuttaa asiakasmaksut, mutta ei ne kuitenkaan kata kuin pienen osan verkkojen ja varastojen investointikustannuksia. Kyllä päävastuun edelleen kantavat me suomalaiset sähkönkuluttajat ja veronmaksajat.

    kmo kmo

    Jos suomalaiset sähkönkuluttajat ja veronmaksajat kuluttaa valtaosan sähköstä kyllä he silloin maksavat valtaosan Finngridin maksuista. Ennustat siis että datakeskukset ja vetytehtaat eivät jatkossa merkittävästi sähköä kuluta kun eivät Finngridin investointeja maksa.

    PenttiAKHakkinen

    siniluoto näyttää olevan perehtynyt väsytyskurmituksen lujuusopilliseen analyysiin, 18.5 klo 9.25.

    Vaikka asia ei kuulukaan tuulivoimaan niin pyytäisin siniluotoa laskemaan minua arvostelleille kommentaattoreille ja erityisesti vihervasemmiston edustajalle, mikä on metaanin hajoamisfunktion e^(-kt) integraali nollasta äärettömään.

    Yleensä jos lujuusopista on yhtään hajulla niin derivaatat ja integraalit ovat tuttuja. Mielen virkistämiseksi huomauttaisin, että perus e-funktion deivaatta on funktio itse.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Pentti voisi laskea ja esittää kuvansa/taulukkonsa metaanista Metsälehden Lukijoiden kuvissa? Lisäselitykset saa laitettua (toimituksen tekemän) kuvan julkaisun jälkeen kuvan alle kommenttikenttään.

    Visakallo Visakallo

    kmo: Olisi kyllä aivan ainutlaatuista, että tänne sijoittuva teollisuus maksaisi niistä eduista täyden hinnan mistä ne täällä hyötyvät. Tämä koskee niin kunnallistekniikkaa, liikenneinfraa, kuin sähköäkin. Meillä kansalaisilla ei sillä menolla olisi kohta tuloveroja ollenkaan!

    Perko

    I- suomalainen yhtiö oli alkuun osuuskunta osakkuudet jaettu hehtaarien mukaan tai sulakekoon perusteella. Muuttivat  oy:ksi  ja silloin siihen iski nurkanvaltaajat.  Siirtohinta on kuulu maan korkeimmasta siasta.   Neljän maaseutukunnan yhtiön suurimmat omistajat ovat nyt lähi kaupungit jotka ryöstää osinkoja  jakeluyhtiöltä  mutta eivät ole sen käyttäjiä tietenkään.  Hallituksen  pj oli poliittisesti  seonnut floppauksissa Petrosavotjaa myöten ja  halusi kokomaailman karjuksi ennekuin hänet erottivat. Samoin kävi toimitus johtajalle.    Nyt olis ehkä muutos mahdollista.

    Ps. vertailunvuoksi siirtohinta  on kolminkertainen  tänään energiaan nähden!

    kmo kmo

    Visakallolla on nyt kuitenkin varmaan esittää lähteensä miten teollisuus luistaa Fingridin asiakasmaksuista?

    Visakallo Visakallo

    Kuka täällä on niin sanonut, että teollisuus luistaa Fingridin asiakasmaksuista? Nehän peritään säädösten mukaan ja niillä rahoitetaan osa Fingridin siirtoverkoston rakentamisesta ja ylläpidosta.

    kmo kmo

    Miten Fingrid sen loppuosan rahoittaa jos ei asiakkailtaan?

Esillä 10 vastausta, 1,021 - 1,030 (kaikkiaan 1,385)