Keskustelut Metsänomistus Tuulivoimakysymyksiä

Esillä 10 vastausta, 1,341 - 1,350 (kaikkiaan 1,355)
  • Tuulivoimakysymyksiä

    Merkitty: 

    Aiemmin on jo ollut keskustelua maanvuokrasopimuksista mutta avataan lisäksi yleinen ketju jossa voi käsitellä aihetta laajemmin. Tuuli- ja aurinkovoima saattavat olla yksi teema kevään kuntavaaleissa.

    Maanomistajain liiton toiminnanjohtaja Kimmo Collander:

    – Pidän hyvänä Keuruun mallia, missä kunta myöntää kaavan tuulimyllyn rakentamiseen, kun ostaja sitoutuu maksamaan asiallisen korvauksen johtolinjan alle jäävästä maasta. Tämän menettelyn soisi leviävän laajemmalle ja toivottavasti maankäytöstä keskustellaan kuntavaaleissa laajemmin myös maanomistajan näkökulmasta.

    – Lunastuslaki on tulossa keväällä eduskunnan käsittelyyn. Toivottavasti eduskuntaan mennään oikeusministeriön lausunnolla olleen luonnokseen perustuvalla esityksellä.

    http://www.sttinfo.fi/tiedote/70799008/maanomistajien-kimmo-collander-lunastuslaki-ei-vastaa-tata-paivaa

  • Visakallo Visakallo

    Salpausselän harjulla on suuriakin alueita, jossa ei ole asutusta, mutta ilmeisesti yksikään tuulivoimayhtiöistä ei ole esittänyt sinne tuulipuistoja. Osaisiko joku vastata, miksi näin on?

    Metsuri motokuski

    Puuttuuko sopivat voimajohdot johonka sähkö johdetaan. Tuulipuiston edellytyksenä on muutakin kuin suuri mäki, joka luonnollisesti on yksi tärkeimistä. Mitä nuo voima-alueet jotka tiedän niin ovat aika lähellä FIngridin kantaverkkoja.

    Visakallo Visakallo

    No, onhan Siellä Salpausselän päällä ainakin sellaisia kyliä kuin Hanko, Lohja, Lahti, Kouvola, Lappeenranta ja Imatra ja muutama vielä pienempi kylä. Yksi valtakunnan suurimmista kantaverkon linjoista kulkee pitkät matkat ko. harjua pitkin.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Salpausselällä lienee paljon pohjavesialueita… se voi rajoittaa teollisuuslaitosten sijoittelua. Voimalat eivät välttämättä sijoitu maaston korkeimpiin kohtiin, vaan sinne mihin perustukset ja tiet saadaan helpoimmin.

    Nuakka

    Tuulipuistoa ei kytketä ihan missä vaan kantaverkkoon, vaatii melkoisen kytkentäaseman. Täälläkin tullaan jotakin reittiä neljästä vaihtoehdosta Järvilinjan viereen ja jatketaan sen rinnalla joko pohjoiseen Lapinlahdelle tai etelään uudelle kytkinasemalle, kymmeniä kilometrejä kumminkin kolmantena linjana samassa johtokäytävässä.

    Visakallo Visakallo

    Fingridid suunnittelee yli 300 km pituista, 2×400 kV Harjulinjaa Pyhäjärveltä Salpausselälle Kouvolan Korialle, josta pohjoisessa tuotettu tuulisähkö johdetaan eteläisen Suomen tarpeisiin.

    Leuku Leuku

    Suomessa ei ole, ainakaan vielä, laissa määrättyä etäisyysvaatimusta asutukseen. Sen sijaan laissa on määrätty yö- ja päivämelurajat ja lisäksi käytetään ruotsalaista perua olevaa varjostusrajoitusta, joka ei ole laissa kuitenkaan määrätty. Varjostusta myös välkkeeksi kutsutaan. Nämä yhdessä ohjaavat sijoittamaan voimalat vähintään 1,5 kilometrin etäisyydelle asutuksesta, minkä vuoksi niitä suunnitellaan harvaan asutuille seuduille. Etelä-Suomesta ei löydy sellaista länttiä, jossa tulisi edes puolitoista kilometriä asutukseen, aina on joku mökki jossain. Lisäksi vaikuttaa etäisyys sähköjohtoon, ja liittymismahdollisuudet siihen. Nämä kaksi asiaa; etäisyys asutukseen ja etäisyys johtoon ovat syynä siihen, että voimaloita suunnitellaan Kainuuseen, eikä Kauniaisiin.

    Numppi

    Saattaa olla syynä puolustusvoimien tutka-asemat.

    Visakallo Visakallo

    Salpausselällä?

    Numppi

    Ei näistä tietenkään mitään julkista tietoa ole niiden sijainneista. Yhtäkään tuulimyllyä ei aleta rakentamaan ellei siihen saada vihreää valoa puolustusvoimilta.

Esillä 10 vastausta, 1,341 - 1,350 (kaikkiaan 1,355)