Keskustelut Metsänhoito Uitto

  • This topic has 31 vastausta, 15 kirjoittajaa, and was last updated juuri nyt by AvatarJapine56.
Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 31)
  • Uitto

    En usko, että kukaan enää muistaa kun uittoväylile juntattiin ns ukkoja eli pylväitä pystyyn  2-9 kappaletta jotka pultattiin yhteen, ja niihin kiinnitettiin puomit. Olin mukana aika paljon. Tietämäni henkilöt poistuneet joukosta.

  • Jätkä

    Ei siitä ihan mahdottomia aikoja ole, kun Ähtärin reltillä uitettiin ja noita ukkoja pystytettiin pudotuspaikoille, joissa autot / traktorit kallistettiin sen verran, että kuorma lähti luisumaan – jopa pyörimään veteen. Tampereelle ainakin uittivat kuitua, mutta hieman aikaisemmiun siinä meni tukkiakin.

    Tukkien irtouittoa en ole nähnyt aikoihin – Pohjanhovin ikkunasta aikoinaan kesäyönä katselin, kun pöllit huilasivat merta kohti.

    Tolopainen

    Siinäpä ne yllä tulikin Jätkän pääasialliset metsätyöt mainituksi.

    Japine56

    Irtouitto taisi loppua 70-luvulla kokonaan. Ehkä Kemijoen latvat oli viimeinen.

    Metsänmies

    Kemijoella pölli huilasi 90-luvun puolelle. Itsekin kävin tutustumassa erottelutyömaahan 1988.

    Jätkä

    Vielä -90 luvun alussa Päijänteeseen keräiltiin tukkinippuja ja niitä vedettiin Kaipolassa olevaan Olkkolan sahalle.

    Se on aikalailla eri juttu, kun uitetaan Päijänteellä, kuin että Tollo pistää kaarnalaivoja mutaprunniin kellumaan.

    Metsänmies

    Nippu-uitto jatkuu edelleen.

    Visakallo Visakallo

    Puumalansalmen sillan näköalakahvilasta tuli viimeksi seurattua, kun erittäin pitkää tukkinippulauttaa uitettiin ali. Eipä se olisi ihan äkkinäisiltä onnistunut!

    Japine56

    Nippu-uitto jatkui pidempään. Niput pudotettiin sidottuina autosta pudotuspaikoilta. Irtouittoon osallistuneita miehiä ei taida olla enää paljon jäljellä.

    Talvella ajettiin jäälle, vesitettiin, metri piti olla jäätä.

    Jätkä

    Jokiuittokin tehtäisiin ehkä tukkinippuina, mutta sitä varten pitäisi muutamin paikoin ruopata väylää, että viiden metrin syvyyteen asti yltävät niput kulkisivat virran myötö. Myös voimalaitosten ohituskaukalot menisivät remonttiin.

    ate

    Kyllä ne nippulautat kulkee matalamassa. Esim. Pielisjoen väylä on ”vain” 2,4m, mutta hyvin huilaa nippulautat siinäkin alavirtaan. On muuten mielenkiintoisen näköistä, kun pitkä lautta pujotellaan mutkaista virtaa pitkin alaspäin. Ei ole hätäisen miehen hommaa.

     

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 31)