Keskustelut Puukauppa UPM, SEG,MBoard

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 11)
  • UPM, SEG,MBoard

    Tänään 10.09.2013 Metsäyhtiöiden kurssit nousuivat hyvin, osakkeenomistajila on siis aihetta tyytyväisyyteen. Metsäala on syklinen eli suhdanneherkkä. Kun talous elpyy lähtee metsäteollisuus nousuun.

    Nousu kertoo että metsäyhtiöiden tulevaisuuden positiviiset kassavirrat alkavat vihdoin elpyä. Samoin €uroalueen talousdata on kääntynyt lievästi positiiviseksi.

    Puun kysyntä siis alkaa kasvaa, tehtaisiin tarvitaan yhä enemmän puuta. Kysyntä lisää hintaa ja sen myötä tarjontaa. Näin toimii markkinatalous.

    Nyt on siis parasta odotella…

  • jees h-valta

    Odotellakko että tekee lähdön muille maille?
    Silloin kun kauppa alkaa käydä pitää takoa kun puu on euroja.
    Myymme perusraaka-ainetta josta jo nyt on poru kalleudesta kova.

    Puun takaa

    UPM ja Storaenso ovat Kauppalehden tietojen mukaan yhdistämässä paperintuotantoaan.
    Mitä tekee siinä vaiheessa Metsä Board?

    metsänvartija

    Työntekijät on kustannus, eli voitto nousee. Markkinatalous pitää voitoista.

    Pörssipelureille osakkeet on vain kaupan kohde, jos yritys tekee jatkuvasti kovenevaa tulosta se palkititaan.

    Yle;n uutisten mukaan suhdanteissa ei ole mitää nousua näkyvissä, toiset näkee orastavaa nousua…

    Siinäpä sitä on miettimistä.

    Handelsbanken ennustaa UPM:lle 1 € osinkoa (2012 osinko 0,6 €), nyt UPM;stä joutuu pulittamaan 10.45 €. Itse ostin sivuttaistrendin pohjalta heinäkuussa 7.65 € hintaan..eli aikaa hyvää tuottoa polttopuun teon sivussa.

    jees h-valta

    Ja se parjattu Nokiakin vain nousee…..

    metsänvartija

    Nokian omistajat saa balsamia haavoille, samoin KONEen omistajille oli hieno päivä.

    SEG tarjous tänään 600 m3 avohakkuu leimikolle (kuitupuut napsittu pois, l. järeää ja tien varressa) 55 €/m3 havutukille->ei kiitos…metsänvartija odottelee.

    Rane

    Pörssikauppa ei palvele yritystä varsinaisesti mitenkään.Yritysten omistajia pörssi sen sijaan palvelee kun omistuksia myydään tai ostetaan.Osakkeen hinta kertoo tulevaisuuden odotuksista ja ilmeisesti nyt näyttäisi olevan valoa näkyvissä.

    metsänvartija

    Metsä Board B on aika houkutteleva kohde….osakkeen hinta on lievässä nousussa ja ensi kevään osinko ennuste hieman parempi kuin viime vuoden.

    korpisoturi

    MBoard B:tä itellä on jonkin verran. Eiköhän sieltä 3-4% osinko tule ja näkymätkin ihan asialliset. Jos jenkkien velkakattosähläys rommaa kursseja tarpeeksi, voisi tuota lisäilläkin taas.

    metsänvartija

    UPM on lähdössä nousuun, tämä viikko (44) on ollut hyvää nousua.

    Metsäosakkeillakin tekee rahaa, pitää vaan olla pääomaa ostoon.

    UPM 12,99, 13 € kohta rikki, kesällä oli myynnissä 7, risat.

    Metsänomistusta helpossa muodossa…

    Kantona

    Tuosta osakkeiden omistuksesta pieni vertaus.

    Osakkeen omistaja ostaa vuonna 00 osakkeen hinnalla 70 euroa/kpl koska Yhtiöllä menee kovaa.
    Kolmentoista vuoden kuluttua kovapalkkaiset johtajat ovat saaneet kurssin muuttumaan arvoltaan 2:een euroon/kpl. Johtajat palkitaan kymmenin miljoonin. Osakkeen omistajan tyytymättömyydestä riippumatta

    Jonkun ajan kuluttua osakkeen arvo on noussut huimia prosenttilukuja 4:ään euroon. Osakkeen omistaja on onnellinen mahtavasta kurssikehityksestä ja iloitsee asiasta.

    Tällaisia osakkeenomistajia järjestelmä tarvitsee kipeästi

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 11)