Keskustelut Metsänomistus Uusi palsta!

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 75)
  • Uusi palsta!

    Nyt kun tännekkin saa kirjoitettua, niin siirretään uuden palstan arviointi tänne. Tänne se paremmin sopii.

    Ensimmäinen parannus, joka tulee mieleen on ohjeistus siitä mitä mihinkin aihealueeseen kuuluu, ettei meidän tarvitse itse tulkita. Erityisesti Metsäpolitiikka ja Monikäyttö kaivannevat selkeyttäviä ohjeita.
    Kun nyt kirjoitan lisää, tulee punainen varoitus, että ”sisältöä muokattu”

    Poistin ”metsänhoito-osastosta” ketjun ”Alku aina hankala” to 26.4 klo 22.00. Ketju oli tehtävänsä tehnyt ja siten sai mennä.
    Minulla, ketjun aloittajana, oli sen poisto-oikeus.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

  • hemputtaja

    ”Missähän ne aina rekisteröitymista vaatineet yksilöt korkeatasoisine avauksineen luuraavat??”

    Täällä ollaan. Tittirii.

    Korkatasoisena huomautuksena totean tykkääväni palstan ilmiasusta.

    Tuo vastauksen vastauksien haukk…. eiku lainaaminen on puute, jonka moni huomannut, että haukun kanssa. On muutama muukin ärsyke, mutta kai ne aikaa myöten.

    Kirjautumisen toimintaa ihmettelen, ihmettelin jo edellisessäkin. Käytän Mac:a (pääasiassa) ja Safaria. Lähes kaikissa salasanoja vaativissa paikoissa Safari kysyy nätisti, että muistetaanko seuraavalla kerralla. Hyvin toimii – paitsi Metsälehdessä – ja lisää mukavuutta merkittävästi. Ei tarvitse kuin enteriä painaa ja ollaan kirjautunut.

    Onhan siinä tuo muista miut näppylä. Ei huvita edes kokeilla. Nappaan herkästi virrat pois myös ADSL- modeemista kun samassa piuhassa on monta salaa sähköä ahmivaa. Tuskin muistaisi kun osoite muutta joka välissä.

    jees h-valta

    Jos nyt en tätä palstauudistusta kehu niin päivän ilmestynyt lehti oli kyllä oikein hyvä. Sen verran tuossa sapuskapaussilla kerkisi tutustua sisältöön.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Miten saatte kuvanne lisättyä? Minulla ei ainakaan ipadilla toimi tuo linkki jonka nimi on lisää kuvatiedosto. Tietsikalla en ole vielä kokeillut.

    tamperelainen tamperelainen

    Profiilikuvan lisääminen ei ainakaan minulta onnistunut
    Metsäkortisto näkyy jo tänään kestotilaajille.Hienoa!

    LMP LMP

    ”Jos haluaa vastata jonkun viestiin,niin pitänee aina kelata sivun yläosaan”
    ”ei lainausmahdollisuutta”
    ”viestien tarkka aikamääre puuttuu”

    Näissä komppaan. Toivon ja uskon että saadaan aikaa myöten fiksattua.

    ”Missä nee aina rekisteröitymista vaatineet yksilöt korkeatasoisine avauksineen luuraavat??”

    Muun muassa täällä. Kiitän Metsälehteä uudistuksesta. Avausten ja vastausten taso riippuu meistä. Provot, trollit ja muut paskanjauhajat toivotan tervemenneeksi Suomi24:lle.

    Itäsuomen Antti

    Yhden rivin vastaukset täyttää kohtuuttoman paljon aukeamastaan. Vielä tässä on muokkauksen tarvetta että käytettävyys paranisi

    jees h-valta

    Tuolla LMP kiitteli Metsälehteä uudesta palstasta. Kun provot sun p-n jauhajat joutavat suomi-24 palstoille.
    En aivan yhdy kiittelijän näkemykseen. Kun tämä arki on joskus muutenkin tavallisen tylsää niin olisi hyvin kestänyt ainakin iltachattailuun hiukan räväkämmän keskustelupalstan.
    Olihan siellä niitä jotka myös itse toivottelin menneeksi minkä minnekkin mutta tänä iltana hyljeksimisreaktio piti aika vakuuttavasti irti koneelta ja uskon että tällä formaatilla alan pikku hiljaa huveta olemattomiin. Mutta antoisaa teille jotka haluatte pitää oman pikku elvistelyfooruminne.
    Mutta vaikka olen eteenpäin katsova ja uudistusmielinen en koskaan riko ja hävitä vanhaa ja hyvää. Sen meillä hoitaa aina joku muu. Joten kun kaksi paskaa kohtaa niin yleensä toinen irtoaa.
    Laitteet ja lelut on ihmistä varten, ei itsetarkoitus.
    Tämä on tehty edustamaan steriilisti. Siitä en pidä.

    Jousimies

    ”Jos haluaa vastata jonkun viestiin,niin pitänee aina kelata sivun yläosaan”
    Juu voisi olla vastauspainike joka viestin jälkeenkin. Vaikka vastaus sitten viimeiseksi meneekin.”

    Vastauspainike nimenomaan pitää olla joka viestin jälkeen.
    Ja jos/kun siihen nimenomaiseen viestiin vastataan (tai kysytään viestittäjältä) jotain, niin vastaus/kysymys saisi tietenkin olla juuri sen viestin jatkeena. Ja muutkin siihen tulevat kommentit tietysti samaan alaketjuun.
    Mallia voisi ottaa monista muista keskustelupalstoista.

    jees h-valta

    Tuntuma on kyllä kuin hautarauhaa häpäisisi kun tänne kirjoittaa.
    Rauha alkaa olla rikkumaton. Olisko mietinnän paikka ylläpito?
    Mitä sitä taas tuli tekaistua ja miksi?

    kisi

    Vanha kulunut sanonta voidaankin kohta muuttaa tähän muotoon:
    Hiljaista kuin… Metsälehden keskustelupalstalla.

    Vielä kuukausi sitten sanoivat, että jotkut keskustelee täällä enimmäkseen itsensä kanssa. Miksi se seura ei enää kelpaa. Se itsensä?

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 75)