Keskustelut Metsänhoito Vahinko metsätöissä

  • Tämä aihe sisältää 16 vastausta, 14 ääntä, ja päivitettiin viimeksi sitten puutuomaspuutuomas toimesta.
Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 16)
  • Vahinko metsätöissä

    Sattuipa niin että manuhakkuuta tehdessä työnsin konkelopuuta sivulle jotta kaatuisi. No siinäpä puu pyörähti tyvellään ja ote lipesi niin että lysähdin rinta edellä rungon päälle jossa kuiva oksantappi tökkäsi kylkeen. Siitä seurasi ilkeä vihlaisu. Jatkoin hommia ja ajattelin että eiköhän siitä tokene. No eipä toennut. Iltasella juili melkoisesti ja nukkumisestakaan ei meinannut tulla mitään. Ajan henkeen tein itsediagnoosia netin avustuksella ja uskoisin että onnistuin murtamaan kylkiluuni. Vajaan viikon päästä eli eilen kävin vähän tuulenkaatoja koittamassa jos olikin vaan jotain hetkellistä heltymistä. Ei olisi kannattanut, ainakaan ei olisi kannattanut nostella mitään. Kaksi tankkia ja nyt taidan olla vaivan kanssa taas lähtöpisteessä. Äärimmäisen turhauttavaa jos kuukauden joutuu vain odotella kelien pehmenemistä. Miten muilla, onko kohtalotovereita? Oletteko metsätöissä loukanneet?

  • Kokenut kaiken tietää

    Ei metsätöissä suoranaisesti, mutta kylkiluita on tullut murrettua. Kokemuksen mukaan kannattaa heti sattumispäivänä mennä lääkäriin, ja Mata vapaa ajan tapaturmasta tulee paremmat vakuutuskorvaukset, kuin Melan työtapaturmasta. Työtapaturmasta korvaavat työnantajallekin. Eli kannattaa harkita, onko ollut tekemässä omia saunapuita vai hankintahakkuuta.

    Nostokoukku

    Viime talvena murtui kaksi alinta kylkiluuta. Ei metsätöissä, mutta muuten kompuroiden. Iltasella sattui. Yö meni nojatuolisssa torkkuen, makuulle ei ollut mitään asiaa. Aamulla lääkärille ja kuviin. Lääkäri lohdutti, että ei se ole kuin viikon erittäin kipeä, kolme  seuraavaa viikkoa vain kipeä. Neljää viikkoa en malttanut makoilla. Metsään oli päästävä. Kipeähän se oli, mutta taas kerran huomasin, että liike on paras lääke. Niin tästäkin tapauksessa, vaikka varovasti oli aloitettava.

    vmt

    Ei ollut suoranaisesti metsätöissä, mutta metsätilallani liukastuin 3 vuotta sitten. Heti huomasi, että nyt kävi pahasti. Ambulanssikin oli soitettava, kun huomasi, että selän puolella on jotain luita irrallaan ja noin tunnin päästä pääsi puhelimen ääreen.. Ne kävi ja ja totesivat, että kylkiluu on varmaankin poikki, mutta kun en yskinyt verta, niin eivät ottaneet kyytiin. Sanoivat, että mene aamulla päivystykseen. Loppuyön sitten istuskelin penkillä ja odottelin, mihin aikaan viittisi naapuriin soittaa, että tulisi auttamaan, että saan tavarat mukaan ja pääsen autoon. Sittenpä avustettuna autoon ja ajelin yksityiseen päivystykseen, jossa sitten kuvattiin. Päivystävä traumatologi vähän ihmetteli, että ambulanssimiehet ei edes veren happipitoisuutta mitannut..

    No, röntgenkuvista itekin näin, että yksi kylkiluu oli irtipoikki. Lääkäri sanoi, että kylkiluun murtumat on kuin torakat, jos niitä on yksi, niin luultavasti on toinenkin jne.. ja olihan niitä, mutta tuo katkennut oli paha.

    Kysyinkin, että miten se voi parantua, kun hengittäessä tunsi luiden päiden liikkuvan. Kertoi, että ensin alkaa tulla arpikudosta ympärille ja sitten se jossain kohti alkaa luutumaan. Sanoi, että vaivaa varmasti vähintään puoli vuotta, helposti vuodenkin. .

    2 kk piti nukkua nojatuolissa, ennen kuin taas pitkällään pystyi nukkumaan. Ja lääkärin ennustus piti paikkansa, meni varmaan liki 2 vuotta, että sen puolen kyljellä pystyi makaamaan hetkeä pidempään, mutta nyt ei enää tunnu.

    Minulle tuo opetti ainakin liukkauden kanssa olemaan tosi tarkkana!

    Nostokoukku

    Murtumat on murtumia, ei niihin ole muuta hoitoa kuin aika. Mutta vmt:n katkennut kylkiluu on jo toinen asia. Työkaverilta tukkia koukulla kääntäessä koukku lipsahti ja lensi selälleen raivauskannon päälle. Kaksi kylkiluuta katkesi. Se voi pistää reijän keuhkoon ja silloin on herkästi muutakin seurausta kuin pirummoinen kipu aina liikahtaessa.

    konkeloon kaataja

    Pomppaavaan tyveen olen kertaalleen saanut nenänvarren auki, kypäräkin lensi komeassa kaaressa. Tikeillä selvittiin, mutta nenä kyllä tuntui jokusen viikon siltä että ainakin rustot hetkeksi ottivat osumaa, tahtoi vähän heilua kun otti sormilla kiinni ja väänteli puolelta toiselle. Pitäisi muistaa niitä pieniäkin puita varoa, tämä taisi olla joku pohkeen vahvuinen tyveltä.

    vmt

    ”Murtumat on murtumia, ei niihin ole muuta hoitoa kuin aika. Mutta vmt:n katkennut kylkiluu on jo toinen asia. Työkaverilta tukkia koukulla kääntäessä koukku lipsahti ja lensi selälleen raivauskannon päälle. Kaksi kylkiluuta katkesi. Se voi pistää reijän keuhkoon ja silloin on herkästi muutakin seurausta kuin pirummoinen kipu aina liikahtaessa.”

     

    Just noin, Iso riski, että keuhko puhkeaa. Tuossakin tapauksessa lääkäri risojen luiden kattelun jälkeen kuvissa siirtyi siihen vakavampaan asiaan, eli tutkimaan, onko näkysivvä verenvuotoja keuhkossa. Onneksi ei ollut.

    Mutta tuo just tosi paha, kun liukastuu ja koko painollaan kaatuu jonkun pienihalkaisijaisen ja tarpeeksi korkean kiinteän esteen päälle. Silloin tulee helposti paljon vahinkoa.

    Ton jälkeen olen pihasaappaisiin laittanut sellaisia mummoliukuesteitä ja nastoja ruuvaillut myös yhteen pariin viiltosuojakengistä.

    Metät kunnossa!

    Ihan ”uran” alkuvaiheessa varustuksena oli kumisaappaat ja jonkinlaiset henkselihousut. Lumen lähes maahan painanutta koivua kun sahasin osaamattomasti osui ketju sääreen ja housuihin tuli reikä, mutta nahka oli ehjä. En ole sen kokemuksen jälkeen ilman sahahousuja ja turvasaappaita (toki sahahanskat, kypärä silmikolla, suojalasit, jne. aina) mottisahaa käynnistänyt.

    Myrskyn kaatamien kanssa pitää myös muistaa hetki tuumailla asiaa ennen kun ryhtyy toimeen👍!

    Nuakka

    Kelju vaiva tuo kylkiluun murtuma. Kerran putosin perävaunun laidalta sahapukin päälle kyljelleen ja murtumia tuli. Pari kolme kuukautta oli kipeä, ei voinut aivastaa tai yskiä. Muutkin kaksi tapaturmaa sattuivat laskeutuessa koneesta, nivelsiteet nilkasta ja jalkapöydän murtunut luu. Ja aina sinne lääkäriin pienenkin tapaturman takia, saattaa joskus olla vielä tärkeää että löytyy merkintä käynnistä. Jos tulee jotain vaivaa myöhemmin saatetaan tulkita synnynnäiseksi viaksi.

    140ärrä

    Aikoinaan ennenkuin metsää omistinkaan, kaatelin leppiä kassaralla. Sattuikin olemaan yksi laholatvainen ja sehän tipahti sieltä suoraan päähän. Hetki meni ihmetellessä, mitä tapahtui. 🙂

    Ryteikköjä raivatessa on muutaman kerran käynyt sama, mutta sitten olikin jo kypärä päässä.

    PetriJokinen

    yksi isku tullut päähän, kypärä oli. kuiva oksa mutta korkealta ja tosi lujaa. jäi poltto puiden teko siltä päivältä.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 16)