Vedenpinta suolla

Suolla pohjavedenpinnan korkeus vaihtelee siinä missä kivennäismaallakin. Jos se käy ylimmillään 30 sentissä, niin ei se kaiketi vielä hirveästi puiden kasvua hidasta.

Taitaa nämä edellä mainitut suositukset elää sitä mukaan kun tieto tarkentuu! Kellarista katsottuna se on muodin muuttumista!

Kuvat sivuilla 7 ja 9.

Peltosalaojitusopas_2015_paivitetty-2020-1.pdf

Onko kukaan tehnyt metsätalouden nimissä salaojia minnekään?

Joskus jossain Metsäkeskuksen koulutuksessa laitoin chättiin viestin, että jos halutaan matalampia ojia, niin miksi ihmeessä sitten ojituksen tukemisessa on hehtaarikohtainen maksimimäärä minkä ojaa saa tehdä. Jos halutaan matalampia ojia, sitten niitä pitää yksinkertaisesti tehdä enemmän, jotta kuivavara saadaan riittäväksi.

No, tämä tukipolitiikka tietysti sittemmin muuttui, toivottavasti ei johtunut tuosta kommentista 😀

Itse tosiaan sanoisin, että tosiaan toimisin tämän hetken ”ilmastossa” näin, jos ylipäätään uskoisin metsätalouden tulevaisuuteen:

1) kaikki ohutturpeiset turvemaametsät ja rajatapaukset: -> päätehakkuu mihin hintaan hyvänsä ja kunnon maanmöyrintä Sahalan tapaan niin ettei kukaan enää tiedä, onko se turvemaata vai ei

2) turvekerros 40-70 cm ja maatuminen kesken -> tuhkalannoitus, kunnostusojitus ja harsintahakkuu, jossa poistetaan huonokuntoisimmat ja kalleimmat puut (oletus on, että turvekerros puolittuu hajotessaan ja kuivuessaan, jolloin nykyisestä pintakasvillisuudesta riippumatta suo on muutettavissa metsämaaksi).

Kertokaahan muuten yksi juttu. Nyt esimerkiksi Laania on julkaissut tiedotteen, jossa kieltäydytään korjaamasta biomassaa turvemaalta poltettavaksi – toisin sanoen siis energiapuuta. Miten tämä kyseinen EU-säädös mahtaa vaikuttaa sivutuotemarkkinaan, eli kun sahausjätettä ja osia sellutehtaan aineksista käytetään energiatuotantoon joko a) yhtiön omilla laitoksilla tai b) myydään ulos, niin onko myös tämä kestävyysohjauksen piirissä? Havahtuvatko jatkossa myös sahat ja kolme iloista rosvoa siihen, että turvemaan puunkorjuu ei ole enää kannattavaa, kun sieltä tulevaa biomassaa ei saa käyttää energiaksi?

En ole jaksanut lukea RED III-direktiiviä tai Kestävyyslakia kokonaan. Mutta että tosiaan vaan kävi mieleen, että jos ei voi korjata biomassaa poltettavaksi energiapuuna

-tammikuun 2008 jälkeen ensiojitetulta (huomaa takautuva säätäminen) turvemaalta

-nummelta

-herkältä maaperältä

-jos alueelta korjataan kantoja ja juuria

-ellei uudisteta

-jos ei noudateta ”vihreitä” hakkuumenetemiä

muuta kuin alle 7,5 kW laitoksille, niin saatetaan kuitenkin olla jännän äärellä.

Ja tähän säätelyyn sisältyy sitten suuri joukko tulkinnanvaraisuuksia esimerkiksi siitä mikä katsotaan ojitukseksi tai uudistamiseksi ja toisaalta erinäisiä ongelmia datan laadun suhteen, koska eihän meillä kukaan tiedä luotettavasti ja kattavasti mitkä paikat on ojitettu minäkin vuonna tai mitkä ovat aarniometsää tai jotain tiettyä maaperää ja niin edelleen.

Eli kysymys kuuluu edelleen: RED III-direktiivi koskee polttoaineiden kestävyyttä. Koska puuteollisuuden sivutuotteiden energiakäyttö on merkittävää ja rahanarvoista toimintaa, yritän kysyä:

– onko olemassa riski siitä, että RED III-direktiivin kiristys vaikuttaa myös tämän sivutuotemarkkinan kautta myös sahoihin ja kolmeen iloiseen rosvoon.

– onko olemassa riski siitä, että uudistamisvaateineen ja hyvän metsänhoidon vaateineen biomassan kestävyyssääntelystä tosiasiassa alkaa vähitellen muodostua keittiönoven kautta uusi metsälaki kansallisen metsälain tilalle?