Vedenpinta suolla

Suometsän vedenpinnasta on käyty vilkasta ja hyödyllistä keskustelua nyt tälläkin alustalla. Tämä ei ole ihme, sillä onhan aihepiiri metsäkeskustelussa yksi merkittävimmistä tällä hetkellä erityisesti turpeen hiilidioksidipäästöjen  ja puuston hiilensidontakyvyn vuoksi sekä tietysti puuston kasvuvaikutusten vuoksi.

Keskustelun tekee mielenkiintoiseksi erilaiset käsitykset asioista. Ratkaisun pitäisi löytyä luotettavista tutkimuksista. Puuston kasvua voidaan mitata luotettavasti, se on kai selvää. Mutta hiiliasiat ovat vaikeampi juttu. Mediassa kyllä esitetään erilaisia tutkimustuloksia ja niitä pidetään usein oikeina, vaikka käytettyjen tutkimusmenetelmien luotettavuuden arvioinnista ei useinkaan esitetä mitään. Pahinta on, että etenkin poliitikot ja muut asioista kiinnostuneet tahot niin Suomessa kuin jopa EU:ssa pitävät niitä totuuksina ja ne voivat johtaa suuriin vääriin rahapäätöksiin tulevaisuudessa. Moniin muihin tarkoituksiin vain suuntaa antavatkin tutkimukset voivat olla käyttökelpoisia.

Toki on myös juttuja esimerkiksi hiilensidontatutkimuksista jollakin alueella ”tutkimuspönttökuvineen”. Voi olla, että jollakin rajatulla alueella saadaankin melko tarkkoja mittauksia hiilen sitoutumisesta, mutta eiväthän ne päde kuin juuri sillä paikalla ja mittausajanjaksolla. Ei niitä voi yleistää koko maata koskeviksi mitenkään. Myös neulas- ja lehvästömassaan perustuvat ovat monestakin syystä verraten epätarkkoja.

Yleisiä lähes kaikkia metsäntutkimuksia koskevia ongelmia ovat metsäalueiden erilaisuus, erittäin pitkien tutkimusajanjaksojen tarve – joskus jopa 50-100 vuotta, ilmastonmuutoksen aiheuttama olosuhteiden muutos, muiden olosuhteiden muutokset jne. Näistä usein seuraa, että vaikka tutkimus onkin kohtuullisen luotettava, sillä ei voida kuitenkaan ennustaa välttämättä tulevaa kehitystä ja koko Suomeen soveltaminen on kyseenalaista. Toki tutkimus kehittyy koko ajan, simuloinnit ja mallit tuottavat tarkentuvaa tietoa, mutta luonnon oikullisuutta nekään eivät poista.

Hiiliongelmaan esitetään Suomessa hakkuiden maltillistamista mm. metsien liian nuoren ikärakenteen vuoksi. Nuoruus on kuitenkin ohi menevä ongelma, metsässäkin. Hakkuiden vähentäminen esim. esitetyllä 10 milj. kuutiolla voisi pelastaa EU:lle maksamiselta, mutta toisaalta menetämme paljon metsäsektorin tuloja erilaisine liitännäistuloineen. Maapallon kannalta kyse on hölmöläisten peiton jatkamisesta. Suomessa hakkaamatta jäävä määrä hakataan varmaan muualla. Asiasta on esitetty aika erikoisia kannanottoja, jotka taitavat perustua edellä kuvattuihin epävarmoihin tutkimuksiin, ehkä vielä oman ideologian ryydittäminä.

Arkijärjellä ajatellen pidetään soiden vedenpinnat kasvun kannalta oikealla tasolla eli ojat myös kunnossa. Näin taataan muun ohella hyvä hiilensidonta. Puunkasvatukseen soveltumattomien soiden ennallistaminen ojia tukkimalla on pääsääntöisesti täysin turhaa, meneväthän ne tukkoon itsestäänkin. Ehkä niitä voisi vähän tehdä, jos nyt jotain näytöksiä tarvitaan.