Keskustelut Metsänhoito Vinoutunut runko

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 11)
  • Vinoutunut runko

    Saako näistä vinorunkoisista puista myyntipuita vai menevätkö suoraan harvennuslistan kärkeen? Pitääkö myyntipuiden olla mahdollisimman suoria jotta kasvavat tukkipuuksi?

    Polttopuiksi nämä kelpaavat varmasti joten suoraan harvennukseen niitä ei tarvi laittaa.

  • Jätkä

    Kallistunut lehtipuu kinnaa runkoa pystyasentoa kohti ”Vetopuulla”, joka tulee rungon yläpuoliseen pintaan vuosi vuodelta. Se ei kuitenkaan saa runkoa suoraki, mutta puuaines on ihan käyttökelpoista vaikka puusepän tuotteisiin.

    Usein onkin hyvälaatuisissa puusepän verstaalle tuoduissa koivulankuissa melkoisia mutkia ja jopa ”ÄSSÄ”-mutkia. Kuitenkin sellaisen järeän ja oksattoman lankun kuutiohinta on n. kolminkertainen havupuun  Entiseen US-laatuun verrattuna.

    Havupuu kallistuttuaan tuottaa työntöpuuta rungon alapuoliseen osaan, eikä sekään saa runkoa suoraksi. Koska meillä on myös sellaisia sahakoneita, jotka pystyvät sahaamaan lengon tukin ytimen mukaisesti, sallitaan tukissakin lenkoutta ytimestä mitattuna  MAX – 1 cm / juoksumetri.  Tällaisessa saheessa ei terät leikkaa puun syitä poikki, joten saheella on parempi lujuus kuin sahattessa aivan suoraan isolla pyöröterällä.

    mehtäukko

    Harvennuksen ideahan on poistaa metsästä järjestyksessä  huonolaatuisinta,kasvupaikalle sopimattominta ja kolmanneksi ylimääräiset rungot, jotta puuston kehitys ja järeytyminen mahdollistuu.

    Kuitupuullakin on laatuvaatimukset lähinnä min. latvapaksuuden, mutkaisuuden ja lahon suhteen ja kuvan lepät eivät kuulu myyntipinoon ollenkaan.”Vinoutuvuus” ei haittaa…

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Lepän voi myös jättää monimuotoisuuspuuksi. Pyy tykkää ruokailla lepikossa.

    pv

    Olen harvennellut luonnonmetsää ja paljon näkee sitä että rungon alussa on pieni mutka. Tiheissä kuusikoissa se näyttää johtuvan siitä että muuta kasvutilaa ei ole.
    Eli runko on ikään kuin L-kirjaimen muotoinen (loiva l). Olettaisin että jos runko kasvaisi suoraan maanpohjasta niin siitä tulisi suora.
    Kasvaako näistä ”L-runkoisista” kuusista kauppapuita? Eli haittaako tämä loiva runko vaikka puu kasvaa muuten suoraan?

    mehtäukko

    Taitaa olla alkutekijöissään käsitykset? Kannattaisiko hiippailla Myhistyksen konttorille, ja selata aapista pöydän ääressä…

    Rane

    ”Taitaa olla alkutekijöissään käsitykset?”

    No jos on niin tämä Metsälehden keskustelupalsta on (pitäisi olla) juuri oikea paikka kysyä.

    Gla Gla

    Usein heinikkoon kasvaneissa luontaisissa kuusissa on reipas mutka 0…0,5 m kohdalla. Mehtäukko voi tarkentaa, kun mhy on vappuna kiinni, mutta veikkaan näistä tulevan kelvollista puuta. Kanto voi jäädä pitkäksi, mutta ei se haittaa, kun mutkaisia on vain vähän ja jos sillä pelastetaan tukki kuitupinolta. Lisäksi osa lähtee muutenkin pois jo harvennusvaiheessa kuitupinoon.

    mehtäukko

    Kun jo vastasin 24.4  6:18,  pitääkö ihan rautalangoista muokata vastaus..??

    Arkipäiviä löytyy!

    Gla Gla

    Nyt puhutaan kysymyksestä, jonka aloittaja esitti vajaa viikko vastauksesi jälkeen.

    pv

    Saatan sekoittaa termit. Eli oikea kysymys olisi varmaan että haittaako vino tyvi? Vino runko käsiteltiinkin tuossa jo

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 11)