Keskustelut Metsänomistus Wanhan mökin muuttaminen metsätalouden rakennukseksi

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 48)
  • Wanhan mökin muuttaminen metsätalouden rakennukseksi

    Miten tuo otsikon prosessi menee ja mistä lähteä asiaa selvittelemään? Omistan siis vanhan 74 rakennetun metsämökin metsäpalstallani useampi km teistä. Vuosia ollut jo pelkästään metsätalouden käytössä, eli palstalla käydessä pitänyt taukotupana. 70-luvulla ollut vanhempieni kesämökkinä. Kamina on ja saunakin, mutta silti tekis mieli yrittää saada metsätalouden piiriin, kun se nykyään siinä käytössä on.

  • MaalaisSeppo

    Jean on oikeassa tässä postikonttoriasiassa. Minulle kävi muutama vuosi sitten, että ensin tuli kiinteistöverolappu oikeana rakentamattomasta rantatontistamme. Kuukauden kuluttua tuli uusi, jonka mukaan tontilla olikin useita rakennuksia. Soitin verottajalle, että maksan korotetun veron, jos hommaavat ne rakennukset. Lupasin kyydingin, jos haluavat tulla paikan päälle. Kohta tuli uusi päätös. Kunnan rakennutarkastus oli sekoittanut asiat ja jonkun muun rakennukset oli kirjattu meille.

    Mauruse Mauruse

    Ensiksi pitää tietysti selvittää miten mökki on merkitty rakennuslupaan ja suostuuko kunta käyttötarkoituksen muutokseen.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Voin olla taas hakoteillä (mistähän tämä sanonta tulee?), mutta onko niin, että kiinteistöverotus tuntee rakennuksia kolmessa lajissa: asuinrakennus, lomarakennus, muut. Se että saisi asuinkäyttöön soveltuvan rakennuksen muutettua muuksi, ei taida onnistua, ellei siitä poisteta varustusta kuten liesi. En tiedä mikä on lieden määritelmä tässä kohtaa.

    Rakennuksen vähentäminen metsäverotuksessa riippuu käytöstä, ja siihen ei kunnasta tule apua.

    Mauruse Mauruse

    Kunnalla on kaavoitusmonopoli ja verottajalle tämä on ilmoitus asia, kuten jo aiemmin sanottiin.

    Visakallo Visakallo

    Miksi yleensäkään rakennuksen käyttötarkoitus pitäisi muuttaa? Ilmoittaa vain verottajalle  sen olevan metsätalouden käytössä, ja vähentää kaikki sen vuosikulut sellaisenaan, sekä tietysti sen kiinteistöveronkin metsätalouden verotuksessa.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Metsätalouden rakennukset

    ”Rakennus katsotaan metsätalouden rakennukseksi vain, jos sen pääasiallinen käyttötarkoitus on metsätaloudessa. Metsätalouden rakennuksia ovat esimerkiksi metsätalouden koneiden säilytykseen tai myytävän polttopuun kuivaukseen ja varastointiin tarkoitetut rakennukset sekä metsätöiden taukosuojat. Metsätalouskäyttöä ei ole omaan yksityiskäyttöön tulevien polttopuiden varastointi eikä sellaisten koneiden säilytys, jotka eivät kuulu metsätalouden kalustoon. Metsänomistajan asumiseen tai vapaa-ajan viettoon käytettävät rakennukset eivät ole metsätalouden rakennuksia siinäkään tapauksessa, että niissä majoituttaisiin metsätöiden yhteydessä.”

    https://www.vero.fi/henkiloasiakkaat/omaisuus/metsa/menot/poistoina_vahennettavat_meno/

    Hankalalta hankkeelta vaikuttaa minkään asumuksen tapaisen saaminen metsätalouden vähennysten piiriin.

     

    Kokenut kaiken tietää

    Jos sitä rakennusta käyttää vain metsätalouden tarpeisiin, niin sittenhän se on helppo ja selkeä homma, kuten Visa jo totesi.

    mettämiäs

    Voi herran jestas sentään…

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Voi käyttää metsätalouden tarpeisiin, mutta verovähennyksiä rakennuksesta ei saa.

    Visakallo Visakallo

    Missäs niin sanotaan?

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 48)