Keskustelut Puukauppa Ylisuurten mäntyjen etsintä hirsitalon tarpeiksi

Esillä 6 vastausta, 11 - 16 (kaikkiaan 16)
  • Ylisuurten mäntyjen etsintä hirsitalon tarpeiksi

    Hirsitarpeita männystä olisin taloprojektiin vailla. Omista metsistä ei löydy ja jos jostain löytyy tarpeeksi järeää, niin kyse aina muutamasta puusta. Muutaman puun satsien kerääminen ympäri suomen niemeä taas aiheuttaa sen, että olen eläkkeellä ennen kuin puut kasassa. Tuhansia kilometrejä ajanut ja satoja puheluita soitellut mutta ei tahdo löytyä. Onko neuvoa mistä etsimään? sahat, pylväsfirmat, lehti ilmoitukset, metsänhoitoyhdistykset, sekä useat hankintafirmat soiteltu. Pisimmät puut tulisi olla 9,5m ja latvaläpimitta min. 34cm. käytännössä tällöin rinnan korkeudelta 45cm+ puita. Koolla ei ylärajaa. Niin ja jos sattuu itsellä olemaan, niin laitahan viestiä. Kaupat/rahat tilille heti ja nouto mistäpäin suomea tahansa, kunhan saataisiin autollinen kasaan. Korjuu talvella.

  • Rippe

    Voisiko olla ideaa kasvatella tällaisia erikoispuita? Eli typpilannoitusta jo valmiiksi hieman ylijäreisiin puihin. Naapurilla on kohde, jossa siemenpuiden poisto on mennyt ns pitkäksi. Eli siemenpuut ovat olleet noin 40 vuotta ”siementämässä”. Näytti poikkeuksellisen järeiltä puilta.

    Kun kiertoajat ovat tällaisia, ei tästä tietenkään saa varsinaista bisnestä.

    Metsäkupsa Metsäkupsa

    Itsellä on yksi kuvio, jonka siemenpuu ovat toista kertaa siementämässä. Ikää n. 240 vuotta, vuosilustot alle millin. Ei myydä millään hinnalla, aikojen saatossa pystyyn kuivanet sahuuteltu tarvepuuksi. 2-4 motin puita osapuilleen reilut paritusinaa.

    Rukopiikki

    Luin että ns. ylisuuri rinnakorkeudelta yli 55cm. Vaihtelee lienee paikoittain.

    Metät kunnossa!

    On kyllä melkoinen toimenpide päätehakkuun ulkopuolella. Sahasin kuvion 15 vuotta sitten jossa oli noin 50 kpl 60 vuotta aikaisemmin jätettyjä siemenpuita. Kuution tyvitukit😃. Hirsirakentajalle menivät – silloin ei vielä painumattomasta hirrestä tiedetty…Kuvittelin siitä jk-metsää, mutta meni jo alkuun aika rujoon kuntoon eikä koskaan elpynyt. Sittemmin päätehakattu, osin ojitettu ja muutoin muokattu jossa uutta puuta jo kasvussa.

    Metät kunnossa!

    Jovainin tapaan rattorilla ajettiin ja kärryssä 3 tukkia kerrallaan – oli pankot täynnä / pelko vetelään juuttumisesta. Nosturilla toinen pää kärryn päähän ja siitä veto kärryyn. Suoraan nostoon ei potku riittänyt…

    Menninkäinen

    Teoriassa voisi löytyä. Ei yhdeltä kuviolta/tilalta. Mutta muutaman kilometrin säteellä. Omalla kalustolla tuon paksuiset, 9,5m pitkät menee juonto hommiksi. Se että onko puut vahinkoja aiheuttamatta ja taloudellisesti kannattavasti saatavissa rekalla ajettavan tien varteen vaatii asiaan perehtymistä. Tarvetta noiden paikkojen avohakkuulle ei ole.

Esillä 6 vastausta, 11 - 16 (kaikkiaan 16)