Käyttäjän 6 m3 kirjoittamat vastaukset
-
Mites Tuomas, lähdetkö karsinta kisaan? Jossa ei karsita muuta kuin e-h koivut, ja pätkitään ja halotaan.
Saadaan e-h tyytyväiseksi kun on muutama motti vähempänä tehtäväksi kotikartanolla, ties vaikka sitä kautta päästään sopupeliin?Vai mömmöjä? Minä aattelin että jos e-h antas verottaa pakuri varastoa?
Mites olis tuossa maaliskuulla viikon 11 tai 12 viikonloppuna?
e-h:n koivikossa?
Silloin vois lumitilannekin jo olla sopiva harjoittelua varten, hanki paksuimmillaan. Ja päiväkin sopivan pitkä.Ota sitten Leevi höpöttelyt läpimitoista taskuusi ja mene tutkimaan niitä kannolle.
Katsojat kyselee mitä menee aikaa motin tekoon. Se on kääntäen verrannollinen Rolls Roycen tehoon, riittävästi.
Yhtään ylimääräistä aikaa ei ole jäänyt jäljelle mitä mitä motin tekoon on laittanut.Tuohon Leevin kysymykseen Ironille vastaan omalta osaltani.
Ei siellä mottimetsässä ”älykapulaa” taskussa kuljeteta, puu halkee kirvestuntumalla ilman latvaläpimittojen tihtailuja.
Toki, toki. Silloin oli soolon paikka kun kädessä oli kunnon kortit.
Joko sinut 6tukki laitetaan listoille, olisi neljän tuppiporukka kasassa.
Tarviis enää päättää peletaanko nousua vai pudotusta?Mitäpä tuosta Puun takaiselle vois muuta sanoa, kuin että tärkeintä ei ole voitto, vaan jalo piina.
Ihan vaan nettikursilla on tullut harjoiteltua.No ”käskyä arkulle” minäkin oon ootellu, muttei tuu, lisää töitä vaan pukkaa.
Oishan tuo kevättalvi mennyt huvassa syödessä, kalastellessa ja polttopuita tehdessä, mutta kun ei niin ei.Elä e-h unta neä. Teällä on riittännä unta ja näläkeä.
Siinä on tarpeeksi eväitä kesäkuuta ootellessa.Kunhan lunta on tullut tarpeeksi, niin alkaa armoton halkosavotta.
Noille hangille ei vielä viitsi lähteä.Eksyttiin saunanlauteilta mierontielle ja joronjäljille.
Vai liekö susi hukassa?
Täällä taas.Siitäpä olisi Veikko Huovinen saanut oivan pakinan aikaiseksi noista nahkasiipisistä hirvistä.
Kuinka ne olisi illantullen leväyttäneet siipensä hakomismännyn latvassa, liidelleet maanpinnalle ja kaivautuneet yöksi hyyvökselle.
Herätäkseen taas aamutuimaan jatkaakseen syönnöskierrostaan.Kuinka nuo hirvet olisivat asettautuneet nuoreen taimikkoon jonka maun ne parhaaksi tietävät. Eihän se taimiparka moista painoa katkeamaatta kestäisi.
Hirvikokeenkin voisi samantein laittaa uusiksi, ja suorittaa haulikkoradalla.
Ja kuinka Veikko hehkuttelisikaan Talvivaaran ikeen alla vääntyneen Kainuulaisen selkärangan taipumisesta.
Ja siitä kuinka Kainuulaiset vyöttäisivät kupeensa ja lähtisivät sankoin joukoin tuohon kuusettuvien itkumummojen kuoroon.