Käyttäjän 6 m3 kirjoittamat vastaukset
-
Mies on totaalisesti pihalla?
Pahemmin kuin lumiukko.Entäs jos käännän joka toisen lenkin erisuuntiin? Olis ainakin puolet oikein päin?
Miks noissa teräketjuissa ole samanlaista merkintää kuin ruotsalaisten olutpullojen pohjassa: avataan toisesta päästä.Suomalaista oikeuskäytäntöä parhaimmillaan:
Ensin tuomitaan, sitten vasta tutkitaan.Potsi olis pataan pistetty jos tolleen olis kohalle sattunut.
Ei ole minun reviirillä moisia pyörinyt.
Joko oot pistänyt kaikki potsit korkeelaitaseen? Vai vieläkö tarhassa pyörii omat joulukinjkut?Pst, Iron, sain sen ketjun lopulta paikalleen.
Askarruttamaan jäi että pitääkö niitten hainevää muistuttavien läpysköitten olla moottorisahaan päin vai poispäin sahasta? Ja ne oli ihmeen tylsän kuuloisia, luulisi kun kerta saha on olevinaan, että olis valmiiksi teroitettu.
(pirun isotöinen homma muuten oli takoa ne sivullepäin sojottavat koukut suoraksi, että sinne uraan sai menemään)Palvisaunassa kypsytetty karhupaisti on muuten tosi hyvää kanttarellikastikkeella.
Lisäkkeenä pottumuusi ja karpalosose.Sivistyneitä hirviä. Varmaankin kirjansa lukeneet?
Osaavat jopa tehdä kansalaisaloitteen.Tuostapa muistui mieleen se sienimestarin neuvo.
Jos onnistuu saamaan kanttarellit kasvuun, niin tuo kastelu oli tärkeää. Samaten neuvoi varjostamaan kasvupaikan paahteelta vaikkapa koivun lehvillä.Tiedätkös harrastelija mistä trikiini näytteet karhusta otetaan?
No siitä pallean tietämiltä.
Otettiin lihamaistiaset kaadolla vuonna -92 ja paistettiin tikun nokassa nuotiolla, Jätettiin hieman punertavaksi ja syötiin makoisat maistiaiset.
Sen jälkeen ruho käytettiin eläinlääkärillä Lieksassa tarkistuksessa, oltiin hetken kalpeaa porukkaa kun kuultiin mistä näytteen ottivat.
Kaataja piti hetken porukkaa jännityksessä tuloksesta, puhdas oli.Nonniin, nythän se sitten selvisi.
Kaikki johtuu taasen hirvimafian kolttosista.