Käyttäjän 6 m3 kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 1,811 - 1,820 (kaikkiaan 2,670)
  • 6 m3 6 m3

    Keskusteluissa e-h ja Ironin kanssa päädyimme siihen että me kilpailijat päätämme säännöt.
    Puhalletaan peli niiltä osin poikki. Ei enää ylimääräisiä ehdotuksia.
    Säännöt tulevat sitten aikanaan näkyville, viimeistään kisapaikalla.
    Siihen asti pidetään porukkaa jännityksessä.

    UGH. Olemme puhuneet.

    Jälkipelit käydään sitten kisan jälkeen.
    ”Talo elää tavallaan ja vieraat käypi ajallaan”

    (luetteloa sivulla 8 päivitetty)

    6 m3 6 m3

    Okei, niin me tehdäänkin, saamme kelpo kilpailun.
    Jossa tärkeintä ei ole voitto, vaan jalo piina.

    Antonin vastuulle jää niitten puitten ”kuutioiminen pystyyn”, tarvittaessa siihen voi käyttää suhteita?

    Tuohon muuhun ohjelmaan toten sen, että täällä puut on kasvaneet erinäisistä opeista riippumatta.
    Omalta osaltani se tarkoittaa suomennettuna sitä, että nuo tutustumiset kohteisiin voisi jättää sunnuntaille.

    Ja luulenpa että vastapeluritkin ovat tutustuneen erilaisiin kasvatus menetelmiin työnsä puolesta. Mutta kertokoot he oman kantansa.

    Olisiko se siis niin että porukka alkaa kerääntymään kisapaikalle lauantain aamupäivän myötä ja kisa alkaisi puoliltapäivin, kuitenkin ennen ”puolista”?
    (puolinen= iltapäivä ruoka n. kahden maissa kainuulaisittain)

    6 m3 6 m3

    Niimpä, vai sovitaanko keskenään ja jätetään katsomo ”nuolemaan näppejään” kisa sääntö asioissa?

    6 m3 6 m3

    No katellaan ja kuulostellaan.
    Otetaan se ”karsintakisa” tässä kevät talvella mistä puhuttiinkin.
    Saadaan sitten varsinaisesta kisasta kunnon titaanien taisto.
    Puunkaato näyttää olevan porukalle varsin tuttua.
    Mutta mitä siitä eteenpäin on vähän tuntemattomampaa, varsinkin kun puhutaan halon teosta.

    Olen valmis että kisa alkaa pysty puusta, katotaan mitä e-h sanoo asiasta.

    6 m3 6 m3

    Nostit Miisu sen peikon kuusenjuurelta pintaan jota minäkin mietin.
    Nimittäin tuon vakuutuksen tapaturmien varalta, jos kisatilanteessa jotain sattuu.
    Jokaisella kuitenkin lienee omat vakuutuset yms. Mutta kattaako se kilpailutilanteen?
    Ja tuo puun kaadon toteuttaminen ulkopuolella varsinaisen kilpailu tilanteen lienee kaikkein turvallisinta juuri tuosta syystä jonka esiin toit .

    ;=)

    ”Vedin välistä” ja poistin omia ”joutavia jorinoita” asian tiimoilta.
    Tiivistääkseni ketjua ja tarkistaaksen osanottajien määrää.
    Sori jos joku kommentti joutuu ”outoon valoon”
    (sori myös tuo ahkera sitaattien käyttö)

    Päivitty ”ennakko ilmoittautuminen” löytyy nyt sivulta 8.
    .

    6 m3 6 m3

    Leevi, lukeminen kannattaa aina.
    Kelaa ketjua vähän taapäin. :=)

    Tanelin kommenttiin aisauksesta, itse käytän moottori sahaa aisauksessa maastossa. En viitsi nykyään enää tehdä kuorimapukkia ja käyttää vuolurautaa.
    Tuo ehdotukseni on ”sovellettu ja sävelletty” nykyaikaan.
    Siis karsinta, katkonta ja aisaus moottorisahalla. Halonta kirveellä.
    Sen aisauksenkin perinteisin menetelmin voi ottaa mukaan ”näytös lajina” kisan ulkopuolelta ajan sallimissa rajoissa.

    Olisiko mitään itua jos itsekukin tapahtumaan osallistuva ilmottaisi lyhyesti ja ytimekkäästi majoitustarpeensa ja sen mille päiville sen tarvitsee?
    Sekä sen että tuleeko mukana seuralainen.
    Voin vaikka omalta osaltani siirtää ne tuolla sivulla kahdeksan olevaan ”osallistuja luetteloon”.(Päivittää luettelon sitä mukaa kuin siinä jotain tapahtuu, millään exeleillä ei viitsis alkaa leikkiä)
    Olisivat sitten kaikki tulijat ”luettavissa” yhdellä kertaa?

    6 m3 6 m3

    OK Taneli, pistän tietosi sivulle 8.

    Voin operoida asiaa alkuun noin, niin Antonkin voi poimia tiedot sieltä?
    Lopulliset sitovat ilmottautumiset sitten sähköpostitse.

    Vaatii tietysti itsekultakin viitseliäisyyttä kurkata ajottain sivulle 8,
    että onko lista ajantasalla omalta osalta.

    6 m3 6 m3

    OK. Hieno homma.

    Puunkaato etukäteen olisi myös turvallisuus asia. Senhän voi tehdä vaikkapa etukäteen perjantai-iltana.
    Silloin puut saisi ”sopivan lähekkäin” seurattavuuden kannalta katsottuna.
    Samalla kilpailijat voisivat tutustua kisamaastoon.

    Ajatuksena on ollut tuo kaksi koivua, joista toisesta tehdään metristä halkoa ja toisesta 33 cm klapia.

    Metrisestä ajatuksena on että ne ladottaisiin ristikolle, ”karkottaisiin”.
    Puitten kokoluokasta riippuen halkaisu 2-4 osaan.
    Ristikolle ladottuna näkisi lopputuloksen, ”kätten jäljet”?
    Karsinta, katkonta ja aisaus moottorisahalla.
    Halkaisu ja aisaus VR:n vanhojen laatuvaatimusten mukainen.

    Klapit sitten halkaistuna 2-6 osaan puun järeydestä riippuen?
    Olisiko klapeille sitten kuormalavalle tehty kanaverkko häkki jonne puut heitellään ”ristironkkeliin”?

    Kun kisa on ”sävelletty” moottorisahoille, niin silloin kai voidaan myös perinteitäkin muuttaa nykysuuntaukseen?
    (Nuo on kylläkin omia käyttämiäni menetelmiä.)

    Noista en ole vielä keskustellut muitten kisaajien kanssa, mutta laitan tänne näkyviin, niin kaikki voivat seurata sääntöjen kehittymistä.

    6 m3 6 m3

    Alunperin aatos kulki siihen suuntaan että Iron ja minä tehdään pohjat ja e-h sitten voittajaa vastaan.
    Tuokin selvinnee sitten kun saadaan ”esikarsinta” tehtyä.

    Ehdotuksia asiasta vaan kehiin.
    (Käydään keskustelua täällä, niin kaikki näkee ja pääsee heittämään ajatusta peliin jos on hyviä ehdotuksia?)

    6 m3 6 m3

    Niin, miksipä ei.

    Nuo ehdotukset perustuu omiin käytössä oleviin menetelmiin.
    Voihan tuosta klapin teosta tehdä pienen näytöslajin jos aikaa riittää.

    Nuo metriset voisi tehdä valmiiksi etukäteen kuormalavoille tehtyihin kehikoihin, jotka on motin vetoisia plus se ”rosvon kortteli”
    kuivumisvara.

    Jos hiotaan niitä sääntöjä täällä, niin saadaan hommasta yleisö ystävällinen?

Esillä 10 vastausta, 1,811 - 1,820 (kaikkiaan 2,670)