Käyttäjän 6 m3 kirjoittamat vastaukset
-
Tanelille muistutukseksi:
Elämme niitten nykyisten voimassa olevien lakien mukaan.
Kuka ne on säätänyt ja kuka niitä tulkitsee?No katotaan, noilla oon pärjänny.
345:n on ajanut asiansa tähän asti ja on edelleen iskukunnossa.
Pirteämpää kyllä jo kattelen, budjetti vielä avoimena sen suhteen.
Keskiviikkona tarkoitus käydä luottokauppiaan luona ”kuolaamassa” uuden Huskin päälle. :=)Tilhi on vaimon, sitä käytän satunnaisesti, näppärä rankasavotalla, kaadoissa ja karsinnassa. Siitä kirjoittelinkin koneet ja laitteet osiossa tarkemmin.
Ei vainen.
Kalustoesittelyn pidin jo sivulla yksi.
(Piti tarkistaa).Esittelinkin kalustoni jo lukijan kuvissa, katso ja kauhistu.
Joko annat luovutusvoiton?
Se vänkäri on eritoten minun salainen aseeni.HOHHOIJAA
Ja muutamilta osin mielenkiintoiseksi asian tekee se, että muuan ”itseoppinut herastuomari” on jo julistanut tuomionsa pelkästäänn kantajan kommenttien perusteella, kuulematta vastaajaa.Muistutukseksi täytynee sanoa että ne lait laaditaan Arkadianmäellä kivitalossa arvoisan 200:n sielun myötävaikutuksella.
Joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön.
Aloittaja on pistänyt itsensä peliin tuomalla asian julki.
Odottiko hän saavansa kokoajan pelkkää pään silittelyä?
Hänen on myös kestettävä negatiivinen puoli asiasta.
Palstan omatuntona toimivatkin voivat katsoa peiliin ja miettiä millaisia perusteettomia ”selkään taputuksia” he julkaisevat.On pirullisen hauskaa kiertää veistä haavoissa.
Edelleenkin odotan mielenkiinnolla jonkun Talvivaaran vastaisen aktivistin esiintymistä paikallisessa aviisissa.
Tämänpäiväisessä lehdessä esillä oli Tavivaaran viestintäpäällikkö esillä.
Milloin vastustajilta löytyy selkärankaa senverran että pystyvät astumaan jukisuuteen muuten kuin lehtien yleisöosastoilla ja nettiforumeilla räksyttämällä?Kämppähuumori on jäänyt vähemmälle ketjussa. Iltalehden verkkosivuilta löytyi ainakin minulle uusi ja tuore juttu:
Pohjoisen poika oli lähtenyt Helsinkiin opiskelemaan. Isänsä oli antanut tukun ruokarahaa ja evästänyt poikaa: ”Noilla nyt pitäisi muutama kuukausi pärjätä kun syöt tavallista ruokaa.”
Muutaman viikon päästä poika soittaa isälleen että rahat on loppu.
Isä asiaa kovin kummasteli ja ihmetteli rahojen nopeaa hupenemista.
Poika totesi isälleen:”Ihan olen kotoisia ruokia syönyt, poroa, riekkoa ja lohta.”Kätevä käyttää ironiaa.