Käyttäjän 6 m3 kirjoittamat vastaukset
-
Ei ollut Pessinen tuntemani metsuri, mutta samantapainen oli olemukseltaan.
Caddy oikeassa tuossa työmenetelmässä. Tuo neljännesvuosisadan takainen muistelo on vain siltä ajalta kun kuormainten ulottuvuus ja ajokalusto ei ollut nykyisen mukainen.
Silloin sitä siirtely työtä tuli enemmän.No, sitten täytyy tunnustaa että kova vastustaja kisassa vastassa.
Nuo on niitä taitoja joita ei nettikursilla opitakkaan. :=)Otahan Iron iisisti niitten ryssän mömmöjen kanssa jos tosissas niistä haastelet.
Aikoinaan tunsin yhden kaverin joka vastaavia käytti, rautaa nousi jumalattomasti. Terveydellisistä syistä kun lopetti käytön, jäljelle jäi vain luut ja nahka. Miestä ei tuntenut entisekseen, tuskin jaksoi enää housunpuntit nostaa.Toisaalta tunnen vanhan metsurin, taitaa olla nyt 70-kymppinen, 25 vuotta sitten vastasi melkeimpä ajokonetta, saman verran kulki puutavaraa mukana metrisessä hangessa kuin kuormaimen kouraan mahtuu.
Tais olla ternimaito ja metsämarjat kovan kunnon salaisuutena.Ja mitä tuohon aloittajan tapaukseen tulee, mitä suurimmalla todennäköisyydellä hän tulee pettymään oikeuden ratkaisuun.
Olettamukseni perustuu yhteen tieriitaan johon jouduin tahtomattani ja tietämättäni yhtymän osakkaana.
Kiistassa ei ollut voittajia, vain häviäjiä.
Suorastaan kummastuttaa että nuo ”itseoppineet lautamiehet” antavat tuollaisia toivoa herättäviä kommentteja asioitten käänteistä, jotka perustuu pelkästään kantajan kommentteihin.Ei millään pahalla mutta Iron ei ainakaan harjoita tuota ”tekopyhää oikeassa olemista” johon täällä yksi jos toinenkin syyllistyy.
Näin osoittelmatta ja kuittailematta sen kummemmin.Tervetuloa Aukusti ”sippi palstalle”. Olenkin odotellut Sinua tänne.
Pisteet Ironille asian huomioimisesta.No mites on Iron, jokos olet tutustunut Caballistan kolmannella sivulla linkittämään opetusfilmiin?
Siihen missä käytetään kahden kirveen taktiikkaa halonnassa.
Vai onko tuossa luonto vetänyt tikanpojan puuhun?Hellapuita kirveellä tehdessä joku kauhisteli tekniikkaani jossa vasen käsi pitää halottavaa puuta pölkyllä ja oikella kädellä hoidellaan halkominen. Ihmetteli että kaikki sormet on tallella.
Ei siinä tekniikassa mitään ihmeellistä ole, täytyy vaan iskeä siihen mihin tähtää.Pitäisikö tässä ruveta jo kehittelemään sääntöjä tulevaa koitosta varten?
Aluksi vaikkapa tyyliin:
A: halkosarja = metriset halot
B: klapisarja = 33 cm klapitKaksi koivua pystystä nurin, toisesta tehdään metrisiä halkoja ja toisesta klapeja 5 cm:n latvaläpimittaan asti.
Pientä pistelisää halkomisen huolellisuudesta ettei mene pelkäksi huiskimiseksi?
Huomaan muotoilleeni kysymyksen putelle hieman väärin, mutta vastaus oli tyhjentävä.
Reilu vuosi sitten tuli hyvä TV-ohjelma perinnönjaosta.
Paras neuvo siinä oli että perunkirjoituksessa ja perinnönjaossa ne vävyt ja miniät ajetaan Shellin baariin kahville.
Kun nuo instanssit eivät ole paikalla omine mielipiteineen, sopu asioistakin löytyy helpommin.Ei ole ollut minun kourissa sellaista sahaa joka ei uppoaisi laipan mitalta rankakasaan sahatessa.
Jopa tuo tilhin 192:kin pystyy siihen, suhteuttaa vain sahan tehoon.
Tosin en rangan pätkintään 192:sta käytä kun se on vaimon saha, senverta kuitenkin kokeilin sahan rajoja että tiedän mihin se pystyy.Senverta pedantti oon ollut ranka läjää sahatessa polttopuuksi talvisin ja kesäisinkin että teen viereen lavan, jonka päälle teen sahattavaksi sopivia nökkösiä.
Pinottaessa vähemmän purua karisteltavaksi puista ja mitatkin pysyy tasaisempana.Mitenkäs putte on seuraava teoreettinen tapaus:
Jos leski on saanut testamentilla hallintaoikeuden siihen vainajalta jääneeseen puolikkaaseen, niin mites käy kun omaisuus jaetaan, seuraako hallintaoikeus vainajalta jääneeseen perillisille kuuluvaan puolikkaaseen.
Lahjoitus tapauksessa jakaminen ei poista tuota hallintaoikeutta mikäli lahjoittaja (elossa oleva) ei siitä halua luopua.
Tarkoitan tapausta jossa hallintaoikeus on pidätetty eliniäksi.
Samsungin Duudson malli käyttää Android 2.3.6 versiota.
Lienekö tuossa syy ääkkösten puuttumiseen?