Käyttäjän 6 m3 kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 741 - 750 (kaikkiaan 2,670)
  • 6 m3 6 m3

    Voi olla etta jos kohtaaminen tapahtuu, niin tuo reviiri sen jalkeen on todellakin kotoinen, laatoitettu piha ja liikkeen pihalla oleva asfaltti. Pyykkikonekin saattaa pyoria useampana paivana. 🙁

    6 m3 6 m3

    Ja jo tuon 60-luvun valistuneet mo:t ovat tienneet ja tunnistaneet tuon mm. Suorittavan esiintuoman hoito puutteen aiheuttamat vauriot mm. riistan elinoloille. Kuin myos hirven ruokailutottumusten osalta.

    6 m3 6 m3

    Myyrillä ja metsoilla ei ole keskenään muuta tekemistä kuin että ne alkavat M-kirjaimella.

    Metson alamäki on alkanut hillittömistä kusettajista, jotka nopean voiton tavoittelussaan onnistuvat nurmettamaan uudisalat.

    Tuo asia todettiin jo 60-luvulla Tauno Mäen ja Heikki Suomuksen toimesta. (OHO, Makihän alkaa ämmällä)

    6 m3 6 m3

    Kuolemaan johtaneet liikenneonnettomuudet: 2003-2012 15/v
    (2012: 15)

    Onnettomuuksissa kuolleet: 16/v (2012: 15)

    Erityistä:
    Maakuntaa halkoo useita vanhoja valtateitä. Mikkelin osuus korostuu erityisesti liikenteessä kuolleiden että loukkaantuneiden määrissä. Hirvikolareita sattuu muuta maata enemmän.

    Alkoholi:
    Etelä-Savossa sattuu eniten maassa alkoholin aiheuttamia henkilövahinko-onnettomuuksia 100 000 asukasta kohti, 22 kappaletta vuodessa.

    Hinta:
    Itä-Suomen kolmen maakunnan onnettomuuskulut olivat vuonna 2011 n. 322 miljoonaa euroa, josta kuntien osuus n.64 milj. euroa.
    yksin Mikkelissä kolarit maksoivat 35 milj. euroa, josta kunnan osuus oli 7 milj. euroa.

    KS 14.8.2013

    (valitettavasti tuossakaan ei ollut eritelty hirvikolareita tuon tarkemmin)

    6 m3 6 m3

    Kuolemaan johtaneet liikenne onnettomuudet 2003-2012: 16/v
    (2012:13)

    Onnettomuuksissa kuolleet: 18/v (2012:13)

    Erityistä:
    Liikenneturvallisuus on koko maan huonoinpia. Henkilovahinkoon johtavia onnettomuuksia tapahtuu lähes 20% enemmän kuin maassa keskimäärin.

    Syyt:
    Sairaskohtaus, itsemurha tai nukahtaminen ovat osasyynä joka neljännessä onnettomuudessa.
    Yli 10 km:n ylinopeus, turvalaitteiden käyttämättömyys ja/tai päihteet ovat mukana lähes joka toisessa onnettomuudessa.

    Hinta:
    Onnettomuudet maksavat satakunnassa 180 miljoonaa euroa vuodessa, josta kuntien osuus on 27-36 miljoonaa.

    KS 14.8.2013

    (valitettavasti hirvikolareiden osuutta ei ollut eritelty, ainoastaan oli mainuttu toisaalla tuo Ahlaisten hirvikolari)

    6 m3 6 m3

    Metson kanta ei karsi myyrista.. Vaan metso ja kaikki metsakanat karsivat siita etta mustikka ja kaikki muukin varpukasvillisuus haviaa metsan uusistamisessa. Metsapohja heinittyy, myyrat lisaantyy, pienpetokanta lisaantyy. Myyrakanta romahtaa, pienpedot keskittaa saalistuksen metsalinnun poikasiin.Tuossa varpukasvillisuudessa elaa linnunpoikasten tarvitsemat hyonteiset. Samoin aikuinen metsakanalintu tarvitsee tuon varpukasvillisuuden viherosuutta. Joten Anttoo, olet osaltasi SUURI syyllinen metson, teeren ja pyyn vahalukuisuuteen. Ei suinkaan nuo pienpetoja metsastavat ja pyytavat luonnon ystavat. Se on yhta suurta harhaa kuin esittamasi metsien happamoituminen hirvia ja sen metsastajia syyttaen.

    6 m3 6 m3

    Sori vaan. Ei voi vastustaa kiusausta: ” Ne ampuu oikein jareilla, naas kainalot on taytetty pareilla, taas pinnat kotiin vei, heipa hei,,,” Nuo sutta pelkaamattomat hypoteetikot, joitten elama on pelkkaa sorkkaelainten vastustusta. Onneksi ovat saaneet sanansa MT:een. Tulee rajusti painoarvoa.

    6 m3 6 m3

    Kertakaikkisen mahtavaa kuinka Satakunta kantaa kortensa kekoon susikannan elinvoimaisuuden puolesta. Viela kun saataisi tuonne Savoon yhta elinvoimainen populaatio niin alkaisi kaikki olla kohdallaan. Ehkapa nuo maakunnat voisivat tehda kasalaisaloitteen etta Kainuun susista 3/4 osaa siirrettaisi sinne? Turvaisi senkin ettei kanta vain degenoroidu. Tannehan sudet voivat vaeltaa Venajalta. Nuo ressukat vaeltajat voivat muuten muuttomatkallaan vaikka jaada auton alle, tai loytaa hirvenmetsastysvapaan vyohykkeen matkallaan ja jaada sinne lihapatojen aareen.

    6 m3 6 m3

    Jotkut holtittomat pelkurit sorkkaelain laiduntajien joukossa kantavat jopa slugeja sorsametsalla. Shellin baarissa kuulin. 🙁

    6 m3 6 m3

    Uusimmassa Jahti-lehdessa(sorkkaelain laiduntajien lempilukemista Metsastaja-lehden lisaksi) oli juttua siita kuinka Euroopassa muissa maissa asiat hoidetaan itsenaisesti. Suomi vain junnaa jalkijunassa. Sudenpelko on viisauden alku. ( vanha korpikainuulainen sananlasku). Eipa Jessen tarvitse huolta kantaakaan kun on aidannut itsensa ja puunsa. LVI-kaupan tuottoon kun tuolla petokysymyksella ei ole vaikutusta.

Esillä 10 vastausta, 741 - 750 (kaikkiaan 2,670)