Käyttäjän 6 m3 kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 871 - 880 (kaikkiaan 2,670)
  • 6 m3 6 m3

    Yhteenvetona voi todeta:
    Jos metsäajoon hankkii traktorin joka maksaa vaikkapa 25 000 €, niin metsäperäkärryyn uppoaa saman verran.
    Neljässäkymmenessä vuodessa tuo suhde ei ole muuttunut juuri ollenkaan.
    Ennen kärryt on olleet omatekoisia, nyt niitä saa valmiina. Traktoriin joutuu tekemään muutoksia tai tilamaan sen metsävarusteltuna.

    Mistä kalustolle järkevää käyttöä ympäri vuoden?
    Sesonkiaikana joudut palkkaamaan ulkopuolisen kuljettajan, se ei ole muuttunut neljässäkymmenessä vuodessa miksikään.

    Tietysti jos hankkii vanhaa kalustoa ja pystyy sen itse huoltamaan ja korjaamaan, eikä laske tuolle työlle hintaa, se voisi kannattaa jotenkin. Kun nuo kulut pistää harrastuksen piikkiin.

    Katselin tuossa Kuhmo Oy:n tarjousta leimikosta. Sahatavaralle kriteerinä Japanin vientipuu. Katkonta- ja läpimittoja löytyi toistakymmentä sahapuulle.
    Saa siinä vanhan kaatopään kanssa olla ”kilihakkaana” että nuo lopputuloksessa toteutuu.
    Samaten se hakkuuta tekevä metsuri saisi lueskella niitä katkonta taulukoita ahkerasti.

    Energiapuu/kuitupuu korjuussa voisi jopa toimiakin?

    Ja paluu vanhaan on Lauri Vaaran mielestä kultakaivos omatoimiselle puunmyyjälle?

    6 m3 6 m3

    Muista, että metsä on talosi rikkaus. Älä säästä sitä väärin, vaan käytä ja hoida asiallisesti. Siten turvaat toimeentulon sekä itsellesi, lapsillesi että monille muille.

    lähdeteos edelleen Maamiehen taitokirja

    6 m3 6 m3

    Kullakin kasvupaikalla on sille sopivaa puulajia.
    Karuilla mailla vain mäntyä, paremmilla mailla joko sekametsiä. männiköitä, koivikoita tai kuusikoita. Viimeksi mainituissa kuitenkin sekapuuna muita puulajeja. Kaikkein rehevimmillä kasvupaikoilla voi olla haavikoita, ehkä myös hyvää runkolepikkoa ja etelä-Suomen rannikkoalueella mahdollisesti tervalepikkoa tai jalojen lehtipuiden muodostamia metsiköitä.

    Hyvien maiden nuorissa koivikoissa , männiköissä ja haavikoissa on loppuun asti kasvatettavat valiorungot merkitty ja karsittu.

    Lähde sama kuin edellisessä.

    6 m3 6 m3

    Tilan metsän hyvyyttä arvostellessa kiinnitetään usein huomio yksinomaan puuvaraston suuruuteen. mitä enemmän puuta metsässä on ja mitä tiheämmältä se näyttää, sitä parempi katsotaan metsän olevan.
    Tämä arvostelu peruste on yksipuolinen ja usein kokonaan väärä.
    Koska suuri puuvarasto edustaa samalla suurta pääomaa, olisi kasvun eli koron oltava sen mukainen. Jos kasvu on heikko, on metsä vain elävä varasto, joka aiheuttaa omistajalleen jopa useihin tuhansiin markkoihin nousevan kasvu- ja korkotappion hehtaaria kohti vuodessa.

    Se seikka, kuinka paljon ja ja kuinka hyvää puuta metsä kasvaa, on paljon tärkeämpi kuin puuvaraston suuruus. vieläpä niin, että omistajalle on taloudellisesti edullisempaa, jos korkea tuotto saavutetaan pienin puuvarastoin. tähän on mahdollisuudet, jos metsää käsitellään alusta pitäen säännöllisin väliajoin ja oikealla tavalla.

    Metsän hyvyyden pääasiallisena tunnuksena onkin pidettävä sen tuottoa.

    Maamiehen taitokirja
    Työtehoseuran julkaisuja n:o 91 vuodelta 1961

    6 m3 6 m3

    Det samma på här. Maaseudulla syntyneenä ja kasvaneena tuo metsästys on luonnollinen harrastus.
    Siinä kannatan kannan kestävää verotusta. se ei ole minulle huvitusta, vaan harrastus joka antaa pajon.

    Kielteistä kantaa edustaa täälläkin muutamien harvojen kommentit jotka syyllistävät koko metsästäjäkunnan, samalla liaten oman pesänsä.

    Pedoilla on peloteltu pienenä, siitä ei ole jäänyt mitään empatioita petoja kohtaan. Ne sopivat sinne metsään yhtä hyvin kuin minäkin.
    Asutuksen laitamille ja keskelle ne ei kuulu.
    Meillä jokaisella on luomakunnassa oma paikkansa.
    Elinkeinon ja omaisuuden puolustamiseksi petojen kannan rajoittaminen on aina ollut hyväksyttyä. Miksi siitä pitäisi tehdä nykyään rikollista toimintaa???

    6 m3 6 m3

    Uusimmassa Metsästäjä lehdessä tuosta tutkimuksesta oli tarkemmin.
    Kas kummaa, myönteisimmin petojen suojeluun suhtauduttiin Suur-Helsingin alueella, samoin metsästys kielteisyys oli siellä suurinta.

    Samaten tuossa lehdessä oli juttua metsälintujen viihtymisestä erään Porvoolaisen luomutilan esittelyssä.
    Kas kummaa, metsokin viihtyy kun aluskasvillisuudesta löytyy mustikkaa, joka synkästä kuusipellosta puuttuu.

    Samaten todettiin kuinka kettu, supi ja minkki verottavat metsähanhien pesintää ja jopa aikuisia lintuja.
    Samassa yhteydessä todettiin kuinka pienillä toimilla kantaa saadaan elpymään, kun elinolosuhteet laitetaan kuntoon.

    Ja toisaalla taas kirjoitettiin kuinka arvokasta tuo metsästä hankittava 100% luomuliha on.

    6 m3 6 m3

    Täytynee antaa Jesselle kiitostakin?

    Hybridihaavallahan on saastunutta maaperää puhdistava ominaisuus. 🙂

    6 m3 6 m3

    Tuolla hankintakaupalla oli rahoitettu kalustoa.
    Jaksolta -71 vuoteen -74 hakkuut ja ajot keskittyi talveen. Kesäaikana oli sitten metsäautoteitten linjojen aukaisua.
    Työt oli tehty Metsähallitukselle.

    Tuon aikaisella kalustolla korjauskulu kuittipino oli huomattavasti paksumpi kuin tulopuolen kuittipino.
    Tulos kuitenkin jäi plussalle.

    -74 samoille savotoille ajoon tuli Kokkumit. Niistä tulijoista kahdella on vielä tänäpäivänäkin useampi koneketju.
    Sukupolvi tosin on vaihtunut koneitten puikoissa.

    6 m3 6 m3

    Lomake 22: ilmoitus puutavaran valmistumisesta ja kuljettamisesta hankintakaupan tai muun siihen verrattavan myynnin yhteydessä vuonna 1970

    Työlaji puutavaralaji määrä/yksikkö yksikköpalkka Hankintyönarvo

    teko tukkeja 1029 j3 16p 164,64 mk
    ajo tukkeja 1029 j3 9p 92,61
    teko ku pap 44,5 pm3 4.40 195,80
    teko mä pap 39,0 pm3 3,80 148,20
    teko ko pap 22,0 pm3 3,80 83,60

    hankintayön arvo yht 684,85 mk

    Lasku:
    Pinotavaran ajoa
    101 m3 a4,50 mk yht 454.50 mk

    Mittaustodistus:

    koivu pap pit. 2m 22.0 m3 a 16.50 yht 363 mk
    kuusi pap pit 2m 44.5 m3 a 25.30 yht 1125.85 mk
    mänty pap pit 2m 39.0 m3 a22.30 yht 869.70 mk

    pinotavara yht. 105.5 m3 2358.55 mk

    (hankintakaupassa pinotavaran ajo oli ulkoistettu. tukkipuun osalta ajo myyjällä, ajomatka lanssiin alle 1 km, tukkipuun osalta mittaustodistusta ei ollut)

    6 m3 6 m3

    Mutta tuota energian hintaa ohjaa taustalla politiikka. Tuet yms. jotka vaaristavat normaalia markkinatalouden toimintaa. Paastomaaraykset jne,,,

Esillä 10 vastausta, 871 - 880 (kaikkiaan 2,670)