Käyttäjän 6 m3 kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 961 - 970 (kaikkiaan 2,670)
  • 6 m3 6 m3

    No, eipa viela posti saavuttanut Kajaania. Lieko Kustin pyorasta gummi puhjennut Sukevalla? Jospa tanaan. Vai lieneko syyna etta taaltapain kotoisin oleva liikenneministeri on onnistunut lakkauttamaan juuri sen vuoron johon minulle tuleva lahetys on paatynyt?

    6 m3 6 m3

    Ei ollut kysymyksessa soistunut maapera. Loivasti viettavaa maastoa. Vesitalous alueella oli nahdakseni kunnossa. Ei ojitus tarvetta. Alueella hyvin tiheakasvuinen kuusikko. Rk. mitta n.20-25 cm. Voi olla etta diagnoosini maaperan varista on vaara. Olisiko huomioitten tekoa haitannut kuusen oksiston lapi heikosti siilautunut auringonvalo?

    6 m3 6 m3

    Niin. Lisäksi mietityttää se että jos tuollaiselta kohteelta viedään hakkuutähteet ja kannot pois. Varsinkin kannot, nehän hajotessaan parantavat maaperän eliötoimintoja ja ilmavuutta.

    Kiertelin tänään ja eilen työmatkoillani Pohjois-Savoa ja Karjalaa.
    Istutuskuusikoitakin näin. Mutta en ainuttakaan jossa kenttä kasvillisuus olisi ollut niin olematonta kuin aloituksen esimerkki.
    Muutamia kohteita piti jopa jalkautua katsomaan tarkemmin. Mustikkaa ja muuta varpukasvillisuutta niissä kasvoi aivan komeasti.
    Maaperää en kuitenkaan kaivellut tehdäkseni tarkempaa tuttavuutta maan laatuun.

    6 m3 6 m3

    Eli tuo Jessen hybridihaapa olisi suorastaan erinomainen seuraavalla kasvukierroksella? Lepan markkinat ovat kovin rajalliset. Mika mahtaa olla happamien paastojen ja valumien vaikutus tuollaisessa kuusen tehoviljelyssa? Ollaanko jo lahella niita paastoja joita hallitsemattomasta ojituksesta voi pahimmillaan syntya.

    6 m3 6 m3

    Ihan muuten vain kysyin. Metsanomistaja on valitellut useaan otteeseen kuusen viljelyn hirvien takia aiheuttavan maaperan happamoitumista. Kysymys ei todellakaan ole omista maistani. Asia jai muuten vain kiinnostamaan. Mietinkin asiaa silta kannalta etta miten se vaikuttaa uudistamiseen paatehakkuun jalkeen.

    6 m3 6 m3

    Jos maara korvaa laadun, niin pitaahan se silloin paikkansa.

    6 m3 6 m3

    Just noin. Olisiko kirveelle toita? 🙂

    6 m3 6 m3

    Tihea kuusikko. Ei minun maillani. Noihin kasvupohja termeihin ei ole tullut tutustuttua niin tarkasti etta voisin kayttaa niita nimikkeita.

    6 m3 6 m3

    Sepä se, siinä maaperässä oli vain tuo ohut pintakerros.
    Syvemmältä kokeiltuna erään tuulenkaadon aiheuttamasta kuopasta tuo maa-aines oli tasajakoista ”vihertävää” suttua, ilman karikkeen aiheuttamaa tummaa väriä.

    Tiedän tuon kulotuksen haitat siinä että se vie myös kuntan menssään. Ajattelin sitä korjaavana menetelmä happamuus tasapainon saavuttamisessa.

    Olisikohan maapohja vanhaa kaskimaata?

    6 m3 6 m3

    Nuo tagit varsinkin lukijan kuvissa käyttäytyy todella kummallisesti.
    Laitat tgin kerran, sen jälkeen se on kaikissa kuvissa.
    Ja sankari joka tuon suurimman tagin on saanut aikaan voi huokaista helpotuksesta.
    Kosketusnäyttöä käyttäessä tarjonta on erinomainen.

Esillä 10 vastausta, 961 - 970 (kaikkiaan 2,670)