Käyttäjän abietis kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 448)
  • abietis

    Täällä on samanlaisia pilkkakirveitä kuin Suoli24 palstalla kun tulee kyse ranskalaisista autoista.
    Tyypillistä auton ostajille on että auto ostetaan kaverien kertomusten perusteella tai sitten paree kun naapurilla. Oma järki ei siinä paljon paina.
    Kuten totesin minulla on huonompiakin autoja kuin tämä C5 joka on se parempi kuin vaikka ne Skoda tai Volvo.

    Hyvät ajo-ominaisuudet, kokonaistaloudellisuus, luotettavuus.
    Viime talvi 4500 km kuukausiajoilla ja 450 km sivu viikottain kotimatkoilla ei auta pelätä auton pettämistä.
    En tiedä olenko hannu hanhi vai muuten vain onnekas, joka tapauksessa taipaleemme on tähän saakka ollut harmoonista.
    Renkaan vaihtojen, tankkauksien ja öljynvaihdon lisäksi ei muita merkintöjä lokissa ole. jaa sentään ajovalopoltin.
    Puhukaa mitä puhutte. Ja vaikka jättäisin sen huomenna tienposkeen tappiota ei tule, onnistunut ostos.
    Toistaiseksi yksikään auto Fordia lukuunottamatta ei minua ole tielle jättänyt.

    Volvo oli harkinnassa olen ristinyt kädet kyynärpäitä myöten etten sellaista epäluotettavaa rahareikää ostanut.
    Tojotan ovien rämähtelyä seurasin kaupan parkkipaikalla, ei kiitos.
    Volkkari on ostamassa takaisin puoli miljoonaa autoa USAssa.

    Pitää todeta kuin Daciasta eniten autoa rahalla kuin missään muussa merkissä.

    Kuljetuskapasiteetin valtavuus paljastui kun pakkasin omakotitalon lämmityslaitteiston asennustarvikkeineen autoon.
    Hiasen tavaratilallinen laatikoita putkia ja muuta roinaa meni että heilahti.
    Jousitus ei ollut moksiskaan vaan pieni hurahdus ja perä asettui oikeaan korkeuteen täyteen lastattuna.

    Paras ostos ikinä.

    abietis

    Nyt siis löytynyt uusi entistä parempia auto.
    Ominaisuudet:
    Mukavuus maantiellä, kyllä
    Ilmastoitu, 2-alue
    Automaatti, Ei
    Bensiini, Kyllä
    käytetty alle 10v, Ei 13v
    kilometrit alle 150 000, ei 160 000
    Hinta alle 10 000€, kyllä reilusti alle 2000€
    nahkapenkkejä, Ei
    pakuja, Ei
    varmareita, Kyllä
    shitty maastureita, Ei
    neliveto, Ei

    Merkki Citroen C5 farmari, vm 2003
    Kokemukset 25 tkm ajon jälkeen, mukava taloudellinen, luotettava, ruosteeton.
    Vaimolla 2002 C5 sedan 125 000, ajettu nyt 150 000, ostettu samaan aikaan kokemukset yhtälaisen hyvät.

    Huonompia autoja liikennepoistossa seisonnssa, Skoda, Volvo, Peugeot, Dodge

    Hyvää Valpurin päivää!
    Glad och solig Valborgsdag!

    abietis

    Aloitus oli kyllä Suoli24 tasoinen.
    Maalla kasvaneena aikuisiällä metsästyksestä kiinnostuneena en millään voi olla niin kateellinen että rajoittaisin riistan määrää metsätalouden keinoin.

    Useimmissa tapauksissa riistalle riittää tilaa ja riistan huomioiminen on niin vähämerkityksinen metsänhoidossa ettei se ketään voi haitata.
    Sanotaan että lappilaiset ovat kateellisia tai savolaiset.
    Itse savolaisena en tunnista itsessäni noin pitkälle menevää kateutta.

    Metsäni ovat aina olleet seuralle vuokrattuina, silloinkin kun en ollut metsästämässä itse.

    Kyseessä on kuitenkin harrastus toisin kuin jokamiehen oikeuteen vetoava marjan- tai sienenpoiminta pisnis.

    abietis

    Monenmoisten laitteiden ja automaation ihannointi on meille laiskureille tyypillistä.
    Olen valmistumiseni jälkeen automatisoinut monenmoista laitteita ja laitoksia.
    Osa automaateistani on jo ehditty purkaakin uudemman tekniikan tieltä.
    Eräs metsäalaan läheisesti liittyvä toimiala korisee kuolinkamppailuissaaan parasta aikaa.

    Tasa-arvon ja hyvinvoinnin kannalta nämä kehitysasekeleet ovat murhaavia.
    Koska työ niiden ansiosta monelta loppuu loppuu myös hyvinvointi.

    Kun urani alussa mietin mihin tämä johtaa näin mielikuvissani linnkkeissaan asuvat harvat valtiaat jotka väkivältakoneistollaan pitivät roskajoukon aloillaan.
    Nythän tämä painajainen alkaa vähän kerrassaan näkyä Suomessakin.
    Muualla maailmassa avoimin silmin liikkuneena tajusin jo pian kolmekymmentä vuotta sitten mihin kehitys johtaa.
    Pohjoismaisen liberalismin kuolemaa olen vartonut vieläkin kauemmin. Senkin loppu tai ainakin merkittävä muutos on koittamassa.
    Hyvinvointi edellyttää kaikkien panosta ja tarpeellisuuden tunnetta.
    Kun pian jokaisen kokemusmaailmaan kuuluu työyhteisöstä ulos joutuminen ilman omaa syytään se tietää inhimillisyyden rappiota kaikilla aloilla.

    abietis

    Niin, erohan on siinä että Nato ja Suomi ajaa Syyrian vallankaappausta jotta laillinen eli legitiimi hallitus saataisiin kaadettua. Tätä coup detat offensiivia puolustellaan IS vastaisella taistelulla.
    Venäjä taas puolustaa edelleen laillista tunnustettua hallitusta.
    Kumpi onpi parempi?

    abietis

    Kannattaa muistaa Suomen hyvinvoinnin kaikesta ryssävihasta huolimatta perustuneen merkittävältä osin, ensin Tsaarivenäjän sitten Neuvostoliiton ja viimeisemmäksi Venäjän kauppaan.

    Venäjän ajaminen taloudelliseen lamaan mistään syystä ei palvele Suomen etua.

    Yhdysdvallat on mm pettänyt Suomen Hornet vastakaupoissa.
    Yhdydsvallat taistelee vieraalla maaperällä parantaakseen aseteollisuutensa kannattavuutta. Tappaa ja terrorisoi itsenäisiä valtioita kauko-ohjttavilla lentokoneillaan. On aikaansaattanut 2.sodan jälkeisessä maailmassa 150 laillisen hallitusvallan vallankaappausta.

    Venäjän etuihin liittyvät toimet leimataan aina terrorismiksi vaikka ne rajoittuvat uhkaa aiheuttaviin lähialueisiin.

    Suomessa ryssävihaa lietsovat yleiset tiedotusvälineet ovat kansallinen katastrofi.

    Koska suomalaiset ovat pääosin hyväuskoisia hölmöjä heitä kannattaa amerikkalaisten suosia liikekumppanenina.
    Yhdysvaltain kauppatavat ovat luonteeltaan epärehelliset. Juuri siitä syystä kauppasopimkset sisältävät kymmenien sivujen ehtolausekkeita, joilla taataan omat edut.
    Suomalaiset uskovat sikäläisten kaunopuheisuuteen ja perusteettomiin suunsanallisiin lupauksiin, lukematta sitä kuuluisaa pientä prännttiä.

    abietis

    Suomi on hyvä maa omistaa. Minulta on viimeisen 15 vuoden sisällä ”pakkolunastettu” maata ”yleisen edun nimissä” pilkkahintaan.
    Toinen perustui Ranskalaisen atomivoimayhtiön valtaukseen joka vaatii uusien teiden rakentamisen hamassa tulevaisuudessa perustettavalle uraanikaivokselle.
    Tässä on kaksi esimerkkiä omistuksen varmuudesta yhdessä.
    Toinen on kaivoslakiin perustuva yksipuolinen oikeus perustaa valtaus ja kaivos, käytännössä ilmaiseksi.

    Joka yhtiö muuten heikentää biometsätalouden toimintaedellytyksia omalla toiminnallaan.

    Jakeluvarmuuden nimissä rakennetaan uusia linjoja umpimetsään.
    Rakentamisessa ei voida käyttää eristettyjä johtimia ja kavennettuja johtokatuja koska raketaminen tulisi kalliimmaksi, kenelle?
    Jakeluyhtiölle. Metsän raiskaaminen on halpaa. Kilometrin linja ”syö metsätalousmaata neljä hehtaaria. Korvaus maksetaan kuitenkin vain yhdestä hehtaarista hintaan 300…500€/ha.

    Kolme hehtaaria joulukuusille.

    abietis

    Niinpä, aika hyvin Rane ampuu huteja, puhuu pilkkaa lämpimikseen.

    Veikko Vennamo johon viittaan on Suomen suuria poliitikkoja.
    Veikko Emil Aleksander Vennamo ent. Fennander, Karjalan poikii.
    Toimi Maatalousministeriön asutusasiain osaston päällikkönä sodan jälkeen.

    Tuossa toimessa Vennamo teki urotyön jollaista ei ole ylitetty.
    Nykypoliitikoista tai vaikuttajista kukaan ei ole pystynyt, eikä pysty samanlaisiiin saavutuksiin.

    Hän nimittäin asutti sekä yli 400 000 siirtolaista (huom ei pakolaista) että hän myös edisti sodasta palaavien veteraanien asiaa tavalla joka on vaiettu unohduksiin.

    Kekkosen kiukkuiltua Vennamolle hän erosi Maalaisliitosta ja perusti SPPn myöhemmin SMPn.

    Koska Vennamo oli itse ajatteleva perässähiihdon sijaan hiihtelijät irtisanoutuivat VV mielipiteistä.

    Vennamolaisiksi taloiksi kutsun noita monelle kodin vieläkin antavia jälleenrakennuskauden taloja.

    Tuntuukin että remontoimattomat vennamolaiset ovat homeettomia ja terveitä nykyrakennusten vastakohtia.

    Rakennukset on tehty lähes kokonaan puusta joka on taannut niitten keston ja ekologisuuden.

    abietis

    Eihän tuo ole omakustanteisesti, omat kustannukset kylläkin.
    Ajo kyllä taisi unohtua.
    Hankintahintahan on eri kuin pystyyn.

    Pitää vaan olla sitä palstaa omasta takaa!

    abietis

    On se hyvä että nuo pahimmat pyhät on ohi.

    Mutta siitä paremmasta autosta.
    Syyskesällä ostettu parempi auto on osoittautunut loistavaksi ostokseksi.

    Vähän ajettu 2003 C5 bensa farmari on aivan uskomaton auto.
    Viikonloppuisin 960 km kotimatka, arkisin matka parakilta palstalle ja takaisin 48 km / pv.

    Ostohinta, normihuolto suodatin ja öljynvaihtoineen ja merkkihuollossa tehty hihnanvaihto.
    Uudet pinnoitetut nastarenkaat.

    Kaikki kulut ilman polttoainetta 23,7 snt/km.

    Vikojakin on ollut, kuten voitte arvata sähköisiä, H7 lähivalolamppu paloi.

    Kuljetuskapasiteetti on aivan uskomaton. Takapenkit alaslaskettuina tavaratilaan sijoitettiin vennamolaisen omakotitalon lämmitysjärjestelmän kaikki tarvikkeet.
    Lisäksi omat matkatavarat.

    Pinnoitetuista talvirenkaista on pelkkää hyvää sanottavaa.
    Hiljaiset. Pitävät asfaltilla yhtä hyvin kuin kalliimmatkin vaikka hinta on alle puolet merkkirenkaista. Helppo tasapainotus.
    Usko kesti merkkirenkaisiin tasan tähän talveen saakka; 42 vuotta.
    Ensi kesäksi ostan saman kotimaisen valmistajan kitkarenkaat.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 448)