Käyttäjän AnLa kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 88)
  • AnLa

    Hirven kyttäysmetsästys on käytännössä hyvin harvoin mahdollista. Päätöksen kyttäysmetsästyksen sallimisesta tekee seura itse, vaikka lain puitteissa se olisikin sallittua. Seuran päättävät henkilöt ovat näitä intohimoisia kennelurheilijoita, jotka takuu varmasti kieltävät kyttäyspyynnin. Ainut oikea tapa hirvenpyyntiin on näiden mielestä vain koirametsästys, ja siinäkin koiran omistajan suorittama kaato kymmenen tunnin seisontahaukkuun. Kaikki muu pitäisi lailla kieltää.

    AnLa

    Olisikohan vaikka julkinen anteeksi pyyntö, ja tunnustus lavastamisesta kohdallaan. Jää vielä ns. housut kintuissa kiinni!

    AnLa

    Uskon että syy lintujen vähenemiseen on se, että nykyään metsät ovat puustoisempia ja peitteisempiä. Harsintahakkuiden jälkeiset metsät ovat olleet harvoja ja valoisia, marjoja ollut varmaankin paremmin. Jatkuvankasvatuksen metsän luulisi hyödyttävän lintuja, koska ovat avarampia. Vanhoissa metsissä joiden latvusto on sulkeutunut, ja aluskasvisto kuollut ei ole mitään syötävää, eikä kyllä lintujakaan.

    AnLa

    Kanalintujen poikaset hukkuu metsä-ojiin. Itse en ole koskaan nähnyt ojassa hukkunutta linnunpoikasta, enkä ole kuullut kenenkään muunkaan nähneen. Toinen usein kuultu väittämä on, että linnut on niin vähänä ettei niitä näe enään edes metsätien laidoilla kivejä syömässä. Nykyään on metsissä niin paljon penkkateitä ja uusia ojituksia, joista linnut saavat kivensä. Ei tarvi tulla enään kylän ainoan metsätien reunaan syömään.

    AnLa

    Jotain hintoja olen kuullut tutuilta jotka ovat vuokranneet maa-alueita louhinta käyttöön. Kiinteä vuokra alueesta on ollut 1000e/vuosi, sisältää louhinta, murskaus, läjitys ja tie alueet. Vuokra maksetaan koko sopimus ajan vaikka välissä olisi vuosia jolloin toimintaa ei olisi. Murskeesta saatu hinta on vaihdellut 0,1-0,4e/tn välillä, hintaan vaikuttaa kallionlaatu ja sijainti. Osa maksaa kun tavara on mennyt murskasta läpi ja tonnit on tiedossa, osa vaakalappujen mukaan kun tavaraa ajetaan asiakkaalle. Sopimuksessa kannattaa huomioida maisemointi ja suoja-aidat toiminnan päätyttyä.

    AnLa

    Jos tämä hirvikanta halutaan leikata oikealle tasolle, ei auta alkaa ”maailmapelastuu” erämieheksi ja vaihtaa saappaita tuohivirsuihin. Kaikkia nykytekniikan tuomia apuvälineitä on käytettävä mahdollisimman tehokkaasti apuna.

    AnLa

    Ps. Suomen kennelliitto on todella suuri ja aika vaikutusvaltainen järjestö, kaikki koirakokeet järjestetään heidän alaisuudessaan. Koetoiminta on kennelliitolle iso bisnes ja tulonlähde, rajoittamalla tätä koetoimintaa vastalauseena vastuuttomasta hirvikannanhoidosta saa myös kennelliiton mukaan asiaan. Metsästyskoirakoe ja minkälainen koirakoe tahansa vaatii aina maanomistajan luvan tai metsästysoikeuden alueelle. Maanomistajalla täydet oikeudet vuokrasopimuksessa rajoittaa tätä halunsa mukaan.

    AnLa

    Mutta kun ei hoideta kaikissa seuroissa. Puolet porukasta lopetti pyynnin marraskuun puolessa välissä, kun seuran kellokas ja intohimoinen kennelurheilija sanoi että, nyt pyynti riittää. Jää ensi vuodellekkin. Tuossa vaiheessa oli lupia käyttämättä 15 haetusta 60stä. Tästä eteenpäin yritettiin kaikin tavoin jarruttaa ja hankaloittaa jäljelle jääneen porukan pyyntiä. Nähdessä kyselivät, että onko ne pakko yhdettömiin tappaa ja jne. Omistan metsää neljän eri seuran alueella, olen harkinnut sanoa irti vanhat vuokrasopimukset ja korvata ne uusilla missä kieltäisin kaikenlaisten koirakokeiden pidon ja järjestämisen maillani niin kauan kuin hirvenmetsästys on kesken. Marraskuun aikana taisi olla joka viikonlopulle jossainpäin pitäjää koirakokeet, joihin myös meidän seura antoi maastoja koska seuran jäsenen koira osallistui kokeeseen. Kehoitan myös muita harkitsemaan koirakoe kieltoa hirvenmetsästys aikana vuokrasopimusehtona, koirakokeet haittaavat tehokasta hirvenmetsästystä. Jos kanta saataisiin oikealle tasolle, voisi taas jahti aikaisen harrastelun sallia.

    AnLa

    Tämäkin on ajankohtainen aihe, näyttää olevan riistahallinnon miehet myös innokkaita kennelurheilijoita. Halutaan pitää harrastus ja kennelurheilu mahdollisuudet mahdollisimman hyvä, mukava kehua kaveriporukassa kun on niin hyvä hirvikoira. Heti löytää hirven kun vain irti päästää.

    AnLa

    Ketä tässä sitten täytyisi sormella osoittaa jos ei seuraa. Lupia jäi käyttämättä 6kpl, hirviä on metsät täynnä. Kiellettiin pyytämästä koska jakaa ei enää pystynyt kun jokaisella on vähintäänkin tarpeeksi lihaa, ja yksityisiä ostajiakaan ei enää riittänyt loppuille hirville. Se kylmäsen jalostamokin paloi, ettei sinnekkään voinut viedä. Seuran johtohenkilöt pyrkivät kaikinkeinoin viimeiset puolitoista kuukautta vaikeuttamaan pyyntiä, minun lisäkseni olisi muutamia pyyntihaluisia ollut.

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 88)