Käyttäjän antinpoika kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 225)
  • antinpoika

    Aikoinaa biisoneita arvioidaan olleen 50-miljoonaa, nyt lienee puoli miljoonaa ja vähimmillään niitä on ollut alle tuhat. Ehkä tämä on kaukaa haettu, biisonien hävitys perustui keinoon nälkiinnyttää ja alistaa intiaanit jotka olivat riippuvaisia biisonin lihasta.

    antinpoika

    Samaa mieltä Puukki, erotan tässä kuitenkin perussyyn ja myöhemmin kannan nousun jälkeisen säätelyn jossa lienee omat vaikeutensa ollut.

    antinpoika

    Oma havaintoni on kyllä samankaltainen kuin Jeessillä, huonosti kelpaa hieskoivu hirvelle jos on raudusta, pihlajaa tai haapaa tarjolla

    antinpoika

    Gla, ei minun tarvitse ottaa sanojani takaisin, vanhoja metsiä joissa oli heikosti ravintoa uusittiin ja tilalle tuli taimikoita ja samalla vesakoita, siis hirvien ruokaa. Tätä ennen hirvellä oli selviämistä talvesta ilman vasaakin. Nyt hirvet ovat hyväkuntoisia ja niissä on rasvaa niinkuin porsaassa ja lisääntyminen on huipussaan.

    antinpoika

    Ehkäpä kaatolupajärjestelmä ei toimi toivotulla tavalla, niin kauvan kuin muistan on siinä aina jotain kitkaa ollut, ei kohtaa toiveet eikä toteutumat. Tuo kannan nousu pitäis olla selvä asia, ei siitä keskustella kannata.

    antinpoika

    Niin lisäsivät ja ne aiheuttivat hirvikannan nousun, tämä on ollut tiedossa kymmeniä vuosia eikä liity jatkuvaan mitenkään

    antinpoika

    Totesin vaan mistä hirviongelma pohjimmiltaan johtuu, kaikkien eläimien lisääntymistä säätelee ravinnon määrä. Muuttuneet metsänkäsittelytavat tuottivat hirville ruokamaita joka vaikutti vasojen määrään. En ole jatkuvasta kasvatuksesta maininnut mitään.

    antinpoika

    Ei sotketa Gla, täällä on vaan annettu ymmärtää että hirvi on suurimpia esteitä harjoittaa metsätaloutta.

     

    antinpoika

    Ehkäpä kannattaisi kuitenkin pieni huomio kohdistaa asialle mistä tämä hirviongelma johtuu. Me jokainen tiedetään että hirvikanta lähti voimakkaaseen nousuun yhdessä metsänkäsittelyjen muutoksen myötä. Avohakkuut lisäsivät ruokamaita ja ennen jos hirvilehmä teki korkeintaan sen yhden vasan se hyvien ruokamaiden johdosta teki poikkeuksetta kaksi, joskus on nähty jopa kolmosia. Ei kannata kovin pitkälle syytellä hirvimiehiä, kyllä he kaikkensa asian eteen tekee. Ei hirvikään pohjimmainen syy ole tuhoihin, syy on seurausilmiö määrätynlaisesta metsänhoidosta.

    antinpoika

    Ole samaa mieltä kuin Anneli, aihe on kaluttu eikä keskustelun jatkaminen tuo mitään uutta eikä kenenkään mielipiteissä ole muutoksia tullut. Hieman harmittaa se että jokaisen pitäisi kuitenkin muutama jk-kohde edes nähdä, se helpottaisi keskustelua huomattavasti. Omalta osaltani seuraava haaste on luontaisesti syntyneen taimikon hoito, aion noudattaa siinä riistametsän hoito-ohjeita

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 225)