Käyttäjän aSanta kirjoittamat vastaukset
-
Noista Ojasen arvioista soiden päästöistä löytyy dataa lähteestä: https://www.slideshare.net/slideshow/3-paavo-ojanen-metsnkasvatuskelvottomien-soiden-kasvihuonekaasupstt/91123103#3. Mielenkiintoista on, että typekkäiden soiden nieluprosessi tehostuu valtavasti ojituksen ja lannoituksen avulla, kun ennallistaminen johtaa päästölähteeksi. Kun pyysin tekoälyltä tarkennusta Ojasen päästöarvioista, paljasti ChatGPT, että Ojanen on arvioinut sen olevan 14 Mtn CO₂-ekv. +12,4 Mtn:n sijaan 😉 koskien varmaankin lähivuosia, mitä julkaisussa ei paljasteta. Liekö Lukella aiheessa joku ’poliittinen’ agenda.
Tuossa AJ:n vinkkaamassa artikkelikeskustelussa Anita Gynther tuo mielenkiintoisen selityksen Luken havaitsemalle latvusten kapenemiselle ja supistumiselle, mikä on alentanut neulaskarikkeen määrää. Perusteena olisi rästiin jääneiden harvennusten purkautumisen ilmentymä, kun rästien vaikutus on tullut tilastollisesti havaittavaksi otantamittauksissa. Kaukokartoituksessa nuo kohteet ’paistavat’ muutoskartoilla, jolloin otanta voi painottua niihin.
Kannanotollani pyrin vain havainnollistamaan kuinka epävarmalla pohjalla tuo ’varastoihin’ kategorisointi lepää. Historialla on tapana paljastaa virheet ja allokoida prosesseja validemmiksi. Lukehan perustaa karikepäästöt Yasso07-mallinnukseen, jossa pääperiaatteena on jakaa karike viiteen eri kemialliseen fraktioon (vesiliukoiset, etanoli-liukoiset, happohydrolysoitavat, ligniini ja inertti hiili), joiden koosteena karikeosasien hajoamista mallinnetaan.
Tiivistetysti ilmaisten hiilipäästöjen ajallinen vapautuminen hakkuutähteistä jakautuu seuraavasti:
1–10 vuotta: Neulaset, lehdet ja pienet oksat hajoavat nopeasti → suurin osa CO₂-päästöistä.
5–20 vuotta: Keskikokoiset juuret ja oksat hajoavat, päästötahti jatkuu mutta hidastuu.
20–100+ vuotta: Kannot, suuret juuret ja sydänpuu hajoavat hitaasti → pitkäaikainen hiilen vapautuminen.Hakkuun vaikutukset eivät siis näy hiilitaseessa välittömästi, vaan hiilen vapautuminen tapahtuu temporaalisesti, jopa yli 100 vuoden aikajänteellä, jolloin rajuillakaan tilapäisillä karikelisäysvaihteluilla ei ole suurta vaikutusta taseeseen, sillä valtaosa karikkeesta on hitaasti hajoavaa, jopa vuosikymmeniä vanhaa juuri- ja kantomassaa. Jokaisessa hakkuussahan juuri- ja kantomassan vs. oksa- ja lehvästömassan suhde on n. 8/7, juurenniskan alaisen puun eduksi – poikkeuksena kuusikot.
Itse lähestyn aihetta metsien kokonaispäästöjen näkökulmasta, eikä tästä näkökulmasta oksien ja neulaston sekä juuriston säilyminen elävinä voi johtaa suurempiin päästöihin kuin niiden kuoleminen ja hajoaminen – ainakaan kokonaishiilitaseen osalta.
”…joten kivennäismaistakin tuli päästö.” Lauseesta voi päätellä, että tämä on prosessin seuraus. Ei sillä, että potentiaalinen karike jääkin elävään, kasvuisaan puustoon sen sijaan, että joutuisi hajoavaksi maakarikkeeksi maaperään, voi loogisesti päätellen olla päästöjä lisäävä vaikutus. Tarkastelen metsien päästöjä kokonaisuutena, en jaoteltuna eri ’varastoihin’, sillä ’puustovarastossa’ tuon ’karikkeen’ hajoamista ja päästöjä ei tapahdu samoin kuin ’maavarastossa’, missä sienet ja mikrobit jylläävät.
Käpysonni, tuo on totta, mutta kuitenkin on syytä selventää ja mahdollisesti korjata nykyisten hiilitasemallien sisältämää harhaa!
Kurki: ”Vuonna 2023 sattui niin, että hakkuut ja poistuma laskivat vuoteen 2022 nähden ja CO2-lisäys varastoon jäi pienemmäksi kuin sieltä pois hajosi vanhimmasta päästä, joten kivennäismaistakin tuli päästö.” Siis kuinka hakkuutähdekertymän vähennys lisää karikkeen hajoamista ja siten päästöjä – eikö väite sisällä vähintään paradoksin, sillä eihän niukemmin vähenevän puuston hiilinielu voi pienentyä suhteessa suurempien hakkuiden tulemaan?
AJ kirjoittaa kyllä asiaa, mutta kyllä Luken piikkiin menee huono tiedottaminen referenssien, kuten ruottalaisten tutkimustuloksista – nyt vaikuttaa tutkijat yllätetyn ’housut kintuissa’. Ennen muuta läpinäkyvyyttä tarvitaan ja kysytään. Eivät lukelaiset voi vetäytyä tietämättömyyden suojaan tai sitten johdossa ei olla vaadittavalla intellektuellian ja yleisen tiedostamisen tasolla – jossain vaiheessa joku kysyy referensseistä!
Tuo Luken ’karikevarastomalli’ onkin ongelmallinen voimakkaan hakkuuvaihtelun tilanteissa, eikä siten vastaa empiriaa. Nykyisin kun hakkuut toteutetaan valtaosin koneellisesti, saadaan joka rungolle kantoläpimitta ja oksamassaestimaatti rungon koon mallinnuksesta. Tämä taas mahdollistaa hakkuutähteen CO₂-poistuman nettonykyarvon määrityksen ja seurannan joka palstalle kannokon läpimitan ja puulajin perusteella, samoin myös oksamassalle puulajeittain: järeä kantomassahan hajoaa hitaimmin ja lehtipuun karike myös havupuuta nopeammin. Maaperän viljavuudellakin lienee vaikutusta, mikä olisi helposti ympättävissä mallinnukseen. Näin saataisi varmaankin varsin globaali, validi ja läpinäkyvä metsien hiilipäästömalli, jonka verifiointi olisi myös luotettavasti toteutettavissa, koneellinen hakkuu kun alkaa olla päämenetelmä kaikkialla. Menetelmä mahdollistaisi myös validin hiilinielukaupan, kun aineisto olisi geoinformoitua ja siten eksaktisti oikeaan maantieteelliseen paikkaan kohdennettuna puuston kasvunieluun negaationa lisättävissä.
Lisähaastetta kokopuumittaukseen antaa kuusen varjopuuna omaava poikkeuksellinen oksamassaosuuden suuruus, sen ollessa n. 10% suurempi kuin valopuilla mä ja ko. Kuusen oksamassan korkea hartsipitoisuus tuo sille suuren tiheyden myötä myös korkean CO₂-ekv. arvon. Tuota voi hyödyntää nuotion teossa käyttämällä kuivia kuusen alaoksia sytykkeenä, missä ne palvelevat jopa paremmin kuin tuohi!