Käyttäjän Burl kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 245)
  • Burl

    Kim1: Ei sitä pikkutukkia kannata tehdä, jos osuus on 3 %. Jos nyt olisi sattunut käymään niin, että puutavaralaji on tullut kauppakirjaan virhearvion myötä, niin viimeistään järkevä konekuski toteaa tilanteen ja ehdottaa asian uudelleenarviointia.

    Siinä mielessä olet oikeassa, että tarjousvertailussa pikkutukki saattaa olla isossa roolissa. Kun yhdessä tarjouksessa se sattuu olemaan mukana tietyllä arviomäärällä (esim. 30 % kertymästä), ratkaisee tämä puukaupan. Lopulta kertymä saattaa jäädä tuntuvasti tämän alle.

    Omalle kohdalle sattui kerran leimikko, jossa korkein tarjous seurasi pikkutukin mukanaolosta. Olin skeptinen pikkutukin kertymäarvion toteutumiseen – itse en olisi iljennyt tehdä pieniläpimittaista  sahapuuta lengoista istutuspuista. Otin asian puheeksi tarjouksen tehneen ostomiehen kanssa ja tämä lupasi määrätakuun pikkutukille. Lopulta pikkutukkia kertyi jopa enemmän kuin oli arvioitu.

    Edit: kirjoitusvirheiden poisto

     

    Burl

    Tukkipuun keskijäreys on laskenut vuosien saatossa. Ennen laki takasi, että avohakkuita ei keskenkasvuisiin metsiin tehty, nykyään on toisin. Samoin harvennuspuun määrä taitaa olla lisääntynyt kokonaiskertymässä. Pienien tukkien sahaus tuntuu olevan jopa kannattamatonta, kenties ennen vanhaan ne meni keskijäreydeltään korkeamman ”tukkisuman” mukana kokonaisvaltaisesti kannattavasti.

    Tilastoissa tukkipuun hankintamäärät eivät ole vastanneet sahatavarantuotantoa viime vuosia. Ts. tukkia ajetaan sellutehtaille, mihin saa vahvistuksen pölliauto- ja motokuskeilta. Pienestä puusta on kannattavampaa tehdä sellua.

    Tältä pohjalta ajatellen tukin minimilatvaläpimitan nosto on ymmärrettävissä, vaikkakin metsänomistajana se tuntuukin ikävältä. Erityisesti 2-harvennuksilla tarjousten vertailuun tämä tuo lisähaastetta, kun muut vielä kai vanhaan malliin tukin ottavat.

    Jatkuvan kasvatuksen metsissä muutos saattaa olla erityisen merkittävä. Kun tähdätään siihen, että poistettavat puut ovat tukkipuiksi enimmäkseen suhteellisen pieniä, kahden tukin runkoja, muuttuvatkin ne yhden tukin puiksi ja pienemmistä ei saa tukkia ollenkaan.

    Burl

    Kyseenalaista hommaa ainakin metsätalouden julkisuuskuvan kannalta.

    Kävin aikoinaan ihmettelemässä säätöaurattua hiekkakangasta Sallassa. Hienosti oli 5 – 10 cm paksu kuntta aurattu hiekan päältä pois reilun metrin leveydeltä ja kivennäismaa oli paljaana vielä 15 vuotta toimenpiteen jälkeen. Palteet näytti painuneen miltei olemattomiin. Erikokoisia männyn taimia oli siellä-täällä ja kivennäismaapinta vielä taimettuvassa kunnossa. Pohjois-Suomessa tuo taimikonperustaminen ja metsätalous ylipäätään on kovin verkkaisempaa kuin täällä etelässä. Jäin kuitenkin miettimään, että sopivilla kohteilla tuo menetelmä voisi tarjota mahdollisuuden aikaansaada erinomaisia männyntaimikoita eteläisen Suomen tasaisilla, vähäkivisillä mailla.

    Burl

    Olen ymmärtänyt, että Salix-suvun lajit ovat herkkiä saamaan lehdistöönsä sienitauteja, jotka ovat lajikohtaisia. Jos samaa pajulajia sattuisi olemaan isompi alue, pääsisivät epidemiat jylläämään vuodesta toiseen. Niinpä laajat pajukot ovat poikkeuksetta eri pajulajien muodostamia sekametsiä.

    Mahtaako näin olla myös raidan kanssa? Olen suunnitellut pienen raitaviljelmän perustamista joskus jonnekin, mutta olisi ikävää, jos se ei sienitautien takia menestykään. Yksittäisten raitojen kasvatusyritykset hoidetuissa metsiköissä ovat hirvet turmelleet poikkeuksetta.

    Burl

    Hyvä on ajankohta. Rungot ovat kuivimmillaan vuodenkierrossa tähän aikaan, varsinkin kun kesä on ollut kuiva. Oleellista tietysti on, että lehdet olisivat vielä kaatohetkellä vihreitä, jotta haihdutus jatkuu kaadon jälkeen.

    Lehtien ruskistuminen rasiinkaadon jälkeen kertoo, että enin vesi on haihtunut rungosta. Karsinta, katkonta ja kasaus sen jälkeen, mutta sillä ei ole kiirettä – ennen lumia kannattaa yleensä tehdä.

    Tällä systeemillä saa laadukasta polttopuuta alle vuoden kuivatusajalla. Kuivuttuaan rasissa eivät ole herkkiä homehtumaan. Rungot ovat kevyempiä nostella, jos konevoimaan ei täysin ole siirrytty. Varjopuolena tietysti se, että puu ei halkea yhtä helposti kuin tuore.

    Burl

    Juuri kuten Korpituvan Taneli kirjoittaa, ei juuri lisättävää. Pahimmille tuhoalueille ei saa korvausta ja ilman aitaamista tai satumaista tuuria on tyydyttävä vajaatuottoisen metsikön kasvatteluun. Näitä ankaran laidunnuspaineen alueita kyllä taitaa olla noin 75 % omista maista, onneksi pohjat ovat enimmäkseen viljavia, kuuselle sopivia. Männyn ja koivun tuhoontuomituista viljely-yrityksistä seuraa vain harmia.

    Lehtipuuston perkuu männyntaimikosta ei takaa sitä, että taimikkoa ei tärveltäisi. Jatkuva laidunnus ja kasvatuspuuston totaalinen tuho vetää mielen matalaksi. Kuusen istutus muokkaamattomaan maahan on sitten ehkä järkevin vaihtoehto VT-pohjallakin. Toinen vaihtoehto on jättää vaikka hieskoivua sekapuustoksi, jos niistä jonkinlaisen metsän saisi nousemaan. Kasvattelee vaikka kuitupuukokoon toivoen, että siihen mennessä hirvipolitiikassa on ryhtiliike tehty.

    Kun männyntaimikosta perkaat lehtipuuston tarkkaan pois, viisastelee osa hirvimiehistä, että mitäs menit kaatamaan lehtipuut, hirvet olisivat syöneet niitä ja jättäneet männyt rauhaan! Jos taas jätät lehtipuuta, viisastelee toinen puoli, että mitäs menit jättämään lehtipuuta, sen takia meni männytkin!

    Burl

    Vieläkö jossainpäin Suomea maksetaan ennakkoa perinteiseen malliin? Kuluvan vuoden aikana hämmästyin, kun yksi kolmesta sellufirmasta onkin alkanut nimittää vaiheittain hakattavien isompien pystykauppaleimikoiden välimittamaksuja ennakkomaksuiksi, jotka vielä erikseen pitänyt pyytää maksuunpantaviksi.

     

    Burl

    Tästä aiheesta on palstalla keskusteltu monta kertaa aiemminkin, pääsemättä yhteisymmärrykseen. Oma käsitys on, että homma saattaa onnistuakin, mutta epävarmuustekijöitä on monta. Ensinnäkin alikasvoskuusikon olisi oltava tervettä – no, omilla mailla ne ovat olleet terveitä, mutta ilmeisesti aina ei ole näin. Karkeasti ottaen alikasvoskuusten latvakasvainten ollessa 15 cm ennuste on hyvä, 10 cm kohtalainen ja jos 5 cm, kannattaa ehkä hylätä ajatus.

    Toinen keskeinen juttu on korjuu. Olisi saatava semmoinen motokuski ja kone, joilta homma onnistuu. Kokemus on osoittanut, että on olemassa tekijämiehiä ja sitten niitä, jotka eivät edes yritä. Kerran sattui niin, että hakkuu meni nappiin, mutta ajokonekuskille ei ollut tieto välittynyt alikasvoksen säästämistavoitteesta ja taimikko meni luvattoman aukkoiseksi.

    Äsken kävin tarkastamassa kaksi vuotta sitten uudistettuja kuvioita. Mukaan sisältyy 0,2 ha alikasvoksesta uudistettua kuusikkoa. Hakkuuta seuraavana kesänä näytti perin surkealta puuston yleisilme, mutta odotetusti nyt puskevat väkevän vihreää neulasta ja latvukset venyvät.

    Tällä savotalla sattui niin, että työmaan aloittanut kuljettaja ei ollut lukenut korjuuohjetta läpi. Mainitsin toiveen alikasvoksen säästämisestä paikalle päästyäni ja tieto tuli yllätyksenä kuljettajalle. Suurta vahinkoa ei ollut päässyt tapahtumaan, sillä aloitti vt-pohjalta parin hehtaarin uudistusalalla. Alikasvoksen säilyttäminen onnistuikin sitten ihan hyvin – tosin uudistusalan raivuulla niitin kuukauden päästä männynkasvumaalta näreet nurin. Se sapettaa, että aamuvuoroon tullut kaveri ei ollut myöskään korjuuohjeeseen perehtynyt ja oli pari tuntia ehtinyt tehdä tuhojaan rinteen korpipohjaisessa alareunassa jota sitten pääsin istuttamaan.

    Ei ole mahdotonta, että koivikon alle syntyisi mäntyalikasvos, joskin harvinaista se on. Eräältä tilalta on ilmakuva 50-luvulta, missä näkyy omenapuuasennossa oleva vanerikoivikko mt:llä (minkä perimätieto vahvistaa). Nyt paikalla on tukkipetäjikkö, joka on mitä ilmeisimmin siemensyntyinen. Samalla tilalla on 22 vuoden takainen uudistusala, jossa puolentoista aarin kokoisen sästöpuukoivuryhmän alle on tullut verrattoman hyvälaatuinen männikkö – taidan hakkauttaa koivut nurin. Nimittäin koivuryhmä jätettiin pystyyn, kun olivat juuri kovimmassa arvokasvuvaiheessa ja säästöpuita on runsaasti kuviolla.

    Burl

    Oikeaoppinen jätkänkynttilä tehdään hirsikairalla, ei sahalla.

    Burl

    Sanoisin, että jatkuvan kasvatuksen metsiköiden oletetut tukkikertymät pitkällä aikajänteellä ovat sangen utopistisia. Olin metsälain uudistuksen aikoihin erään projektin puitteissa mittaamassa eri-ikäsrakenteisia metsiköitä, joita löytyi enimmäkseen Pohjois-Pohjanmaalta, missä jatkuvaa kasvatusta on tehty vanhankin lain aikaan. Ts. osaaminen menetelmän käytössä lienee siellä yleisesti ottaen vahvinta valtakunnassa.

    Osoittautui, että hakkuissa tukkiprosentit ovat olleet keskimäärin n. 50 % luokkaa. Kun puusto on järeää ja hakkuutapa lähinnä yläharvennus, päästään kovempiin tukkiprosentteihin, mutta vastaavasti toisinaan hakattava puusto saattaa olla esimerkiksi lähinnä kuitupuukokoista koivua, jota hakataan kuusikon päältä.

    Puuston rakenteen säilyminen samanlaisena yli ajan  on äärimmäisen vaikeaa saada toteutumaan käytännössä, jos samalla halutaan pitää metsä tuottavana. Toki ehkä jossain korpisuolla voi onnistuakin, mutta yleensä tavoiteltaessa peitteellistä metsänkasvatusta lienee viisasta laajentaa tarkasteluperspektiiviä niin, että sallitaan harvemman metsän vaiheet, jolloin esimerkiksi koivu pääsee uudistumaan. Mikä sitä paitsi on luonnollisen sukkessiodynamiikan mukaista.

    Tilastoja silmäilemällä havaitaan, että tasarakenteisessa kasvatuksessa tukkiprosentti kiertoajalla on samaa luokkaa, n. 50. Molemmissa menetelmissä kun syntyy runkoja, jotka eivät tukkipuun mitta- ja laatuvaatimuksia täytä. Poiketen harsintahakkuusta myös kuitupuurunkoja on hakattava, kun poimintahakkuu tehdään vastuullisesti, tulevia hakkuumahdollisuuksia silmällä pitäen. Ja kaiken kaikkiaan menetelmä vaatii huomattavasti vahvempaa osaamista, kuin periaatteiltaan yksinkertainen tasaikäiskasvatus – suunnittelusta suorittavaan työhön.

    Myöskään pystypuustoon sitoutuneen hiilen määrän kannalta eri-ikäismetsätalous ei ole mikään ylivertainen menetelmä. Kun menetelmässä pohjapinta-ala vaihtelee suunnilleen 10 – 20 m^2 / ha välillä, (jotta jatkuva uudistuminen voi toteutua), on puuston määrä hehtaarilla maan pohjoisosaa lukuun ottamatta keskimäärin n. 120 – 130 m^3. Kuinka ollakaan tämäkin vastaa tasarakenteisten metsien keskimääräistä  puuston määrää.

    Maaperän hiilivarasto saattaa säilyä peitteellisessä metsätaloudessa kovempana, kun uudistushakkuun myötä kuntta ei pääse hajoamaan. Toisaalta tämä sitoo ravinteita humukseen, mikä verottaa puun kasvua. Luonnonmetsähän palaa aika-ajoin, ehkä 30 – 500 vuoden välein, jolloin ravinteet vapautuu ja kasvupaikan resurssit menevät uusjakoon.

    Sanoisin, että kovimpiin tukkiprosentteihin päästään Etelä-Suomen viljavien maiden maannousemasta vapaissa istutuskuusikoissa seuraavalla kaavalla: 1) taimikko perustetaan pikkuisen suosituksia harvempana, rkl n. 1600 2) metsikkö harvennetaan kerran, hakaten 700 kpl 90 litran runkoja hehtaarilta 3) pystyynjääneet 900 puuta saavuttavat 700 litran keskijäreyden ja 90 % tukkiosuuden avohakkuuseen mennessä.

    Itselläni on yksi korpisuopohjalla oleva hehtaarin kuusikkokuvio, jossa puusto oli valmiiksi erirakenteista ennen kevättalvella toimitettua harvennusta, jonka teetin poimintahakkuuna. Homma meni nappiin, korjuuvaurioita ei ole käytännössä yhtään ja metsikön yleisilme on puustoinen: tietyissä piireissä pahamaineisen hakkuutavan havaitseminen edellyttää kantojen tarkastelua. Pystyyn jäi punakylkisiä kuusia ja jokunen tyvikoivuaihio, nuorennos nousee väkevänä.

    Vaan useimmiten poimintahakkuiden jälki taitaa muistuttaa lähinnä harsintahakkuuta. Tämä tuskin on menetelmän eduksi: jos tehdään samat virheet kuin 100 vuotta sitten, saattaa ennen pitkää seurauksena olla vastaava raju korjausliike kurssissa, mikä kuutisenkymmentä vuotta sitten nähtiin.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 245)