Käyttäjän Caballista kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 171 - 180 (kaikkiaan 182)
  • Caballista

    **
    Pitää enemmän suuntautua aivan uusiin puun käyttömuotoihin. Puustahan voidaan esim. biotekniikan avulla tehdä lähes mitä vain. Uusilla tuotteilla voidaan myös nostaa puuntuottajien ja alalla työskentelevien tulotasoa.
    **

    Tämä on sinänsä metsäteollisuuden tehtävä eikä tälläisen yksinkertaisen puuntuottajan. Meidän tehtävänä on tuottaa puuta tehokkaammin / taloudellisemmin. Taloudellisesti toimiessa ei voi seurata aivan kaikkia muotivirtauksia ja pitää olla tarkka myös menopuolesta. Metsälehti on meidän yksinkertaisten taimista tukkia ihmisten lehti, metsäteollisuudelle on omat lehtensä ja fooruminsa.

    Kävin kuuntelemassa muutama vuosi sitten Heurekassa, kun UPMn tyyppi kovin kehuskeli kuusesta saatavia ainesosia. Kuulemma näiden nyt jätevirran mukana menevien osasten arvo on korkeampi kuin mitä sellusta saadaan. Taisi kyllä sitten mainita kanssa, että kuusta kannattaa istuttaa, mutta ei siitä kuitenkaan enempää voida maksaa….

    Caballista

    Tulevaisuudessa sahapuuksi kelpaamaton materiaali tulee ohjautumaan energiakäyttöön. Puusta saa yksinkertaisella / tehokkaalla tavalla muodostettua lämpöenergiaa.

    Energiakäytön voi pilata uusi nykyistä huomattavasti edullisempi tapa tehdä sähköä. Sellaista mentelmää ei kuitenkaan ole näköpiirissä aivan seuraavien vuosien aikana ja energian hinta on ollut enemmin nousussa kuin laskussa.

    Caballista

    En ole kokenut, mutta vastaan. Ensiharvennuksella saa hehtaarilta noin 50 kuutiota kuitua. Pystykaupassa kahden euron hintaero hyvän / huonon tilanteen välillä tarkoittaa 100 euron eroa kantorahatulossa.

    Odottamalla pari vuotta parempia hintoja siirtää päätehakkuuta helposti kolme vuotta. Jos laskee 10 000 euron rahamöykyn nettonykyarvon niin kolmen vuoden odotus tarkoittaa helposti satasta suurempaa tappiota. Kannattaa hakata heti.

    Päätehakkuulla voi odotella helposti useamman vuoden päätehakkuuta jos metsä on terve. Hintaerolla kattaa korkotappiot + metsä kasvaa odotteluajan.

    Caballista

    **
    Lehtikuusi tai koivu ja Trico hirvikarkote
    **
    Miten paljon tuollainen Trico maksaa & mistä sitä saa?

    Lehtikuusen kohdalla ongelmaksi muodostuu taimien korkeahinta (mihin hintaan niitä on saanut tänä vuonna halvimmillaan) ja lopputuotteen vaativa markkina. Muuten kiiinnostava tuote.

    Caballista

    Olen myös tulossa perjantaina Metkoon. Kierrän metsäpuolta kameran kanssa ja katson mitä uutta ja hienoa insinöörit ovat apureinen tuottaneet maailmaan.

    Caballista

    Toivoisin myös Metlan keskittyvän tutkimuksissaan enemmän keinoihin miten puiden kasvua lisätään kuin selvittämällä ”matkailijoiden suhtautumisesta Mielmukkavaaran tuulipuistohankkeeseen”.

    Esimerkiksi Brasiliassa paikallinen tutkimustoiminta on keskittynyt puiden tilavuuskasvun parantamiseen. Keskittymällä oleelliseen Brasiliassa on onnistuttu nostamaan hehtaarivuosituottoa huomattavasti Suomen polkiessa paikallaan.

    Caballista

    Ainakin meille ohje metsäteiden rakentamisesta olisi huono. Meillä on käytössä vain yksi perheauto, metsätyöauton missä kuljettaisi bensat ja sahat hommaaminen ja ylläpito maksaisi enemmän kuin halpa lämmittämätön koppi. Honuksena olen ainakin itse niin likainen metsähommien jälkeen, että kuskin penkki pitäisi suojata tai sitten vaihtaa aina vaatteet heti hommien jälkeen. Osta vaan koppi, niitä saa markettien pihoilta.

    Caballista

    Kaupasta saa maitoa euroilla, ei kuutioilla. Metsän kassavirran kannalta on oleellista, että onko kasvu kuitu- vai tukkipuuta. Toisesta saa 20 euroa ja toisesta 60 euroa.

    Metsänkasvu vaihtuu vuosittain. Puut kasvavat ulospäin – viiden milllin kasvu 300mm puussa antaa vähemmän kuutioita kuin samat vuosirenkaat 400mm puussa. Metsänhoidon tavoitteena on pitää arvokasvu suurena kannattavalla panostuksella.

    Oliko suunnitelmassa tietyn hetken vai tietyn aikavälin kasvu?

    Caballista

    Mikä loukkumalli on myyränpyytämiseen paras / riittävä? Mistä olette ostaneet ja miten paljon pyydykset ovat maksaneet?

    Myyrälaudat maksavat 5.83€ per kappale ja ovat mielestäni turhan arvokkaita. Niitä pitäisi laittaa hehtaarille kuitenkin 30 kappaletta.
    Esimerkiksi Motonetistä saa alle euron per kappale loukkuja ( http://kauppa.motonet.fi/web/guest/etusivu#productid=46-6473 ), ovatko ne sopivia uudistusalalla pyytämiseen?

    Caballista

    **
    Niin suuria kotkansiipi tai hiirenporras esiintymiä en ole tavannutkaan, että niistä olisi kasvatettavalle jotain haittaa- varsinkin kun ne ilmentävät 10 kohdetta tai sen kaltaista pienimuotoista ympäristöä missä ei ole järjestäen istutuksiakaan.
    **
    Harmi, kun metsälehti päätti pilata keskustelupalstan estämällä linkit, mutta yhdistelemällä linkin takaa löytyy metsälaki: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1996/19961093 . 10 kohdassa mainitaan rajoituksena, että ”elinympäristöt ovat luonnontilaisia tai luonnontilaisen kaltaisia sekä ympäristöstään selvästi erottuvia, niitä koskevat hoito- ja käyttötoimenpiteet tulee tehdä elinympäristöjen ominaispiirteet säilyttävällä tavalla”.

    => Paikat mitkä eivät ole luonnontilaisia tai luonnontilaisen kaltaisia eivätkä ympäristöstään selkeästi erottuvia => kohteita ei silloin koske rajoitukset, vaan niitä saa hoitaa talousmetsänä.

    Lehtokasvit eivät ilmennä talousmetsässä mitään muuta kuin hyvää kasvupaikkaa.

Esillä 10 vastausta, 171 - 180 (kaikkiaan 182)