Käyttäjän e-salo kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 134)
• e-salo

Aarre-lehdessä 1/2024 on kirjoitus, jossa rautalangasta väännetään mitkä ovat  vetytalouden mahdollisuudet sähkön tuotantoon ja mihin kaikkeen sitä onkaan tarjottu ihmelääkkeeksi.

e-salo

Se oli voimamiesten hommaa. ei siihen tehtävään ketä tahansa laitettukaan.

Aina ei ollut myötätuulta, joku puu oli niin kallellaan että ei kaatunut sinne minne piti, niistä piti sitten  latva katkaista ja karsia vähän että kone sai otteen. Yleensä haaroittuneet piti myös rydön seasta käydä katkaisemassa haaran kohdalta.

e-salo

Kaatotyynyt oli muistaakseni sitä varten kun aikanaan tehtiin moottorisahalla erilliskaatoa prosessorille. Siinä tuli tosi paljon raskasta vänkärillä nostamista jota haluttiin keventää. Husqvarnan sahoissa ainakin olli tyynyvarustus. Siihen aikaan Raket (jonsereds) oli kova sana ja siinä sitä ei muistaakseni ollut.

Tavallisessa hakkuussa jossa myös karsinaa ja katkontaa tyynyn käytöstä olis ollut vaan haittaa.

e-salo

Se, joka pystyy elättämään itsensä metsästä, pärjää yleensä muuallakin ja on varsin haluttu työntekijä. Sen olen huomannut.

Kylla varmaan pärjää jos vaan kelpaa johonkin muuhun työhön. On nimittäin todella vaikea saada muun alan työtä jos on kokemusta vaan metsätyöstä, konemiehet on asia erikseen.

Nuorten pitäis ammattia valitessaan ottaa tämä asia huomioon. Jos on kolmekymppiseksi metsurina/yrittäjämetsurina,  ja silloin viimeistään alkaa ajatella perheen perustamista, niin on ammatinvaihto edessä, ihan taloudellisesta syystä.

Metsähommat on ihan kivoja harrastuksena  jos saa perustoimeentulon jostakin muualta.

e-salo

ja tammikuun tuulisuus  näkyy sitten vieläkin korkeampina hintoina. silloinhan hintaa kannattaa pitää korkealla kun kulutus on suuri. määrä x hinta.

e-salo

Jossakin marketissa jossa kesäaikaan kylmäkoneet käyttää paljon sähköä ja on kattopinta-alaa reilusti voi olla hyvinkin kannattava, ainaskin näkyy uusien markettien katot olevan täynnä paneeleita. Tarvikkeet on alvin verran  halvemmat kuin yksityiselle ja muutenkin verotuksessa voi poistaa hankintahinnan. Yksityisellä kannattavuus voi olla paljon huonompi.

e-salo

Saksan nihkeyden ymmärtää vaikkapa katsomalla telkkarista elokuvia ja sarjoja ilman että ymmärtäisi nykyisestä maailmantilantesta yhtään mitään.

Jokaisessa Hollywood elokuvassa saksalaiset on pahiksia, vaikka aiheena olis tapahtumat ennen maailmansotia. Samaten telkkarissa pyörivät sarjat on samalla asialla. Viimeisimpänä sarja Maailma liekeissä.

e-salo

Jyväskylän liikenne hankkii volvon sähköbussit.  Ilmeisesti jossakin päin on kokeiltu talvikayttöä kun uskaltavat moiseen ryhtyä.

https://yle.fi/a/74-20028570

e-salo

Lapisssa toimii firma nimeltä jääsähkö.  Kaveri on kehittänyt ilmalämpöpumpun ulkoyksikon tilalle laitteiston, jolla maalämpö saadaan ilpin sisäyksikköön.

Vois olla hyvä ja edullinen vaihtoehto remonttikohteisiin. Harmi vaan kun firma toimii Lapissa. Kysyntää taatusti olis etelässäkin.

e-salo

Mulla 12 v IVT ja olen kans pitänyt käynnissä jatkuvasti kovillakin pakkasilla, hyvin on kestänyt. Kohtapuoliin kannattais uusia kun tekniikka on tuossa ajassa kehittynyt paljon.

Sulatus vanhemmissa tahtoo olla aika heikko joissakin lämpötila/kosteusolosuhteissa, yleensä joulukuu pahin jäänmuodostuksen kannalta. Kun jäätä on kertynyt, olen peittänyt ulkoyksikön hupulla ja laittanut jäähdytyksen päälle, kivasti lähtee jäät. Muutaman kerran olen lämpimällä vedellä sulattanut, puuhellalla kaksi  10 litran kattilaa vettä lämpimäksi niin riittää. Vedellä sulatuksen takia ulkoyksikkö pitäis olla riittävän kaukana ulkoseinästä että saa kuupalla vettä kennoston taaksekin hyvin.  Kauko-ohjaimessa pitäis olla semmonen ’sulata per—le’ painike etta lähtis vähän helpommin.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 134)