Käyttäjän Ean kirjoittamat vastaukset

Esillä 5 vastausta, 1 - 5 (kaikkiaan 5)
  • Ean

    Pari tankillista ajeltu 445;lla.
    Ihan kelpo sahalta tuntuu tällaiselle harrastajalle.
    Teho riittää, terä puree uutena tosi häijysti, ei ehkä ollut ihan halvin, eikä kevyin, mutta molempien asioiden kanssa osaan elää…
    17″ laippa pitää vielä hankkia.

    Mukaan otin kanikan aspenia 2% seoksella, josta jälkeenpäin olen kuullut varoituksia, että kiinni leikkaa.
    Onko kokemuksia ? Pitäskö varoiks lirauttaa lisää öljyä ?

    ps. Homelite jatkaa kakkos-sahana hamaan tappiin.
    Pitäs vaan korjata kaasari ja hommata toimiva kytkin….

    Ean

    Pienen kaupanhieronnan jälkeen asiaan on saatu molempia tyydyttävä ratkaisu. Osapuolina me mökinomistajat ja maakunnan mhy.

    Emme tavoitelleet kuuta taivaalta, vaan suhtauduimme asiaan realistisesti, jolta pohjalta teimme oman vastaehdotuksemme korvauksesta, joka meni sellaisenaan läpi.
    Puun hinta kaksinkertaisena ja pieni kipuraha päälle.

    Asia on sovittu ja loppuunkäsitelty.

    Jäihän meille polttopuita ja mielekästä tekemistä maaston ennallistamisessa, sekä hieman aurinkoisempi tontti, että jotain hyvääkin.

    Opetuksena kaiketi se, että asiaa kannattaa edistää hyvässä hengessä, ei rähinöiden.
    Hyvät laskelmat ja perustelut ovat kaiken a ja o.
    Lisäksi korostan rehellisyyttä puolin ja toisin.
    Tässäkin oli ainekset väärille painotuksille, lähinnä kuutioinnin arvioinnissa, jotka pystyin osoittamaan vääriksi, osittain täältäkin saaduilla vinkeillä.
    Kiitokset niistä.

    Kiitos kommenteista ja keskustelua toki voi jatkaa, jos aihetta ilmenee.

    Ean

    Korvaustarjous tullut.
    Kuutiomäärä laskettu alakanttiin, puun hinta keskitasoon nähden alakanttiin, muutenkin ynseä suhtautuminen.

    Korvausehdotus n. 1,5x puun arvo.
    Ei maisemanmenetystä, ei jälkien siivoamista, ei anteeksipyyntöä.

    Voi olla että tein tyhmästi, mutta en hyväksynyt tarjousta.
    Teen oman vaateen ja ellei kelpaa, ratkaistaan asia käräjillä.
    Saatan jopa hävitä, mutta edesautan asian muuttamista pysyvästi vastaavien korvausasioiden käsittelyssä tulevaisuudessa.

    Ei nämä tähän lopu.

    Perästä kuuluu….

    Ean

    Kovastihan tämä avauksesta karkaa, mutta kun itse aloitin, en pane pahakseni.
    Motokuskia en asiasta syytä, vaikka hänkin on asianosainen ja varmasti ollut tietoinen olemisestaan ”väärällä tontilla”.
    MHY;n inssi on merkannut paikan ja aika alokasmaisesti, 30 v kokemuksella, joka tarkoittaa, ETTEI asia ollut harkitsematon.
    4;n tontin rivistöstä viimeistä mökitöntä on lohkaistu rajalinjastaan noin 45 asteen kulmassa kohti rantaa.
    Mökkimme on viereisellä tontilla n. 45 m päässä lähimmillään kaadetusta alueesta. Hakattu n1500m2 alueelta.
    Ei nyt ihan pihapiiriä, mutta merkittävän lähellä.
    Gepsillä rajattu alue 1800 m2, tontti 4000m2.
    Laitimmaisesta rajatolpasta ylitystä yli 50 m, jolloin gepsit on kyllä jo huutaneet.
    Asian todenneen inssin gepukka näytti metrilleen oikein, eikä normisti käsittääkseni paljon yli 4-5 m heittoja tule nykyvehkeillä.
    Ajatus varmaan ollut, että kaupunkilaisomistaja, joka tiluksillaan ei käy.
    ”Otetaan isot, kun noin tarjolla ovat.”
    Vika ihan puhtaasti merkanneen inssin.
    Enso ei ottanut kantaa, vaan siirsi asian jollekin MHY keskukseen, joka taas pallotti sen takaisin paikalliseen, jonka asiakasuhdepäällikkö taas istuu muualla, eikä ole kauhean innokas asiaa perkaamaan.
    Sähköpostiin vastailee verkkaiseen. Nyt asiaa taholtamme hoidettu aktiivisesti pääsiäisen alusviikolta asti, eikä mitään konkreettista, muuta kuin väärin luotu kuutiotaulukko.

    Nyt on tieto hieman karttunut ja teen oman kuutiotaulukon, sekä vaateen maaston turmelemisesta ja risukasojen putsaamisesta.
    Ellei kelpaa, tyydyn matalaan korvaukseen, mutta teen rikosilmon ja katsotaan kenen puolella ”yhteiskunta” on.
    Pahaa pelkään, että vahvemman…

    Joulukuusivarkaus on ankarammin rankaistava asia, kuin metsän..

    Ean

    Jepulis, kiitoksia kommenteista.

    Varsinainen aihe on kokonaan toinen, kuin koneet ja tekniikka.

    Kyseessä rajarikko ja puiden kokoja arvotaan nyt kantojen perusteella.
    Riitatapaus, jossa voittajia ei ole. MHY vastaan mökkitontin omistaja.

    Myöntävät kyllä virheensä, mutta vähättelevät tapahtunutta ja tukkimotit laskettu pahasti alakanttiin. Minun pitää nyt näyttää toteen toiseen suuntaan.
    Eli vähän tässä pieni ihminen taistelee tuulimyllyjä vastaan ja häviää.

    Yritän kuitenkin ja yritykseeni kerään tietoa ja faktoja.

    Lisääkin saa kommentoida.

Esillä 5 vastausta, 1 - 5 (kaikkiaan 5)